Aikamoinen puutarha

Mutta miksi “tämä aihe on kovin tunnepitoinen”? Kyseessä on meille kaikille vieras ihminen, josta näemme vain julkisen puolen. Miettisin tarkasti, miksi vieraan ihmisen muu kuin täydellinen kehuminen tai ihastelu tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. Kukaan ihminen ei ole täydellinen tai käyttäydy aina täydellisesti.

Juuri tämä. Hyvin henkilökohtaisesti otetaan kaikki Bojaniin liittyvä. Nämä ilkeät ulkonäköön liittyvät kommentit eivät ole ok, mutta kyllä pitäisi sietää muiden näkemykset keikkoihin liittyen.

 

Siis eikö kenelläkään ole täälläkään mitään sanottavaa päivän teemasta? Onko Bojere-viikko ottanut niin koville, että energiaa riittää vain turhiin väittelyihin? :'D

Tuon siis tähän väliin lyhyen ja söpön ficcisuosituksen, sopii viikonloppuaamuun mielestäni!

tarttuisin sinuun kysymättä - erasedjanna - Joker Out (Band) [Archive of Our Own]

An Archive of Our Own, a project of the Organization for Transformative Works

archiveofourown.org

 

LadySlo, mitä festivaaleja tai tapahtumia on kesäkuussa Sloveniassa, jossa voisi ajatella, että JO voisi esiintyä? Heidän keikkakalenteri on aika tyhjä kesäkuun osalta ja jos sattuisi olemaan onnea, että JO:lla olisi keikkoja Sloveniassa sillon. Juu, kesälomavuoroni on kesäkuussa, joten lähden etelään lumen keskeltä.

 

Menikö tunteisiin?

Menihän se. Tää täällä komppaa itseään miten Bojanin "haukkuminen" epävireiseksi ja vaisuksi tuntui pahalta ja on myös sitä mieltä että joksuista huolehtiminen ei ole suotavaa. Yritetään ymmärtää, hänellä taitaa olla jotain traumaperäistä ongelmaa kommenteistaan päätellen. Tai sitten vaan on vähän lumihiutale.
Vitsi en kyllä jaksa tämmöistä. Ei ole muiden ihmisten asia kohdella jotain silkkihansikkain, varsinkin kun on jostain näinkin kesystä aiheesta kyse. Kyllä sitä nyt vähän pitäisi siedättyä normaaliin kanssakäymiseen vaikka terapian avulla, tai sitten vaan pysytellä omassa seurassaan.

 

Vauvalla UK molemmilla keikoilla ollut vahvistaa, että Lontoossa oli jäykempi tunnelma! Siinäs kuulitte, kyllä se vain oli a thing, eikä liven katsojien ilkeyksissään keksimää.

 

Juuri tämä. Hyvin henkilökohtaisesti otetaan kaikki Bojaniin liittyvä. Nämä ilkeät ulkonäköön liittyvät kommentit eivät ole ok, mutta kyllä pitäisi sietää muiden näkemykset keikkoihin liittyen.

Jännästi toimii ihmisen mieli. Mun suhtautuminen Bojaniin on ihan liian tunnepitoinen. Tää ei ole minusta ihan tervettä, enkä tiedä mistä johtuu. Silti mulle ei ole mikään ongelma, jos keikkojen sujumisesta tai Bojanista muuten esitetään erilaisia mielipiteitä. Se on vain kiinnostavaa. En siis tarkoita tietenkään suoranaista haukkumista. Mulle B on lähinnä henkilökohtainen 'ongelma'.

 

Ett

Että sä olet rasittava ihminen.

Tämä lällätteli asialla vauvalla, minä tykkäsin Lontoosta paikan päällä olleena

 

Menihän se. Tää täällä komppaa itseään miten Bojanin "haukkuminen" epävireiseksi ja vaisuksi tuntui pahalta ja on myös sitä mieltä että joksuista huolehtiminen ei ole suotavaa. Yritetään ymmärtää, hänellä taitaa olla jotain traumaperäistä ongelmaa kommenteistaan päätellen. Tai sitten vaan on vähän lumihiutale.
Vitsi en kyllä jaksa tämmöistä. Ei ole muiden ihmisten asia kohdella jotain silkkihansikkain, varsinkin kun on jostain näinkin kesystä aiheesta kyse. Kyllä sitä nyt vähän pitäisi siedättyä normaaliin kanssakäymiseen vaikka terapian avulla, tai sitten vaan pysytellä omassa seurassaan.

