Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei niin Ihana varsinkin se klippi, missä se vie käden sydämelleen, eikä pysty yhtään keskittyyn siihen haastatteluun Mitähän lienee bändikaverit siinä vaiheessa ajatelleet.

Ehkä ne on tottuneet. Ehkä Kärtsä ei ole ensimmäinen ihminen, johon ihastuu päätä pähkää. Jotenkin niiden käytöksestä ja ilmeistä tuli sellainen fiilis, että joko taas me joudutaan käymään läpi tämä kaikki.
 
vierailija
Real life haittaa nyt pahasti tätä laivamatkaa! Voi hyvä tavaton mitä kaikkea taas on.

Kiitos Tarotar, luin vasta tänään tuon luennan ja sain suorastaan kylmät väreet tuosta lopusta. Varsinkin oman luentani jälkeen usko näihin kortteihin on potenssiin sata! Ja nimenomaan tuo, että tässä kaksikossa on jotain sellaista, jonka puolesta pitääkin taistella. B on heistä se enemmän henkinen, joten hän vaistonnee tuon tärkeyden. Toivottavasti hän saa nyt levättyä ja jotenkin kanavat paremmin auki Jn suuntaan.

Ja kuinka monta uutta kohtalotoveria tuli hyteistä mukaan bileisiin. Ihana kuinka iso tämä meidän jengi jo on. Ja kuten joku sanoi, meitä on enemmän mutta kaikki eivät ole löytäneet tänne.

Olen myös ihmisenä hyvin hitaasti lämpiävä, mutta kun sopiva ihminen osuu kohdille, ystävystyn salamannopeasti. Olen oikeastaan vasta nyt käsittänyt sen, että vaikka koen etten ole hyvä ensivaikutelman tulkitsija, niin ystäväni olen osannut heti valita. Ja mulla on tästäkin porukasta selkeä mielikuva keiden kanssa juttu jatkuisi aamuyöhön asti. Itse kaipaisin hiukan suojatumpaa kirjoittelupaikkaa ja ehdottomasti livetapaamista. Tein itse anonyymin sähköpostin jokin aika sitten (että pääsin kirjautumaan sellaisille sivuille, jonne en ihan nimellä menisi), Käytin kotimaista meiliboxia. Ja osoitteen alkuosan voi päätellä mun allekirjoituksesta…

Viimeisenä kiitokset sille, joka jakoi tuon videon ensi hetkistä. Nuo ovat niitä hetkiä kun olin vain viisuhuumassa, mutta nyt kun niitä katsoo niin voiko selkeämpää ihastusta ilmassa olla. Ihana!!!

Enid
 
Jos ois ennenki käyny noin nii kai B osaisi vähän paremmin sitä jo peitellä? Minusta taas vaikutti niin teiniltä toi hänen käytös just siks koska ei ollut tottunu eikä itekään tajunnu mite pahasti toi näkyy ulospäin.
 
vierailija
Näkeekö jostain Joker Outin keikkakalenterin kokonaisuudessaan? Eikö nyt ollut huomenna joku keikka vai vasta lauantaina. Mietin vain miten Bojan jaksaa tän kaiken paskamyrskyn keskellä. Vai onkohan Twitter jo rauhoittunut?
 
vierailija
Hei,

Kauniisti pyytäisin, ettette vihjailisi Vauvalla tähän keskusteluun. Sieltä ei taida tulla kuin trolleja tänne. Ovat hieman eri tavalla asennoituneita siellä.
Kyllä täällä käy paljon vauvankin väkeä. Tämä ketju ei kiinnosta trolleja, koska täällä on ”liian paatoksellinen” tunnelma ja sitä se varmasti monille oikeasti on. Täällä ei voi myöskään peukuttaa ja meno on verkkaisempaa, joten trollit eivät saa tästä ketjusta mitään irti. Aina joku välillä kokeilee, mutta luovuttaa suht heti.
 
vierailija
Real life haittaa nyt pahasti tätä laivamatkaa! Voi hyvä tavaton mitä kaikkea taas on.

Kiitos Tarotar, luin vasta tänään tuon luennan ja sain suorastaan kylmät väreet tuosta lopusta. Varsinkin oman luentani jälkeen usko näihin kortteihin on potenssiin sata! Ja nimenomaan tuo, että tässä kaksikossa on jotain sellaista, jonka puolesta pitääkin taistella. B on heistä se enemmän henkinen, joten hän vaistonnee tuon tärkeyden. Toivottavasti hän saa nyt levättyä ja jotenkin kanavat paremmin auki Jn suuntaan.

