A
"aapee"
Vieras
HETI ALUKSI haluan huomauttaa, että EN ole masentunut tai kärsi muista mt ongelmista. Minulla on kuitenkin ollut niitä, joten tiedän mistä puhun.
Luin tuota toista ketjua ja hämmennyin kovasti kuullessani että sosiaalisten tilanteiden jälkeinen väsymys saattaisi viitata aspergeriin.
Se on omaa arkeani kovasti hallitseva ominaisuus. Kyse ei ole ujoudesta tai sos. tilanteiden pelosta, vaan siitä, että toipumiseen menee runsaasti aikaa ja energiaa. Viime viikonlopun jäljiltä (mökillä ystävien kanssa 2 päivää, ei mainittavaa krapulaa) nukuin kaksi vuorokautta. Osaan jo ennustaa ja varautua tähän. Sen sijaan muiden on sitä vaikea ymmärtää, ottavat loukkauksena kun yritän selittää että olen väsynyt enkä jaksa nyt nähdä, nähdään joku toinen päivä.
Uusi parisuhde on myös tuonnut esiin minulle ominaisia synnynnäisiä tapoja ja ominaisuuksia jotka ovat aiheuttaneet suhteeseen runsaasti ongelmia.
En esimerkiksi juurikaan katso ihmisiä silmiin, enimmäkseen en katso ollenkaan heihin päin. En kosketa ihmisiä, enkä aiemmin ole sietänyt sitä että minuun kosketaan (muutoin kuin seksin yhteydessä, pelkkä hellyys ei ole tuntunt hyvältä), olen kuitenkin opetellut sitä lähimäisteni takia. Luonnostaan minulle ei nouse halua koskea toista ihmistä, vaikka häntä rakastankin ja haluan hänen olevan läsnä. Osaan nyt arvostaa kuitenkin sitä että minuun kosketaan.
En osaa ilmaista tunteitani. En puhein, ilmein enkä teoin. Minulla toki on tunteita, ja nautin niistä. Ärsyynnyn helposti. Suurin osa kiukunpuuskistani johtuu siitä tunteesta että ''aivot kiehuvat'', en saa otetta ympärilläni tapahtuvista asioista tai ne ovat jotenkin epämääräisiä tai minulle hallitsemattomissa. Toisinaan tälläisissa tilanteissa esimerkiksi ryhmässä menen taas täysin vastakkaiseen moodiin: ikäänkuin sulkeudun jonnekkin kauas ja vain odotan hiljaa että tilanne raukeaa tai menee ohi.
Olen ystävieni arvostama ja he mielellään avautuvat minulle, sillä näkemykseni asioihin on hyvin realiteeteissa kiinni, analyyttinen ja totuuspohjainen. En voi ollenkaan käydä pelkästään tunnepohjaista keskustelua, en ymmärrä sellaisen arvoa. Silti ystävyyssuhteenikin ovat hitusen vaikeita, he tarvitsisivat minua useammin kuin energiani riittäisi. Pidän heistä, rakastan heitä, mutta kuten sanottu, he syövät minulta energiaa.
Minua on kutsuttu autistiseksi leikin varjolla koko ikäni, ja nyt hämmennyin, voisiko asperger olla vastaus erikoislaatuisuuteeni, jota olen pistänyt introverttiuden ja keskittymishäiriön piikkiin. ADD:kin diagnoosina tuntuu vieraalta.
Onko muita aikuisia aspergereita, kannattako mun aikuisena lähteä asiaa selvittämään, ja jos niin miten?
Luin tuota toista ketjua ja hämmennyin kovasti kuullessani että sosiaalisten tilanteiden jälkeinen väsymys saattaisi viitata aspergeriin.
Se on omaa arkeani kovasti hallitseva ominaisuus. Kyse ei ole ujoudesta tai sos. tilanteiden pelosta, vaan siitä, että toipumiseen menee runsaasti aikaa ja energiaa. Viime viikonlopun jäljiltä (mökillä ystävien kanssa 2 päivää, ei mainittavaa krapulaa) nukuin kaksi vuorokautta. Osaan jo ennustaa ja varautua tähän. Sen sijaan muiden on sitä vaikea ymmärtää, ottavat loukkauksena kun yritän selittää että olen väsynyt enkä jaksa nyt nähdä, nähdään joku toinen päivä.
Uusi parisuhde on myös tuonnut esiin minulle ominaisia synnynnäisiä tapoja ja ominaisuuksia jotka ovat aiheuttaneet suhteeseen runsaasti ongelmia.
En esimerkiksi juurikaan katso ihmisiä silmiin, enimmäkseen en katso ollenkaan heihin päin. En kosketa ihmisiä, enkä aiemmin ole sietänyt sitä että minuun kosketaan (muutoin kuin seksin yhteydessä, pelkkä hellyys ei ole tuntunt hyvältä), olen kuitenkin opetellut sitä lähimäisteni takia. Luonnostaan minulle ei nouse halua koskea toista ihmistä, vaikka häntä rakastankin ja haluan hänen olevan läsnä. Osaan nyt arvostaa kuitenkin sitä että minuun kosketaan.
En osaa ilmaista tunteitani. En puhein, ilmein enkä teoin. Minulla toki on tunteita, ja nautin niistä. Ärsyynnyn helposti. Suurin osa kiukunpuuskistani johtuu siitä tunteesta että ''aivot kiehuvat'', en saa otetta ympärilläni tapahtuvista asioista tai ne ovat jotenkin epämääräisiä tai minulle hallitsemattomissa. Toisinaan tälläisissa tilanteissa esimerkiksi ryhmässä menen taas täysin vastakkaiseen moodiin: ikäänkuin sulkeudun jonnekkin kauas ja vain odotan hiljaa että tilanne raukeaa tai menee ohi.
Olen ystävieni arvostama ja he mielellään avautuvat minulle, sillä näkemykseni asioihin on hyvin realiteeteissa kiinni, analyyttinen ja totuuspohjainen. En voi ollenkaan käydä pelkästään tunnepohjaista keskustelua, en ymmärrä sellaisen arvoa. Silti ystävyyssuhteenikin ovat hitusen vaikeita, he tarvitsisivat minua useammin kuin energiani riittäisi. Pidän heistä, rakastan heitä, mutta kuten sanottu, he syövät minulta energiaa.
Minua on kutsuttu autistiseksi leikin varjolla koko ikäni, ja nyt hämmennyin, voisiko asperger olla vastaus erikoislaatuisuuteeni, jota olen pistänyt introverttiuden ja keskittymishäiriön piikkiin. ADD:kin diagnoosina tuntuu vieraalta.
Onko muita aikuisia aspergereita, kannattako mun aikuisena lähteä asiaa selvittämään, ja jos niin miten?