Missä siinä viestissä sanottiin mitään Bojanista? Ei missään. Annoin vain palautetta siitä, että täällä nyt esihenkilöinä ja traumaterapeutteina ruoditaan täysin epäasiallisesti ja ala-arvoisesti muita keskustelijoita. Ja kyllä, se menee tunteisiin. Joka kerta. Ilman että kohdistuu itseen.

Olen kirjoittanut 0 kommenttia ikinä minnekään siitä, ettei Bojanista tai kenestäkään saisi kirjoittaa mitään negatiivista. Tai että se tuntuisi pahalta. Ei tunnu. Saa kirjoittaa. Eri henkilö. Enkä taatusti komppaa itseäni.

Kannattaa ehkä vähän myös katsoa peiliin sen oman kirjoittelun suhteen. Ja pohtia mistä se kertoo, ettei pysty käsittelemään anonyymien kirjoittajien näkemyksiä ja tunteenilmauksia ilman että lähtee huutelemaan lumihiutaleita, traumoja ja erityisherkkiä.

Nyt odotan taas sitä esimerkin näyttämistä, miten eriävät mielipiteet ja palaute otetaan aikuismaisesti vastaan.

t. muiden keskustelijoiden psykopatologisoinnille ja nimittelylle aivan todella erityisherkkä lumihiutale, joka ei aio mennä terapiaan asian vuoksi

 

Lainaaminen ei taas toimi, yritetään tälleen.

"Minusta oli väsyneen oloinen ja lauloi epävireisesti liven perusteella. Kyllähän puutarhan puolella myös Slovenian vahvistus kommentoi, että Bojania taitaa jetlag vaivata."

"En vieläkään ymmärrä missä kohtaa B oisi laulanut epävireisesti. Edes siellä Pariisin ja Utrechtin keikalla kun ääni oli vähän tukkoinen ei B ollut epävireinen."

Mä olisin myös kiinnostunut klipeistä joissa Bojan laulaa epävireisesti, koska sellainen harvinaisuus olisi kiinnostava kuulla.

 

Lainaaminen ei taas toimi, yritetään tälleen.

"Minusta oli väsyneen oloinen ja lauloi epävireisesti liven perusteella. Kyllähän puutarhan puolella myös Slovenian vahvistus kommentoi, että Bojania taitaa jetlag vaivata."

"En vieläkään ymmärrä missä kohtaa B oisi laulanut epävireisesti. Edes siellä Pariisin ja Utrechtin keikalla kun ääni oli vähän tukkoinen ei B ollut epävireinen."

Mä olisin myös kiinnostunut klipeistä joissa Bojan laulaa epävireisesti, koska sellainen harvinaisuus olisi kiinnostava kuulla.

Mitä ihmettä, luulin keskustelevani vauvalla enkä nyt kyllä yhtään ymmärrä miten tämä tuli tänne. Hypätkää yli.

 

Lainaaminen ei taas toimi, yritetään tälleen.

"Minusta oli väsyneen oloinen ja lauloi epävireisesti liven perusteella. Kyllähän puutarhan puolella myös Slovenian vahvistus kommentoi, että Bojania taitaa jetlag vaivata."

"En vieläkään ymmärrä missä kohtaa B oisi laulanut epävireisesti. Edes siellä Pariisin ja Utrechtin keikalla kun ääni oli vähän tukkoinen ei B ollut epävireinen."

Mä olisin myös kiinnostunut klipeistä joissa Bojan laulaa epävireisesti, koska sellainen harvinaisuus olisi kiinnostava kuulla.

Eikä slovenian vahvistus ole puhunut epävireisyydestä, ainoastaan jetlagista

 

Missä siinä viestissä sanottiin mitään Bojanista? Ei missään. Annoin vain palautetta siitä, että täällä nyt esihenkilöinä ja traumaterapeutteina ruoditaan täysin epäasiallisesti ja ala-arvoisesti muita keskustelijoita. Ja kyllä, se menee tunteisiin. Joka kerta. Ilman että kohdistuu itseen.

