Aikuinen tyttäreni mietityttää - voisinko tehdä jotain???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ???
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

???

Vieras
Tai en tiedä onko aikuinen, mutta ainakin täysi-ikäinen eli 18v ja asuu poikakaverinsa kanssa.

Hänellä on erittäin kiva, kunnollinen ja kiltti poikaystävä - ei juo, ei rellestä, ei varmasti käy missään yksin, ainakaan omasta halustaan.

Tyttäreni kiukuttelee tosi paljon poikakaverilleen, sanoo pahasti yms. ilman mitään järkevää syytä - poikakaverikin sanoo, ettei edes tiedä mistä taas on kyse. Kiukuttelee tosi pikkujutuista - tyyliin purkautunut silmä sukkahousuissa.

Haluaisin sanoa rakentavassa hengessä tyttärelleni, että olisi varmaan parasta asua ja elää yksin, kun ei kerran yhteiselämä tunnu sopivan - tyttärelläni on lapsi toiselle pojalle, jota nykyinen poikaystävä hoitaa kuin omaansa - senkin vuoksi minusta on todella epäoikeudenmukaista tuo tyttäreni käytös.

Aikuisempana haluaisin sanoa, että kun ei ole pakko olla ja elää yhdessä, niin olisi erittäin järkevää kokeilla ihan itsenäistä elämää ensin ja vaikka sitten palata yhteen asumaan, kun/jos siltä vielä tuntuu.

Olen koko päivän pohtinut tätä - neuvokaa nyt??
 
Voithan sanoa, jos et voi olla sanomatta, mutta enempi suosittelisin olemaan puuttumatta. Hänen elämänsä, ja itse ne virheensä on valitettavasti tehtävä ja niistä opittava, jos on kehityskelpoinen yksilö :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tallu -:
Voithan sanoa, jos et voi olla sanomatta, mutta enempi suosittelisin olemaan puuttumatta. Hänen elämänsä, ja itse ne virheensä on valitettavasti tehtävä ja niistä opittava, jos on kehityskelpoinen yksilö :)

Tuossa varmaan on taas minun vikani, että yritän puuttua liian helposti asioihin, jotka eivät ole minun asioitani - tuntuu vaan niin epikselle tuo poikakaverin kiusaaminen, kun varmasti ei ole mitään aihetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Krs:
suoraan sanot vaan. eipähän jää epäselväksi.
suuttuu kyl varmaan ensiksi, mutta eiköhän hetken mietittyään ymmärrä... ?

Olen kerran aikaisemmin jo puhunut siitä, että kun on vielä todella nuori niin ihan hyvin voisi elää vain lapsensa kanssa ja aikuistua itsekin siinä samalla.
 
Oisko tytöllä joku hormonihomma, että on pahalla tuulella aina? Vai voiko itse jotenkin pahoin, kun kiukuttelee?

En tiiä kannattaako mainita asiasta.. saatat saada aikaan kovan sodan.
 
Hmmm. Ehkä sanomisilla ei ole vaikutusta, kun päättää kuitenkin itse. MUtta jos osaat nätisti sanoa, niin tuskin siitä on hänen elämälleen haittaakaan. Voi panna miettimään. Musta ois ollut kiva saada neuvoja nuorena, vaikka en niitä osannut pyytääkään. (jos ne olisi sanottu kohteliaasti ja minua ihmisenä arvostaen)
 
Yritän miettiä omalle kohdalleni...

Ehkä voisit keskustella tyttäresi kanssa hänen suhteestaan? Älä sano mitään hänen käytöksestään, kyselet vaa. Miten heillä menee, miten HÄNELLÄ menee, onko hällä jotain stressiä tms. Viihtyykö hän poikaystävänsä kanssa, mitä he ovat tehneet viime aikoina, jnejnejne. Ehkä esille tulee joku syy hänen käytökseensä?

Jos ei, niin voit ehkä jatkaa sanomalla, että poikaystävänsä vaikuttaa todella mukavalta, kiltiltä ja hyvältä tyypiltä. On niin kiltti lapsellekin jne.

