Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Toivotaan että tää toimii 👍😀

Ehkä siellä on ollut ns. muuttuvia tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet keikkakalenterin suunnitteluun.

Levyä on tehty suunniteltua pidempäänonse on haluttu ensin pois jaloista, eikä aikataulu ole ollut ihan varma.

On voitu odotella B:n kaulaoperaation tuloksia, eikä ole uskallettu lyödä mitään lukkoon ennen kuin tilanne on varma. Ehkä on jopa pientä väsymystä, keikat ja levynteko eivät ole jättäneet tilaa lomailuun.
 
vierailija
Ficeistä mietintää. En ollut aikaisemmin lukenut ficcejä, joten itselle on ollut uusi asia. En ole lukenut nyt kuin miesparista kertovia, joten en tiedä muiden sisällöistä. Mutta siis heteronaisena mietin vain, kun ficeissä ei ole tullut vastaan 69 asioita, joten eikö miesparit tätä harrasta vai eikö kukaan ole kirjoittanut.
Hyi helvetti.
 
vierailija
Hyi helvetti.
Miksi? Tässä ei edes kuvailtu mitään, käytettiin vain numeroita. Ehkä sinulla on liikaa mielikuvitusta jos et pysty lukemaan tekstiä ilman, että alat kuvittelemaan sitä päässäsi. Sait vaan sen aikaan omassa päässäsi, tekstissä ei ollut mitään kuvailua, josta olisi pitänyt tulla tämä fiilis. Tulee mieleen eräs Antti Holman kommentti jollekin homofobikolle.
 
vierailija
Nimi vastaa ketjun aihetta.
Ei, vaan sinne ei kirjoitella paljon joten se ei kerää huomiota, eikä kukaan ole käynyt ilmiantamassa. Katso niitä suosituimpia ketjuja joskus, niin monet on lähteneet ihan lapasesta eikä myöhemmät keskustelut enää vasta mitenkään otsikkoa, ja siellä me vaan saa olla. (Joskus on jopa hupaisaa avata ketju jostain ihan viattomasta aiheesta ja hypätä viimeiselle sivulle, jossa kiistellään maahanmuutosta tai feminismistä. Sitten voi miettiä, miten kummassa tähän on päädytty.)
 
vierailija
Ficcificcificcificci. Teettekö te mitään muuta, kun nuohoatte ficcejänne, mietotte, oletteko aseksuaaleja vai panseksuaaleja ja ja pitäiskö teillä oikeastaan olla muna tai kaksikin munaa? Ja mitä joku aneeminen pyrkyri tarkoitti 2 sekunnin katsellaan puolitoista sitten vuotta sitten jossain kikkelikokkelitourilla.
 
vierailija
Ficcificcificcificci. Teettekö te mitään muuta, kun nuohoatte ficcejänne, mietotte, oletteko aseksuaaleja vai panseksuaaleja ja ja pitäiskö teillä oikeastaan olla muna tai kaksikin munaa? Ja mitä joku aneeminen pyrkyri tarkoitti 2 sekunnin katsellaan puolitoista sitten vuotta sitten jossain kikkelikokkelitourilla.
Ei sullakaan hyvin mene kun olet täällä meidän juttuja lukemassa. 😅
 
vierailija
Omasta puolesta puhun nyt. Mutta en ole koskaan nähnyt somessa kahta ihmistä, joiden tutustumista ja vetovoimaa on voinut seurata näin reaaliajassa. Se heidän välinen huuma oli näin ruudun takaa katsovallekin lähes käsinkosketeltavaa. Siihen ihastuksen tunteeseen hurahti itsekin ja se toi jännitystä elämään.

Ensiksi kuvittelin, että heistä voisi tulla oikeasti pari. Pitkään olen hyväksynyt realiteetit ja tämä on pelkkää kevyttä shippailua, enkä voi tietää heidän todellisista väleistä mitään. M/M rakkaus kiehtonut aina, mutta nämä kaksi ovat kuin luodut toisilleen. Lisäksi niin ihania ja kauniita yhdessä. Heidän keskinäinen kemia on jotenkin uskomatonta, kun miettii lähtökohtia ja tätä tarinaa kokonaisuudessaan. Oma hupsu mieli silti salaa toivoo, että heidän välillään on enemmän kuin "braadereilla" yleensä on. Mutta pääasia, että he itse tietävät sen ja se on heidän oma asiansa.
Pakko vielä palata tähän viimeöiseen viestiin. Mun mielestä juuri tuo huuma on kuvaava sana sille, mitä heidän välillään tapahtui. Ei se tietysti ollenkaan välttämättä ollut ihan perinteistä romanttista ihastumista, mutta jonkinlainen hullaantuminen kyllä tapahtui molemmin puolin. Ja se näkyi niin selkeästi heistä molemmista, että mun on oikeasti vähän vaikea ymmärtää, miten edes kaikkein realistisin ei-shippaaja voi väittää, ettei sitä näe (tai missään vaiheessa nähnyt).

Ja sitten se tosiasia, että se-mitä-sitten-ikinä-heidän-välillä-onkaan näyttää kaikesta nähdystä ja kuullusta päätellen vain vahvistuneen viimeisen 1,5 vuoden aikana, kaikista lukuisista esteistä ja haasteista huolimatta, kertoo mulle kyllä täysin kirkkaasti, että jokin erityinen side heidän välillään täytyy olla.

Ja tietysti =MRS
 

Yhteistyössä