Olen kirjoittanut 0 kommenttia ikinä minnekään siitä, ettei Bojanista tai kenestäkään saisi kirjoittaa mitään negatiivista. Tai että se tuntuisi pahalta. Ei tunnu. Saa kirjoittaa. Eri henkilö. Enkä taatusti komppaa itseäni.

Kannattaa ehkä vähän myös katsoa peiliin sen oman kirjoittelun suhteen. Ja pohtia mistä se kertoo, ettei pysty käsittelemään anonyymien kirjoittajien näkemyksiä ja tunteenilmauksia ilman että lähtee huutelemaan lumihiutaleita, traumoja ja erityisherkkiä.

Nyt odotan taas sitä esimerkin näyttämistä, miten eriävät mielipiteet ja palaute otetaan aikuismaisesti vastaan.

t. muiden keskustelijoiden psykopatologisoinnille ja nimittelylle aivan todella erityisherkkä lumihiutale, joka ei aio mennä terapiaan asian vuoksi

Nyt on taas luettu jotain ihan ihme juttuja, joita kukaan ei ole kirjoittanut. Traumat ovat erittäin normaali ilmiö ja niitä on käytännössä kaikilla. Niistä puhuminen ei ole nimittelyä tai "psykopatologisointia", päinvastoin.

 

LadySlo, what festivals or events are there in June in Slovenia that you would think JO could perform at? Their gig calendar is quite empty for June and if it happens to be lucky, JO will have gigs in Slovenia then. Yep, my summer vacation shift is in June, so I'm heading south through the snow.

None that I can think of. School is over on 24th June which is when all the "hello summer" events happen. All the bigger festivals are in July and August.

 

Nyt on taas luettu jotain ihan ihme juttuja, joita kukaan ei ole kirjoittanut. Traumat ovat erittäin normaali ilmiö ja niitä on käytännössä kaikilla. Niistä puhuminen ei ole nimittelyä tai "psykopatologisointia", päinvastoin.

Suora lainaus: "Yritetään ymmärtää, hänellä taitaa olla jotain traumaperäistä ongelmaa kommenteistaan päätellen. Tai sitten vaan on vähän lumihiutale."

Minusta tuo on psykopatologisointia ja epäasiallista vallankäyttöä, joka ei sovi mihinkään keskusteluun. Se miten yleisiä traumat ovat ei liity mitenkään siihen, että niiden käyttäminen keskustelussa lyömäaseena on epäkunnioittavaa ja epäasiallista.

 

Suora lainaus: "Yritetään ymmärtää, hänellä taitaa olla jotain traumaperäistä ongelmaa kommenteistaan päätellen. Tai sitten vaan on vähän lumihiutale."

Minusta tuo on psykopatologisointia ja epäasiallista vallankäyttöä, joka ei sovi mihinkään keskusteluun. Se miten yleisiä traumat ovat ei liity mitenkään siihen, että niiden käyttäminen keskustelussa lyömäaseena on epäkunnioittavaa ja epäasiallista.

Kyllä ne sopii. Sä olet itse ton vänkäyksesi kanssa tosi epäasiallinen. Ei tää muu maailma tanssi sun pillisi mukaan vaikka kuinka itkisit ja sun on nyt vaan elettävä sen asian kanssa.

T. Eri

 

Kyllä ne sopii. Sä olet itse ton vänkäyksesi kanssa tosi epäasiallinen. Ei tää muu maailma tanssi sun pillisi mukaan vaikka kuinka itkisit ja sun on nyt vaan elettävä sen asian kanssa.

T. Eri

Olen kirjoittanut kolme kommenttia aiheesta. Aika lyhyt setti vänkäykseksi.

 

Mitä ihmettä, luulin keskustelevani vauvalla enkä nyt kyllä yhtään ymmärrä miten tämä tuli tänne. Hypätkää yli.

Mä jo mietinkin että täällä on kyllä lainaukset toimineet aina.

 

Ihan vaan sivusta huutelen että vänkäykseen on näillä palstoilla kyllä riittänyt ihan yksikin viesti.

 

Ihan vaan sivusta huutelen että vänkäykseen on näillä palstoilla kyllä riittänyt ihan yksikin viesti.

Juu, kolme on varmaan sit megavänkäys, jota muistellaan vielä juhannuksenakin. No ei siinä, poistun nyt ihan muina lumihiutaleina paikalta, ei tarvitse kenenkään enää häiriintyä mun vänkäyksestä. Rauhaa ja rakkautta!