Eli ihan vaa keskustelet lapsestasi, hänen elämästään. Sen sijaan, että neuvot miten pitää tehdä. Sillä tyttäresihän itse tietää oman tilanteensa parhaiten. Ehkä heillä on jotain kränää, ehkä tyttäresi ei tunne oikein mitään poikaystäväänsä kohtaan mutta pysyy yhdessä velvollisuudentunnosta.

Kuuntele, muuten et tule kuulluksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Tallu -:
Voithan sanoa, jos et voi olla sanomatta, mutta enempi suosittelisin olemaan puuttumatta. Hänen elämänsä, ja itse ne virheensä on valitettavasti tehtävä ja niistä opittava, jos on kehityskelpoinen yksilö :)

Tuossa varmaan on taas minun vikani, että yritän puuttua liian helposti asioihin, jotka eivät ole minun asioitani - tuntuu vaan niin epikselle tuo poikakaverin kiusaaminen, kun varmasti ei ole mitään aihetta.

Niin, ymmärrän epäreiluuden tunteen. Se on sitä empatiaa, joka ei taida olla vikalistallasi, vaan on niitä kunnioitettavia luonteenpiirteitä ihmisessä :)

Kun tunnet tyttäresi, niin varmasti osaisit sanomasi muotoilla sellaiseen muotoon, ettei se loukkaisi häntä kovin paljoa, eikä hän välttämättä edes ymmärtäisi tulleensa neuvotuksi ;) Sopivat sanat siis sopivassa tilanteessa voisivat olla paikallaan, jos nimittäin kuitenkin haluat puuttua asiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Oisko tytöllä joku hormonihomma, että on pahalla tuulella aina? Vai voiko itse jotenkin pahoin, kun kiukuttelee?

En tiiä kannattaako mainita asiasta.. saatat saada aikaan kovan sodan.

Ainakin tuntuu huono itsetunto vaivaavan aika ajoin, vaikka ei mitään syytä sellaiseen pitäisi olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Yritän miettiä omalle kohdalleni...

Ehkä voisit keskustella tyttäresi kanssa hänen suhteestaan? Älä sano mitään hänen käytöksestään, kyselet vaa. Miten heillä menee, miten HÄNELLÄ menee, onko hällä jotain stressiä tms. Viihtyykö hän poikaystävänsä kanssa, mitä he ovat tehneet viime aikoina, jnejnejne. Ehkä esille tulee joku syy hänen käytökseensä?

Jos ei, niin voit ehkä jatkaa sanomalla, että poikaystävänsä vaikuttaa todella mukavalta, kiltiltä ja hyvältä tyypiltä. On niin kiltti lapsellekin jne.

Eli ihan vaa keskustelet lapsestasi, hänen elämästään. Sen sijaan, että neuvot miten pitää tehdä. Sillä tyttäresihän itse tietää oman tilanteensa parhaiten. Ehkä heillä on jotain kränää, ehkä tyttäresi ei tunne oikein mitään poikaystäväänsä kohtaan mutta pysyy yhdessä velvollisuudentunnosta.

Kuuntele, muuten et tule kuulluksi.

Tässä on ideaa - pitää kokeilla jo huomenna.
 
No tyttäresi purkaa pahaa oloaan tähän kilttiin poikaystävään. Anna purkaa, jos poikaystävä tähän suostuu. Jokainen ihminen tarvitsee "peilin" itselleen, jotta pääse elämässä eteenpäin.

Nuorena saanut lapsenkin... kaikkea kokenut jo nuorena. Jättää jälkensä. Ei ole ehtinyt kasvaa aikuiseksi kun on tullut jo äidiksi.
 
Tuo NinaTT:n ehdotus kuulosti hyvältä. Itse omasta kokemuksesta tiedän että ensimmäisessä suhteessa olin jotenkin epävarma ja kiukuttelulla halusin varmistaa onko se toinen rakastunut vai ei, eli kuinka pitkälle pinna venyy. Mistään tällaisesta ei tietenkään välttämättä ole kysymys tyttäresi kohdalla, mutta joskus ensimmäisten suhteiden ajoilta voi jäädä joku ikävä tapa, jota sitten toistaa muissa suhteissa.
 
