Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En pääse keikoille, mutta ääh, tajusin että minulla on hyvin todennäköisesti töitä Kultsa 1:n päällä, riippuu vähän monelta se keikka oikeasti on, kun kukaan ei tunnu tietävän. :p
 
vierailija
Noh. Vaihdetaan aihetta.

Joku valittu EW sanoituksista aiemmin,.että ovat lapselliset. Kuuntelin tänään useamman kerran ja minusta kyllä eivät olleet. Aika monitulkintaisetkin paikoitellen
Minusta siinä on syviä sävyjä, sekä ihan suoraan ilmaistuna ja myös monipuolisemmin tulkittuna. Jos sitä ei huomaa, luulen että kyse on ennemmin siitä, että kuuntelijan oma tulkinta on jäänyt pinnalliseksi.
 
vierailija
Samaa olettaisin. Ei tuohon nyt ihan pidemmälläkään ajattelulla löydä muuta syytä.

Se suojelu on kummallinen selitys kun ihmisen naama ja nimi on kiertänyt pitkin nettiä jo moneen kertaan ja on somessa itse kertonut olevansa se tyttis ja on lehden kuvaajalle keikistellen poseerannut yms. Enemmän tuo välttely ja pikaiset poistot omaan mieleen näyttävät siltä ettei ihan oikeasti ole sillä tavalla tärkeä että koko maailmalle suhdetta halutaan toitottaa.
Missä somessa on kertonut? En ole nähnyt mitään sellaista.
 
vierailija
Laitan tämän nyt tännekin:

Ficci hukassa! Vähän aikaa sitten tuli vastaan Nurse-AU (muistaakseni) ja luulin tallentaneeni sen mutta nyt en löydä sitä enään mistään millään hakusanoilla, joten sattuisiko joku muistamaan sen nimen
 
vierailija
Huh, luin Dreams taste like you -ficin yhteen putkeen viime yönä kun en vaan malttanut lopettaa. Se oli ihanan pitkä ja täynnä herkullisia seksikohtauksia. Ainoa miinus et alkaa jo viisuista, koska se teema on jo aika loppuunkaluttu. Mut lämpimät suosittelut🔥
 

Yhteistyössä