 

Hei - tämä menee nyt vähän rajoilla tälle palstalle, mutta suokaa se anteeksi. Olen ollut viime päivinä vähän surumielinen näiden kahden suhteesta, enkä oikein edes ymmärrä, miksi nämä Sadie-jutut ottivat niin syvältä. Varsin hyvin tiedän realiteetit ja etenkin K:n tilanteen, mutta silti harmittaa. Kirjoittaminen on minulle tapa purkaa pahaa mieltä, mutta skipatkaa, jos koette, ettei tämä kuulu teemallisesti tänne.

Kiitos ja anteeksi.




Mä en ymmärrä, miksi se koski niin hirvittävästi. Kyllähän minä tiesin, olin tiennyt jo sieltä niiden alkuvuoden Lontoon ajoista lähtien, kun se on siitä koko ajan höpöttänyt. Sillä oli ihastus. Se tyttö. Menestynyt, kaunis ja nuori, punaiset hiukset ja pisamia. Kukapa ei sellaiseen ihastuisi.

Mutta kun se lähetti New Yorkista kuvan, jossa ne hymyilivät päät yhdessä ja vilkuttivat kameralle, oli pakko mennä vessaan ja pistää ovi lukkoon. Istuin pöntöllä, tuijotin kuvaa ja itkin. Vessa on mulle se paikka, johon pakenen, kun pitää saada itkeä, enkä halua kenenkään sitä näkevän. Niin tein Liverpoolissakin, ja silloinkin itkin ensi sijassa sen takia. Ja nyt taas.

Jos sydän voi särkyä, mun oma taisi mennä nyt rikki. Eihän me olla koskaan toisillemme mitään luvattu. Niin paitsi sen, että ollaan ystäviä seuraavat neljäkymmentä vuotta. Olisi kai tästä voinut tulla myös something more, mutta ei minusta sitten kuitenkaan ollut miestä sellaiseen. Pian vuosi on kiusoiteltu toisiamme, flirtattu vähän ja flirtattu vielä vähän enemmän. Kiehnattu lavalla, tuijoteltu toisiamme silmiin, soiteltu aika diippejäkin puheluita.

Ette edes arvaa, miten lähellä on ollut se, että meidän puheluista olisi voinut ruveta ottamaan maksua. Tiedättehän nämä maksulliset puhelinpalvelut, siitä setistä ei ole kauaksi jääty. Se olisi ollut valmis jo silloin kesäkuussa, kun se tuli Suomeen ensimmäistä kertaa. Ja syksyllä, kun kierrettiin niiden kanssa yhdessä. Turussa nukuttiin samassa huoneessa, mutta silloinkin se olin minä, joka jänistin, vaikka koko ihanuus oli siinä ihan vieressä. Jälkikäteen harmitti.

Ja tässä nyt ollaan. Minä itken vessassa ja se lähettää mulle kuvan, jossa hymyilee onnellisena kauniin tytön vieressä. Puren huulta, etten itkisi ääneen. Ei tämän pitäisi tällaiselta tuntua, kun ollaan kerran "friends forever" eikä sen enempää. Kyllä mulla on ennenkin sydänsuruja ollut, ja tiedän senkin, millaista on olla mustis, mutta tämä tuntuu jotenkin erilaiselta.

Illalla se pistää viestin ja kysyy, voiko soittaa. Mietin ensin, että kiellän, mutta en mä siihen pystynyt. Se soitti facetimen, katsoi minua ja kysyi saman tien, mikä hätänä. Näytin kuulemma itkettyneeltä, silmät oli punaiset ja koko naama turvonnut. Ja huomasi se senkin, ettei itku ollut nytkään kaukana. Piti nieleskellä, että pystyin ylipäätään puhumaan.

Ja kun on totuttu siihen, että puhutaan, jos joku asia painaa, sanoin sen sille. Sanoin, että mulle tuli itku, kun sain teidän kuvan, ja että mä vasta nyt tajusin, miten paljon mä siitä välitän, ja että mua harmittaa hirvittävästi, ettei me olla koskaan uskallettu puhua siitä, mitä me oikeasti tunnetaan. Se kuunteli mua ihan hiljaa, pyyhki itsekin välillä silmäkulmiaan, ja kun minä vihdoin lopetin, se sanoi sen, mitä silloin Liverpoolissakin pian sen jälkeen kun oli tavattu:

"If you were my boyfriend, I will never let you go."

