vierailija
Mutta tiedän ja tiedän vain sen, etten tunne kipua,
kun kätesi ovat ympärilläni.
En ole kiinnostunut mikä on oikein.🫠
kun kätesi ovat ympärilläni.
En ole kiinnostunut mikä on oikein.🫠
Ja Joostia ennustettiin Vauvallakin Kärtsän kollaboraattoriksi jo kauan ennen kuin tapasivat.Nauratti vauvalla jonkun sekoilut Joostin kuuntelijoista. Varmaan väärän artistin tietoja selaillut. Joost on ollut jo kauan tunnettu tubeuransa takia. Oli miljoonia kuuntelijoita jo ennen euroviisuja.
Kovin herttaista, että ovat kaikki porukkana olleet. Kärde on jännän taitava tuomaan ihmisiä yhteen.
Ei katsellut väärän artistin tietoja, ne oli Joostin Helsinki kuunteluluvut. Valehteli siis olevansa Hollannista, mutta jäi kiinni tässä vaiheessaNauratti vauvalla jonkun sekoilut Joostin kuuntelijoista. Varmaan väärän artistin tietoja selaillut. Joost on ollut jo kauan tunnettu tubeuransa takia. Oli miljoonia kuuntelijoita jo ennen euroviisuja.
Kovin herttaista, että ovat kaikki porukkana olleet. Kärde on jännän taitava tuomaan ihmisiä yhteen.
Niin siitä aiemminkin mainitusta B:n rohkeudesta puheenollen. Laulaa tuollaista ja samalla halaa J:tä. Tätä en olisi vielä aamulla uskonut! Miksi tässä tarinassa on aina kaikkia ihan uskomattomia käänteitä...🥹🥹🥹🥹🥹
No hän asuu kyllä ihan oikeasti Hollannissa.Ei katsellut väärän artistin tietoja, ne oli Joostin Helsinki kuunteluluvut. Valehteli siis olevansa Hollannista, mutta jäi kiinni tässä vaiheessa
Se oli melkei heti lavalta tullessa tykännyt ku katoin, että tykkäys, mut luulin että keikka vielä kesken. Oikeasti vain minuutteja oman keikan loppumisesta.Boitsu tykänny Jerpan kuvasta. Saa nähdä katoaako pimentoon taas ja Exit festareilla huhuillaan Boitsun perään kun ei näy tai kuulu
Apua, saatiinko just vahvistus vahvoille tunteille, joita on ainakin ollut..
[/QUOTE
Kun ei osaa englantia. Voisiko joku ihanuus suomentaa?
Burdened ei ole kiinnostunut vaan kuormitettu. Oikein tekeminen ei kuormita minua. Kuulostaa siis juuri siltä mitä viisuissa nähtiin eli Jerpan seurassa Bojania ei paineet muserra eikä ahdistus paina.Mutta tiedän ja tiedän vain sen, etten tunne kipua,
kun kätesi ovat ympärilläni.
En ole kiinnostunut mikä on oikein.🫠
Ja Kärppy ei tietty tajunnut mistä on kyseNiin siitä aiemminkin mainitusta B:n rohkeudesta puheenollen. Laulaa tuollaista ja samalla halaa J:tä. Tätä en olisi vielä aamulla uskonut! Miksi tässä tarinassa on aina kaikkia ihan uskomattomia käänteitä...
Jos voit Napparin kulmalta napata mut samoille jousille.Mä soitin jo taksin, tuleeko kukaan kyytiin kun lähden täältä Tampereen suunnalta Niuvaan? Se on morjens
Vaikka.No hän asuu kyllä ihan oikeasti Hollannissa.
Tajuaa pointin vaikkei ymmärtäisi lyriikoita.Ja Kärppy ei tietty tajunnut mistä on kyse
RakastuminenVoisko ne vaan rakastua ja elää yhdessä elämänsä onnellisesti loppuun saakka
voisivat jos semmosesta ois missään vaiheessa kyse. Rakastavat (ainakin jo toinen) ihan muuta.Voisko ne vaan rakastua ja elää yhdessä elämänsä onnellisesti loppuun saakka
Tämähän nyt juuri tänä yönä on tärkeää mainita.Nauratti vauvalla jonkun sekoilut Joostin kuuntelijoista. Varmaan väärän artistin tietoja selaillut. Joost on ollut jo kauan tunnettu tubeuransa takia. Oli miljoonia kuuntelijoita jo ennen euroviisuja.
He rakastaa toisiaan ystävinä mikä on ihana asia.Voisko ne vaan rakastua ja elää yhdessä elämänsä onnellisesti loppuun saakka
Oon eri, mutta täysin sallittua mainita.Tämähän nyt juuri tänä yönä on tärkeää mainita.
eli hän jäi ruissiin! kiva minnehän suuntaavat, baariin, hotelliin vai busseihin ja kohti helsinkiä?Joost bailannut Demonin tahtiin
Mistäs sä heidän tunteistaan tiiät yhtään mitään? Toi nyt tais olla lähinnä tollainen heitto, ei tarvii kaikkea ottaa aina niin vakavasti.voisivat jos semmosesta ois missään vaiheessa kyse. Rakastavat (ainakin jo toinen) ihan muuta.
Toivottavasti sinäkin löydät jonkun niin ei tarvitse projisoida.