Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mulla on villi heitto ja teoria, kopsaan tän ehkä myös vauvan puolelle huomenna.

Jodelissa pohdittiin, tekiskö Käärijä seuraavan kesäkumibiisin (Behmin kans?). Behmiin tai muihin en ota kantaa, mutta heitän tällaisen veikkauksen, että K tekee sen ja että siinä viitataan jotenkin semisuoraan tai kielikuvilla tunteisiin tai touhuihin muidenkin kuin vastakkaisen sukupuolen kanssa.

En oo kesäkumibiisejä viime vuosina seurannut, mutta mulle on jäänyt mielikuva, että niissä on ennemminkin jätetty avoimeksi ja kuulijan täydennettäväksi osapuolten sukupuolet viime vuosina (vs että olisi suoraan viitattu kiinnostukseen tai tekemisiin muidenkin kuin vastakkaisen/muun kuin oman sukupuolen kanssa). Korjatkaa, jos tällaista on ollut. Antti Tuiskulla taisi olla viittausta (oliko kuuntelijan näkökulmasta / sukupuolesta että jos et kuulu mihinkään lokeroon, en oo varma).

Kivaa siis, että jätetään avoimemmaksi ja kunkin kuuntelijan itsellensä sovittamaksi eikä automaattisesti vahvisteta normia tai oletuksia.

Olisi kuitenkin hauskaa, että välillä laulut käsittelisivät suoraan tai kohdistettuna aiheena kiinnostusta useampaa sukupuolta kohtaan, kuten esim Kuuma jäbä -biisi.

En nyt mitään kaapista tuloa veikkaa, mutta heittäisin, että voisi tulla vähän suorempaa vertausta kuin mahdollinen Riesen, sen sijaan että jätettäisiin kuulijan tulkittavaksi tai avoimeksi.
 
vierailija
Mä en oo varmaan ees tajunnu vielä et ne keikat oikeesti on jo ens viikolla
Tänään alkoi tulla tajuntaan, että kohta ne on täällä. Ja kaikki se mikä keikkaan liittyy, oon liian vanha, mitä mun mukaan tuleva kaveri meinaa, kun on ihan ulkopuolinen kaikesta tästä, mitä mä laitan päälle, moneltako se keikka nyt oikeasti alkaa, EW, kärtsä ..
 
Mulla on kans jo paniikki päällä vaikken näe siihen järjellä mitään syytä! Tää on ihan naurettavaa! 😊
 
vierailija
Tuo on itse asiassa se juttu, missä olen enemmän kuin Jere: minua ei ole koskaan kiinnostanut muiden ihmisten odotukset pätkääkään. Tai pitäisikö sanoa, että olen enemmän kuin Käärijä, koska Jereäkin kyllä tuntuu monessa asiassa kiinnostavan ja suojakuori-Kärtsää ei. Minulle se ei ole suojakuori, olen aina viilettänyt omia polkujani.

-muuten-Bojanin-kanssa-samis
Kiinnostava näkökulma tuo Käärijää ei muiden mielipiteet kiinnosta, mutta Jereä kiinnostaa monessa asiassa! Ymmärrän ja voin hyvin kuvitella tän kyllä olevan näin.

Missä asioissa esim aattelet, että Jereä kiinnostaa muiden mielipiteet?

Tästä aiheesta en oo näin ytimekästä ilmaisua nähnyt!
 
vierailija
No on se minullekin tuttu ja jos kirjoitraisin jonnekin säihkyväni kuin timantti, miksi se olisi viittaus Pink Floydin kappaleeseen? Hekö nyt omistavat ko lauseen merkityksen?
Kyllä sen lauseen voi kirjoittaa biisiin sen viittaamatta Pink Floydiin tai heidän biisiinsä mitenkään. Ei sama sana sitä ratkaise
Täh, tuossa ei ollut enää yhtään mitään tolkkua. :D Intertekstuaalisuus ei liity mitenkään "omistamiseen". Jos Bojan haluaisi kirjoittaa biisin eilispäivästä ja nimetä sen Yesterdayksi, niin se olisi myös viittaus Beatlesiin, vaikka kappaleen idea olisi hänen omansa, koska hän olisi hyvin tietoinen samannimisestä kappaleesta. Ei se tarkoita, että vain Beatlesillä on oikeus tehdä senniminen biisi tai että he omistavat sen sanan.