Ja sitten se selitti, että vaikka tulee ketä ja missä, meidän väliin ei tule kukaan eikä koskaan. Ja vaikka se menisi missä ja asuisi kenen kanssa tahansa, minä kuljen aina sen mukana. Sydämessä ja mielessä, best boyfriendinä, nyt ja aina. Minä niiskuttelin ja sain vähän itseäni takaisin. Sanoin sille, että keep me. Ja että niinhän sinä lupasit. Ja se nauroi, että I keep you. Now and forever.

Se höpötteli kaikkea sitä, mitä ne on sen tytön kanssa New Yorkissa nähneet ja missä ne on käyneet. Ja minä rauhoituin pikku hiljaa, aloin jo vähän itsekin puhua. Ajattelin, että mun on hyvä, kun sen on hyvä, ja nyt kuulostaa siltä, että sillä on kaikki hyvin.

On vuosi siitä kun tavattiin ja se vuosi on ollut mun elämän paras. Ja yksi syy siihen on ollut tuo pikkupojalta välillä kuulostava slovenialainen, joka raivasi tiensä mun sydämeeni heti ekalla kerralla, kun tavattiin. Mua alkoi hymyilyttää, kun muistin, missä kaikkialla on oltu ja mitä kaikkea on yhdessä tehty.

"Bojan, thanks for you being. My best boyfriend."

Se nauroi mulle, lähetti lentosuukkoja ja sanoi, että viimeistään Ruisrockissa tavataan. Ja sitten se meni, taustalta kuului sen tytön ääni. Ne olivat lähdössä jonnekin.

"Love you."

Ja sitten se katosi ruudulta. Onneksi vain ruudulta, sillä mun sydämeeni se on jäänyt kyllä ihan pysyvästi. Ja niin minäkin sen sydämeen. Niinhän se sanoi. Ja mä kyllä uskon.

 

Mitä jos mentäisiin eteenpäin ja jätettäisiin esihenkilötyö ja trauma-analyysit sinne työpaikoille tai ainakin tän ketjun ulkopuolelle. Tähän shippiin niillä ei ole mitään yhteyttä. Olkaa hyvä, siinä oli teille palautetta. Nyt voitte näyttää kaikille erityisherkille mallia, miten palaute otetaan vastaan ja korjataan toimintaa sen perusteella, ilman että menee tunteisiin.

Esimiestyöhön vielä ilmainen vinkki. Kannattaa hankkia työnohjausta jos huomaa, että on vaikea sietää ihmisten erilaisuutta. Tai sitten miettiä, onko ylipäänsä oikeassa tehtävässä.

 

Te, joista tuntuu pahalta ne Bojanin hiillostamiset, ette te ole väärässä. Täällä pyörii yksi tai korkeintaan muutama ihminen, joilla koko homman ydin on vähätellä tai kritisoida erityisesti Bojania tavalla tai toisella, mistä milloinkin. Ei se haittaa, jos ihmisillä on erilaisia mielipiteitä jonkun keikan kulusta, mutta usein tuo/ nuo henkilöt liittyy joukkoon tekemään asiaa kuin asiaa enemmän negatiiviseksi ja jatkavat sitä usein tosi pitkäänkin. Samat moralisoi sitten toisia siitä, että kaikki ei tykkää sellaisesta lyttäämisestä. Vaikka tuo keikkakeskeskustelu ei silloin pari päivää sitten kestänyt kovin kauan, eikä trollausta sillä kertaa ollut ainakaan paljon, niin varmasti nuo aiemmat tilanteet oli siellä taustalla, miksi monesta tuntui että taas tätä. Noille ei oikein muuta voi, kuin sen, että muistetaan aina arvioida jokainen tilannne itse ja jos on eri mieltä, niin voihan itsekin kirjoittaa kommentin, niin ne mielipiteet tasoittuu, eikä vaikuta että siltä että kaikki on samaa mieltä. Erilaisia mielipiteitä saa tottakai olla ja nätisti esitettyinä niistä voi syntyä hyväkin keskustelu.