Ja kuinka monta uutta kohtalotoveria tuli hyteistä mukaan bileisiin. Ihana kuinka iso tämä meidän jengi jo on. Ja kuten joku sanoi, meitä on enemmän mutta kaikki eivät ole löytäneet tänne.

Olen myös ihmisenä hyvin hitaasti lämpiävä, mutta kun sopiva ihminen osuu kohdille, ystävystyn salamannopeasti. Olen oikeastaan vasta nyt käsittänyt sen, että vaikka koen etten ole hyvä ensivaikutelman tulkitsija, niin ystäväni olen osannut heti valita. Ja mulla on tästäkin porukasta selkeä mielikuva keiden kanssa juttu jatkuisi aamuyöhön asti. Itse kaipaisin hiukan suojatumpaa kirjoittelupaikkaa ja ehdottomasti livetapaamista. Tein itse anonyymin sähköpostin jokin aika sitten (että pääsin kirjautumaan sellaisille sivuille, jonne en ihan nimellä menisi), Käytin kotimaista meiliboxia. Ja osoitteen alkuosan voi päätellä mun allekirjoituksesta…

Viimeisenä kiitokset sille, joka jakoi tuon videon ensi hetkistä. Nuo ovat niitä hetkiä kun olin vain viisuhuumassa, mutta nyt kun niitä katsoo niin voiko selkeämpää ihastusta ilmassa olla. Ihana!!!

Enid
En kyllä osaa arvata osoitettasi tuon kuvauksen perusteella, menee liian kryptiseksi selvännäkötaidoilleni. :)

-energiamamma
 
vierailija
Stella ja Uusikuu, tervetuloa mukaan! Täällä toinen "kuuhullu", Yöllinen pohtija 🌙💜 Ihan uskomatonta miten samantyyppisiä taustoja riittää risteilijöillä ja miten samaan suuntaan tulkitaan monia asioita tässä saagassa. Ihanaa että ollaan löydetty samalle lähdölle. Minäkin uskon että terminaalissa harhailee paljon eksynyttä väkeä jotka eivät tiedä mikä heihin iski, ja hyteissä vielä monia piilossa.

🌙💜
 
vierailija
B ei ollu kieltämättä kovi hyvä peittelemään ihastustaan
Tietyllä tavalla huvittavaa että mite tollane balkanin komea prinssi on nii pahasti menny sekoamaan pottatukkaisesta suomalaisesta :D onhan Jerekin komea kasvoistaan mutta onhan sen tyyli hieman erikoinen, nii siksi vähä ihmettelen mitä B on meiän ruusussa nähny. etenki ku toi häne ihastus on selvästi ollu käynnissä jo enne tapaamista.
 
vierailija
Onko teillä muuten jotain lempiklippiä meidän ruusuista?

Mietin tätä kysymystä itseni suhteen tänään. Sattumoisin näin sen dinneri insta-liven suorana, samoin katsoin 'Carpe Diem-maton' suorana...kaikkea tätä katselin vain viisufanina. Viisujen jälkeen sitten taisin ekoja kertoja vierailla Vauvalla, ja näin, että ruusuista puhuttiin. Eri toten mietittiin tuleeko B Suomeen. Jostain luin, että kesäkuun alussa ehkä tulisi....nämä kaikki seurasin ikään kuin semikiinnostuneena. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että tuleehan se Suomeen, ja hämmästyin, kuinka pian. Tavastian keikkataltioinnin katsoin myös suorana.

Mutta ne lentokenttävideot. Ne tekivät minusta loppuiäkseni puutarhurin, ei voi auttaa. Tiedän kyllä, että se johtuu siitä, että näitä erilaisia lentokenttäjäähyväisiä on itsellä ollut kymmeniä, ellei jo yli sata. Jeren katse klo 4.36 ja Bojanin 'I love you', ja poisjuoksu. Siinä lähti kyllä minun sydämeni matkalle, jolta ei ole paluuta. Ja kyyneleet todellakin valuivat.

Seurauksena aloin tutustua JO:hon ja heidän musiikkiinsa. B oli aiemmin todellakin mielessäni vain puppy, mutta matkan varrella hän on niin miehistynyt. Kun tähän lisätään JO:n musiikki, joka on mieleistä...nyt olenkin rakastunut siihen entiseen puppyyn ja J on hieman taka-alalla.