T. kirjoittamista opettanutkin
 
vierailija
J
Mulla on villi heitto ja teoria, kopsaan tän ehkä myös vauvan puolelle huomenna.

Jodelissa pohdittiin, tekiskö Käärijä seuraavan kesäkumibiisin (Behmin kans?). Behmiin tai muihin en ota kantaa, mutta heitän tällaisen veikkauksen, että K tekee sen ja että siinä viitataan jotenkin semisuoraan tai kielikuvilla tunteisiin tai touhuihin muidenkin kuin vastakkaisen sukupuolen kanssa.

En oo kesäkumibiisejä viime vuosina seurannut, mutta mulle on jäänyt mielikuva, että niissä on ennemminkin jätetty avoimeksi ja kuulijan täydennettäväksi osapuolten sukupuolet viime vuosina (vs että olisi suoraan viitattu kiinnostukseen tai tekemisiin muidenkin kuin vastakkaisen/muun kuin oman sukupuolen kanssa). Korjatkaa, jos tällaista on ollut. Antti Tuiskulla taisi olla viittausta (oliko kuuntelijan näkökulmasta / sukupuolesta että jos et kuulu mihinkään lokeroon, en oo varma).

Kivaa siis, että jätetään avoimemmaksi ja kunkin kuuntelijan itsellensä sovittamaksi eikä automaattisesti vahvisteta normia tai oletuksia.

Olisi kuitenkin hauskaa, että välillä laulut käsittelisivät suoraan tai kohdistettuna aiheena kiinnostusta useampaa sukupuolta kohtaan, kuten esim Kuuma jäbä -biisi.

En nyt mitään kaapista tuloa veikkaa, mutta heittäisin, että voisi tulla vähän suorempaa vertausta kuin mahdollinen Riesen, sen sijaan että jätettäisiin kuulijan tulkittavaksi tai avoimeksi.
Jokuhan kirjoitti jo aikaa sitten ficin, jossa Jere tekee kesäkumibiisin, jossa on toki viittauksia Bojaniin. :D
 
vierailija
Täh, tuossa ei ollut enää yhtään mitään tolkkua. Intertekstuaalisuus ei liity mitenkään "omistamiseen". Jos Bojan haluaisi kirjoittaa biisin eilispäivästä ja nimetä sen Yesterdayksi, niin se olisi myös viittaus Beatlesiin, vaikka kappaleen idea olisi hänen omansa, koska hän olisi hyvin tietoinen samannimisestä kappaleesta. Ei se tarkoita, että vain Beatlesillä on oikeus tehdä senniminen biisi tai että he omistavat sen sanan.

T. kirjoittamista opettanutkin
Bojan kuuntelee sanojensa mukaan enemmän poppia (ja lauleskelee), joten mun mielestä se laini olisi enemmänkin viittaus Rihannan suuntaan.
 
vierailija
Niinpä niin, Mango!
Itselläni oli opiskeluaikoina suhde, joka kesti kolmisen vuotta, ja jätti pahat arvet. Poikaystäväni oli poikaystäväni, mutta tahtoi aina olla muka vapaa, ja suhdettamme ei koskaan virallisesti myönnetty. Sain häneltä jopa timanttisormuksen. Revin itseni vapaaksi hänestä vasta kun hän lähti vuodeksi jenkkeihin, ja sanoi, etten ole tervetullut sinne vierailemaan. Koska hän muka alkaisi kaivata niin. Haha.

Että aika paljon rakastunut ihminen voi itselleen uskotella, ja pitkään. Omasta mielestäni on aika heikkoa selitystä, että on julkisuuden henkilö ja blaa blaa blaa. Rakastunut ihminen tahtoo torvia soittaa ja sanoa, että TÄMÄ ON MINUN!