 

Hei - tämä menee nyt vähän rajoilla tälle palstalle, mutta suokaa se anteeksi. Olen ollut viime päivinä vähän surumielinen näiden kahden suhteesta, enkä oikein edes ymmärrä, miksi nämä Sadie-jutut ottivat niin syvältä. Varsin hyvin tiedän realiteetit ja etenkin K:n tilanteen, mutta silti harmittaa. Kirjoittaminen on minulle tapa purkaa pahaa mieltä, mutta skipatkaa, jos koette, ettei tämä kuulu teemallisesti tänne.

Kiitos ja anteeksi.




Mä en ymmärrä, miksi se koski niin hirvittävästi. Kyllähän minä tiesin, olin tiennyt jo sieltä niiden alkuvuoden Lontoon ajoista lähtien, kun se on siitä koko ajan höpöttänyt. Sillä oli ihastus. Se tyttö. Menestynyt, kaunis ja nuori, punaiset hiukset ja pisamia. Kukapa ei sellaiseen ihastuisi.

Mutta kun se lähetti New Yorkista kuvan, jossa ne hymyilivät päät yhdessä ja vilkuttivat kameralle, oli pakko mennä vessaan ja pistää ovi lukkoon. Istuin pöntöllä, tuijotin kuvaa ja itkin. Vessa on mulle se paikka, johon pakenen, kun pitää saada itkeä, enkä halua kenenkään sitä näkevän. Niin tein Liverpoolissakin, ja silloinkin itkin ensi sijassa sen takia. Ja nyt taas.

Jos sydän voi särkyä, mun oma taisi mennä nyt rikki. Eihän me olla koskaan toisillemme mitään luvattu. Niin paitsi sen, että ollaan ystäviä seuraavat neljäkymmentä vuotta. Olisi kai tästä voinut tulla myös something more, mutta ei minusta sitten kuitenkaan ollut miestä sellaiseen. Pian vuosi on kiusoiteltu toisiamme, flirtattu vähän ja flirtattu vielä vähän enemmän. Kiehnattu lavalla, tuijoteltu toisiamme silmiin, soiteltu aika diippejäkin puheluita.

Ette edes arvaa, miten lähellä on ollut se, että meidän puheluista olisi voinut ruveta ottamaan maksua. Tiedättehän nämä maksulliset puhelinpalvelut, siitä setistä ei ole kauaksi jääty. Se olisi ollut valmis jo silloin kesäkuussa, kun se tuli Suomeen ensimmäistä kertaa. Ja syksyllä, kun kierrettiin niiden kanssa yhdessä. Turussa nukuttiin samassa huoneessa, mutta silloinkin se olin minä, joka jänistin, vaikka koko ihanuus oli siinä ihan vieressä. Jälkikäteen harmitti.

Ja tässä nyt ollaan. Minä itken vessassa ja se lähettää mulle kuvan, jossa hymyilee onnellisena kauniin tytön vieressä. Puren huulta, etten itkisi ääneen. Ei tämän pitäisi tällaiselta tuntua, kun ollaan kerran "friends forever" eikä sen enempää. Kyllä mulla on ennenkin sydänsuruja ollut, ja tiedän senkin, millaista on olla mustis, mutta tämä tuntuu jotenkin erilaiselta.

Illalla se pistää viestin ja kysyy, voiko soittaa. Mietin ensin, että kiellän, mutta en mä siihen pystynyt. Se soitti facetimen, katsoi minua ja kysyi saman tien, mikä hätänä. Näytin kuulemma itkettyneeltä, silmät oli punaiset ja koko naama turvonnut. Ja huomasi se senkin, ettei itku ollut nytkään kaukana. Piti nieleskellä, että pystyin ylipäätään puhumaan.

Ja kun on totuttu siihen, että puhutaan, jos joku asia painaa, sanoin sen sille. Sanoin, että mulle tuli itku, kun sain teidän kuvan, ja että mä vasta nyt tajusin, miten paljon mä siitä välitän, ja että mua harmittaa hirvittävästi, ettei me olla koskaan uskallettu puhua siitä, mitä me oikeasti tunnetaan. Se kuunteli mua ihan hiljaa, pyyhki itsekin välillä silmäkulmiaan, ja kun minä vihdoin lopetin, se sanoi sen, mitä silloin Liverpoolissakin pian sen jälkeen kun oli tavattu:

"If you were my boyfriend, I will never let you go."