Eli minun lempiklipit on ne lentokenttäklipit, vaikka niin ihania on muitakin. Kaikki ne missä heidän energiansa ja ilonsa oikein hölskyy. Mutta ne tulivat tuon lentokenttäklipin jälkeen minun mielessäni, vain todistamaan, että mitä lentokentällä näin, oli juuri niin kuin ajattelin.

Sipriina
 
vierailija
Voi apua, kun katon noita vanhoja euroviisuvideoita ja kaikkia klippejä, niin hetken jo mietin, et onko noi tapahtunut oikeesti vai oonko vaan kuvitellut 😅 Mutta kyllähän ne on ja edelleen kyllä nään sen kemian noiden kahden välillä. Ja tuo B:n ihastus on niin läpinäkyvää. Ois luullut, et edes yrittäis peitellä sitä. Mut ei varmaan just tajunnut, miten pahasti se näkyy ulospäin ja et kaikki päätyy videoille 🙈
 
vierailija
Tietyllä tavalla huvittavaa että mite tollane balkanin komea prinssi on nii pahasti menny sekoamaan pottatukkaisesta suomalaisesta onhan Jerekin komea kasvoistaan mutta onhan sen tyyli hieman erikoinen, nii siksi vähä ihmettelen mitä B on meiän ruusussa nähny. etenki ku toi häne ihastus on selvästi ollu käynnissä jo enne tapaamista.

Mutta niinhän mekin Jereen ihastumme. Hän on aito, vilpitön, sydämellinen, terveellä tavalla itsetunto kohdillaan, hänellä on koskettava tarina. No, siitä B tuskin tiesi, mutta tuo aitous ja välittömyys.

Yleisin attribuutti, jota ei-hurahtaneetkin tuttavani hänestä käyttävät on ihana. Ja onhan hän nimenomaan sitä.

Jos / kun oli vielä itsekin vilpittömän ihastunut, ei kai siinä muuten voinut käydä. Klik, ja se oli siinä.

(Ja tää kysyy, montako sanaa Minä rakastan sinua ❤)
 
vierailija
Onko teillä muuten jotain lempiklippiä meidän ruusuista?

Mietin tätä kysymystä itseni suhteen tänään. Sattumoisin näin sen dinneri insta-liven suorana, samoin katsoin 'Carpe Diem-maton' suorana...kaikkea tätä katselin vain viisufanina. Viisujen jälkeen sitten taisin ekoja kertoja vierailla Vauvalla, ja näin, että ruusuista puhuttiin. Eri toten mietittiin tuleeko B Suomeen. Jostain luin, että kesäkuun alussa ehkä tulisi....nämä kaikki seurasin ikään kuin semikiinnostuneena. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että tuleehan se Suomeen, ja hämmästyin, kuinka pian. Tavastian keikkataltioinnin katsoin myös suorana.

Mutta ne lentokenttävideot. Ne tekivät minusta loppuiäkseni puutarhurin, ei voi auttaa. Tiedän kyllä, että se johtuu siitä, että näitä erilaisia lentokenttäjäähyväisiä on itsellä ollut kymmeniä, ellei jo yli sata. Jeren katse klo 4.36 ja Bojanin 'I love you', ja poisjuoksu. Siinä lähti kyllä minun sydämeni matkalle, jolta ei ole paluuta. Ja kyyneleet todellakin valuivat.

Seurauksena aloin tutustua JO:hon ja heidän musiikkiinsa. B oli aiemmin todellakin mielessäni vain puppy, mutta matkan varrella hän on niin miehistynyt. Kun tähän lisätään JO:n musiikki, joka on mieleistä...nyt olenkin rakastunut siihen entiseen puppyyn ja J on hieman taka-alalla.

Eli minun lempiklipit on ne lentokenttäklipit, vaikka niin ihania on muitakin. Kaikki ne missä heidän energiansa ja ilonsa oikein hölskyy. Mutta ne tulivat tuon lentokenttäklipin jälkeen minun mielessäni, vain todistamaan, että mitä lentokentällä näin, oli juuri niin kuin ajattelin.

Sipriina
Mun ehdoton lemppari on se kadulla kuvattu, jossa kertovat menevänsä laivalle. J alkaa yhtäkkiä kuvaamaan ja B pelästyy. Tykkäsin siitä heti silloin, ilman shippilasejakin ja nyt vielä enemmän. Samoin se kun B opettaa heidän biisiä Jlle ja pitää käsistä kiinni. Siinä mä ehkä jo hiukan jäin miettimään, että kylläpäs pitää pitkään käsistä kiinni.