Siskoni on tuollainen, ikää 24. On-off-poikaystävä ollut jotain 7vuotta, mutta ei siitä ikinä tunnu mitään tulevan. Ainaista haukkumista ja huutamista.
Äitimme kun ei tiedä kun toisen puolen asioista, niin hänhän pitää siskoni puolia tietenkin, sokeasti, uskoen pelkkää hyvää esikoisestaan. Muutaman kerran olen hänelle tiettyjä asioita oikaissut, ja hän on ollut aika ällistynyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja =D:
mitä jos et sekaantus se asioihin,jos kerta aikuinen

Kyllä mun mielestä vanhemmat saavat aina puuttua jälkeläistensä elämään. Oma exäni oli alkoholisti, olin ainoa joka hänelle siitä mitään sanoi, kommentoi tai yritti vetää kuiville. Hänen vanhempansa totesivat ettei aikuiselle voi mitään sanoa, ei vaikka lapsenlapset kärsivät kun mies oli humalassa agressiivinen. Näiden ex- anopin ja apen sanainen arkku aukeni vasta kun maksa posahti, vaan sepä oli myöhäistä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Relaa sinäkin vähän:
No tyttäresi purkaa pahaa oloaan tähän kilttiin poikaystävään. Anna purkaa, jos poikaystävä tähän suostuu. Jokainen ihminen tarvitsee "peilin" itselleen, jotta pääse elämässä eteenpäin.

Nuorena saanut lapsenkin... kaikkea kokenut jo nuorena. Jättää jälkensä. Ei ole ehtinyt kasvaa aikuiseksi kun on tullut jo äidiksi.

Sinustako on oikein purkaa oma paha olo poikaystävään? :o

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Relaa sinäkin vähän:
No tyttäresi purkaa pahaa oloaan tähän kilttiin poikaystävään. Anna purkaa, jos poikaystävä tähän suostuu. Jokainen ihminen tarvitsee "peilin" itselleen, jotta pääse elämässä eteenpäin.

Nuorena saanut lapsenkin... kaikkea kokenut jo nuorena. Jättää jälkensä. Ei ole ehtinyt kasvaa aikuiseksi kun on tullut jo äidiksi.

Sinustako on oikein purkaa oma paha olo poikaystävään? :o

Ei tässä siitä ole kyse, vaan nuoren ihmisen kasvuprosessista ja ap:n tulisi keskittyä omaan avioliittoonsa ja antaa tytön elää oma elämänsä. (En ole tuo Relaa sinäkin vähän).

 
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm:
arveletko että tyttäresi noudattaa neuvoasi??

vai olisiko sinulle tärkeämpää vain päästä sanomaan ääneen tyttärellesi oma mielipiteesi?
mieti rehellisesti motiivisi ja sitten realistinen arvio lopputuloksesta.
Jotenkin en uskoisi että tyttäresi sanomisistasi "järkiintyisi" vaikka tekisit sen miten sovittelevassa hengessä ruokapöydän ääressä yhdessä keskustellen.
Tytär ja tyttären elämä. Sinä ja sinun elämä.
Toki voisit koettaa olla heidän molempien tukena mutta siinä se vaara että alkaisit liikaa puuttua heidän asioihin?

mitä jos koetat olla vaan mummo lapsenlapselle ja unohdat parisuhdeneuvojan roolin?
 
minäkin kiukuttelen miehelleni, ja poden siitä huonoa omaatuntoa. kiukuttelen myös pojalleni ja joskus tullut tiuskaistua vauvalle että sä olet ihan mahdoton, ole hiljaa. syy nää rikkonaiset yöt, jatkuva stressi ja lisäksi pelko että mies ei enään rakasta mua niinkuin ennen saa mut ärtyneeksi ja heikkohermoiseksi. ulkopuolisen silmissä saatan kuulostaa ilkeältä. mutta olen väsynyt,peloissani,enkä tunne saavani riittävästi tukea. minullakin on kiltti mies.
 
kyllä äidin ja tyttären "pitäisi" pystyä puhumaan asiasta kun asiasta...anna mennä vaan :) vaikkakin se ei aina helppöa olekkaan kaikkien kohdalla ei edes onnistu. Ollaan niin erilaisia.
 

Yhteistyössä