Ja sitten se selitti, että vaikka tulee ketä ja missä, meidän väliin ei tule kukaan eikä koskaan. Ja vaikka se menisi missä ja asuisi kenen kanssa tahansa, minä kuljen aina sen mukana. Sydämessä ja mielessä, best boyfriendinä, nyt ja aina. Minä niiskuttelin ja sain vähän itseäni takaisin. Sanoin sille, että keep me. Ja että niinhän sinä lupasit. Ja se nauroi, että I keep you. Now and forever.

Se höpötteli kaikkea sitä, mitä ne on sen tytön kanssa New Yorkissa nähneet ja missä ne on käyneet. Ja minä rauhoituin pikku hiljaa, aloin jo vähän itsekin puhua. Ajattelin, että mun on hyvä, kun sen on hyvä, ja nyt kuulostaa siltä, että sillä on kaikki hyvin.

On vuosi siitä kun tavattiin ja se vuosi on ollut mun elämän paras. Ja yksi syy siihen on ollut tuo pikkupojalta välillä kuulostava slovenialainen, joka raivasi tiensä mun sydämeeni heti ekalla kerralla, kun tavattiin. Mua alkoi hymyilyttää, kun muistin, missä kaikkialla on oltu ja mitä kaikkea on yhdessä tehty.

"Bojan, thanks for you being. My best boyfriend."

Se nauroi mulle, lähetti lentosuukkoja ja sanoi, että viimeistään Ruisrockissa tavataan. Ja sitten se meni, taustalta kuului sen tytön ääni. Ne olivat lähdössä jonnekin.

"Love you."

Ja sitten se katosi ruudulta. Onneksi vain ruudulta, sillä mun sydämeeni se on jäänyt kyllä ihan pysyvästi. Ja niin minäkin sen sydämeen. Niinhän se sanoi. Ja mä kyllä uskon.

 

Hei - tämä menee nyt vähän rajoilla tälle palstalle, mutta suokaa se anteeksi. Olen ollut viime päivinä vähän surumielinen näiden kahden suhteesta, enkä oikein edes ymmärrä, miksi nämä Sadie-jutut ottivat niin syvältä. Varsin hyvin tiedän realiteetit ja etenkin K:n tilanteen, mutta silti harmittaa. Kirjoittaminen on minulle tapa purkaa pahaa mieltä, mutta skipatkaa, jos koette, ettei tämä kuulu teemallisesti tänne.

Kiitos ja anteeksi.




Mä en ymmärrä, miksi se koski niin hirvittävästi. Kyllähän minä tiesin, olin tiennyt jo sieltä niiden alkuvuoden Lontoon ajoista lähtien, kun se on siitä koko ajan höpöttänyt. Sillä oli ihastus. Se tyttö. Menestynyt, kaunis ja nuori, punaiset hiukset ja pisamia. Kukapa ei sellaiseen ihastuisi.

Mutta kun se lähetti New Yorkista kuvan, jossa ne hymyilivät päät yhdessä ja vilkuttivat kameralle, oli pakko mennä vessaan ja pistää ovi lukkoon. Istuin pöntöllä, tuijotin kuvaa ja itkin. Vessa on mulle se paikka, johon pakenen, kun pitää saada itkeä, enkä halua kenenkään sitä näkevän. Niin tein Liverpoolissakin, ja silloinkin itkin ensi sijassa sen takia. Ja nyt taas.

Jos sydän voi särkyä, mun oma taisi mennä nyt rikki. Eihän me olla koskaan toisillemme mitään luvattu. Niin paitsi sen, että ollaan ystäviä seuraavat neljäkymmentä vuotta. Olisi kai tästä voinut tulla myös something more, mutta ei minusta sitten kuitenkaan ollut miestä sellaiseen. Pian vuosi on kiusoiteltu toisiamme, flirtattu vähän ja flirtattu vielä vähän enemmän. Kiehnattu lavalla, tuijoteltu toisiamme silmiin, soiteltu aika diippejäkin puheluita.