Laivaan hyppäsin sen kotiintulo haastattelun jälkeen, jossa J anelee Btä Helsinkiin kanssaan. En pysty katsomaan sitä, koska se tuntuu niin yksityiseltä viestiltä.

Enid
 
vierailija
Suosikkivideoni ovat aika tylsät valinnat, finaaliyön klippejä kuten kaulapusuja ja Tavastia-kamaa. Tavastia-jutuissa kuten possujunassa on niin kutkuttava se, että se osuus on tehty show'ksi shippaajille, mutta sitten sieltä kuitenkin pilkahtelee juttuja, jotka eivät tunnu kuuluva siihen esitykseen, kuten ilmeitä ja kaulasta pitelyä. Vöhön sama kuin siellä bussissa - Jere leikkii olevansa ihastunut Bojaniin, jottei kukaan huomaisi, että hän on ...ihastunut Bojaniin.

Ja missä Jere pyytelee Bojania Suomeen.

- Joymuffin
 
vierailija
Mun ehdoton lemppari on se kadulla kuvattu, jossa kertovat menevänsä laivalle. J alkaa yhtäkkiä kuvaamaan ja B pelästyy. Tykkäsin siitä heti silloin, ilman shippilasejakin ja nyt vielä enemmän. Samoin se kun B opettaa heidän biisiä Jlle ja pitää käsistä kiinni. Siinä mä ehkä jo hiukan jäin miettimään, että kylläpäs pitää pitkään käsistä kiinni.

Laivaan hyppäsin sen kotiintulo haastattelun jälkeen, jossa J anelee Btä Helsinkiin kanssaan. En pysty katsomaan sitä, koska se tuntuu niin yksityiseltä viestiltä.

Enid
Miten voi olla, etten muista heidän missään klipissä kertoneensa, että ovat menossa laivalle?
Ehkä se kotiintulohaastattelu olikin se, joka sai minut nettiin eli Vauvalle etsimään lisätietoa ja -mielipiteitä. Ja en koskaan aiemmin ole pyörinyt missään Vauvalla.

Sipriina
 
vierailija
Mutta niinhän mekin Jereen ihastumme. Hän on aito, vilpitön, sydämellinen, terveellä tavalla itsetunto kohdillaan, hänellä on koskettava tarina. No, siitä B tuskin tiesi, mutta tuo aitous ja välittömyys.

Yleisin attribuutti, jota ei-hurahtaneetkin tuttavani hänestä käyttävät on ihana. Ja onhan hän nimenomaan sitä.

Jos / kun oli vielä itsekin vilpittömän ihastunut, ei kai siinä muuten voinut käydä. Klik, ja se oli siinä.

(Ja tää kysyy, montako sanaa Minä rakastan sinua )
Olihan Jere tosi ihana. Ne UMK voiton jälkeiset videot ainakin sulatti mun sydämen. Nykyisestä julkisesta kuvasta en enää sanoisi ihana, mutta hän onkin muuttunut enemmän Käärijäksi eli roolihahmoksi. Mutta läheisilleen on varmasti edelleen ihana Jere.
 
vierailija
Miten voi olla, etten muista heidän missään klipissä kertoneensa, että ovat menossa laivalle?
Ehkä se kotiintulohaastattelu olikin se, joka sai minut nettiin eli Vauvalle etsimään lisätietoa ja -mielipiteitä. Ja en koskaan aiemmin ole pyörinyt missään Vauvalla.

Sipriina
Se oli silloin Titanic iltana, missä laulavat kadulla Celine Dionia.

Mä löysin ne kaulapusuvideot vasta tuon anelun jälkeen ja sitten se olikin menoa…

Enid
 
vierailija
On täällä kyllä aikamoinen porukka kasassa, ihan mahtavaa! 😍 Lyhyesti pari kommenttia:

Tapaus Reko surettaa ja kiukuttaa edelleen. JO:n viestintään tuli melkoinen lovi. Olen seurannut Rekoa viisuista asti ja vaihtanut kanssaan muutaman viestin, viimeisimpänä harmittelin että tämä meni näin, ja että hänen JO-juttujaan tulee ikävä. Hän puolestaan suree, ettei pääse enää näkemään kaikkia niitä iloisia ihmisiä keikoilla, joita on itse ollut järjestämässä 😥

Taroteista: ne ovat vain työkalu, eivät itsessään hyviä tai pahoja. Aivan kuten vaikka riimut, tai magia ylipäätään. Itselläni kokemusta näistä kaikista. 💜

-Suviruusu 🥀
 
Yhteistyössä