Ette edes arvaa, miten lähellä on ollut se, että meidän puheluista olisi voinut ruveta ottamaan maksua. Tiedättehän nämä maksulliset puhelinpalvelut, siitä setistä ei ole kauaksi jääty. Se olisi ollut valmis jo silloin kesäkuussa, kun se tuli Suomeen ensimmäistä kertaa. Ja syksyllä, kun kierrettiin niiden kanssa yhdessä. Turussa nukuttiin samassa huoneessa, mutta silloinkin se olin minä, joka jänistin, vaikka koko ihanuus oli siinä ihan vieressä. Jälkikäteen harmitti.

Ja tässä nyt ollaan. Minä itken vessassa ja se lähettää mulle kuvan, jossa hymyilee onnellisena kauniin tytön vieressä. Puren huulta, etten itkisi ääneen. Ei tämän pitäisi tällaiselta tuntua, kun ollaan kerran "friends forever" eikä sen enempää. Kyllä mulla on ennenkin sydänsuruja ollut, ja tiedän senkin, millaista on olla mustis, mutta tämä tuntuu jotenkin erilaiselta.

Illalla se pistää viestin ja kysyy, voiko soittaa. Mietin ensin, että kiellän, mutta en mä siihen pystynyt. Se soitti facetimen, katsoi minua ja kysyi saman tien, mikä hätänä. Näytin kuulemma itkettyneeltä, silmät oli punaiset ja koko naama turvonnut. Ja huomasi se senkin, ettei itku ollut nytkään kaukana. Piti nieleskellä, että pystyin ylipäätään puhumaan.

Ja kun on totuttu siihen, että puhutaan, jos joku asia painaa, sanoin sen sille. Sanoin, että mulle tuli itku, kun sain teidän kuvan, ja että mä vasta nyt tajusin, miten paljon mä siitä välitän, ja että mua harmittaa hirvittävästi, ettei me olla koskaan uskallettu puhua siitä, mitä me oikeasti tunnetaan. Se kuunteli mua ihan hiljaa, pyyhki itsekin välillä silmäkulmiaan, ja kun minä vihdoin lopetin, se sanoi sen, mitä silloin Liverpoolissakin pian sen jälkeen kun oli tavattu:

"If you were my boyfriend, I will never let you go."

Ja sitten se selitti, että vaikka tulee ketä ja missä, meidän väliin ei tule kukaan eikä koskaan. Ja vaikka se menisi missä ja asuisi kenen kanssa tahansa, minä kuljen aina sen mukana. Sydämessä ja mielessä, best boyfriendinä, nyt ja aina. Minä niiskuttelin ja sain vähän itseäni takaisin. Sanoin sille, että keep me. Ja että niinhän sinä lupasit. Ja se nauroi, että I keep you. Now and forever.

Se höpötteli kaikkea sitä, mitä ne on sen tytön kanssa New Yorkissa nähneet ja missä ne on käyneet. Ja minä rauhoituin pikku hiljaa, aloin jo vähän itsekin puhua. Ajattelin, että mun on hyvä, kun sen on hyvä, ja nyt kuulostaa siltä, että sillä on kaikki hyvin.

On vuosi siitä kun tavattiin ja se vuosi on ollut mun elämän paras. Ja yksi syy siihen on ollut tuo pikkupojalta välillä kuulostava slovenialainen, joka raivasi tiensä mun sydämeeni heti ekalla kerralla, kun tavattiin. Mua alkoi hymyilyttää, kun muistin, missä kaikkialla on oltu ja mitä kaikkea on yhdessä tehty.

"Bojan, thanks for you being. My best boyfriend."

Se nauroi mulle, lähetti lentosuukkoja ja sanoi, että viimeistään Ruisrockissa tavataan. Ja sitten se meni, taustalta kuului sen tytön ääni. Ne olivat lähdössä jonnekin.

"Love you."

Ja sitten se katosi ruudulta. Onneksi vain ruudulta, sillä mun sydämeeni se on jäänyt kyllä ihan pysyvästi. Ja niin minäkin sen sydämeen. Niinhän se sanoi. Ja mä kyllä uskon.

Samat fiilikset täällä.

 

Tuohon S asiaan, musta se on selkeästi D, jos jonkun kanssa jotain on. En tiedä tuleeko siitä mitään isompaa, aika näyttää, mutta vaikka S sopisi mun puolesta yhtä hyvin, en näe siinä yhtään mitään todellista. Ystävyyttä varmasti kyllä. En kirjoita nyt enempää, ei kuulu tänne mutta kommentoin noita edellisiä.