Aasi, kyllä!
Eihän linnaan ole kaikki menneet puolison yms. kanssa ja jos K on sitä mieltä, että haluaa suojella avokkia. Avokki olisi joutunut varmaan suuren huomion kohteeksi. Tuo K n valitsema linja kyllä toimii joissakin tilanteissa aika huonosti, eikä piiloleikkiä voi ikuisesti jatkaa. Vai voiko.
 
vierailija
Kiinnostava näkökulma tuo Käärijää ei muiden mielipiteet kiinnosta, mutta Jereä kiinnostaa monessa asiassa! Ymmärrän ja voin hyvin kuvitella tän kyllä olevan näin.

Missä asioissa esim aattelet, että Jereä kiinnostaa muiden mielipiteet?

Tästä aiheesta en oo näin ytimekästä ilmaisua nähnyt!
Minulle asia on aina tuntunut varsin selkeältä, koska tunnen paljon mielestäni suht samantyyppisiä ihmisiä, jotka toisissa asioissa ovat hyvin dominoivia ja assertiivisia oman tiensä kulkijoita ja monessa asiassa taas kaikkea muuta. Toki heillä tyypillisesti ei ole eri puolilleen erilaisia nimiä, kuten Jere/Käärijä. Tyypillisesti heille on vaikeaa sanoa ei ja usein he myös aktiivisesti tarjoavat itsestään liikaa toisille (ikään kuin aktiivisempi muoto siitä, ettei osaa sanoa ei) ja heidän on usein vaikea kertoa tarpeitaan ja toiveitaan ääneen esim. parisuhteissa tai hyville ystäville.

Tätä kutsutaan myös fawn-reaktioksi, että voi olla joissain asioissa tosi miellyttämisenhaluinen ja mennä muiden näkemysten mukaan, vaikka yleisesti antaa ymmärtää, ettei todellakaan kiinnosta miellyttää yhtään ketään.

Lisäksi Käärijän rooliin kuuluu, ettei hän välitä esim. ulkonäkökritiikistä, mutta Jereen siellä alla se tuntuu kuitenkin jossain määrin osuvan.

Minä näen Käärijän suojakuorena, joka vähän vaimentaa Jeren voimakasta herkkyyttä ja sitä, ettei osaa sanoa ei. Ja kyse ei ole siis lavahahmosta, vaan uskon, että "Käärijä" voi toimia tässä roolissa myös silloin, kun Jere ei ole töissä eikä käytä ko. nimeä, mutta tarvitsee jotain suojapanssaria.
 
vierailija
Oon eri, mutta tämä on hyvä:

:D Kiitos!

Tää kohta oli aika osuva siinä:
"because it would be just like you to put in something you think is sneaky but everyone else just sees right through"

Mulla tuli tästä mieleen huhhahgay-reaktio:

Kummasti se nauratti varmaan eniten Klla kaikista keikkaklipeistä ja yleisön heitoista, joita oon nähnyt:D

"Kyllä te ootte fiksuja, kyllä teidän pitäisi keksiä biisien nimet. En tiiä miksi naurattaa, mutta naurattaa silti."

Tuota jälkimmäistä en kyllä reaktion perusteella usko, taitaa itse tietää biisin parit viittaukset ja oikeen hyvin, miksi se hällä naurattaa:D <3
 
vierailija
Mulla on kans jo paniikki päällä vaikken näe siihen järjellä mitään syytä! Tää on ihan naurettavaa!
Minäkään en meinaa tajuta että se keikka on jo ensi viikolla! 🙀 Eniten jännään sitä alkamisaikaa, olisi hyvä tietää moneltako se nyt on, kun lipuissa ja siellä sivuilla on eri tiedot. Jännittää että eihän varmasti myöhästytä, kun tullaan kauempaa, lämppärinkin haluaisin ehtiä nähdä.
 
vierailija
Tuo on vähän hämäävä sivu, kun palaute kyllä lähtee johonkin, mutta tarkemmin katsottuna tuota sivupohjaa on päivitetty viimeksi vuonna 2014. Eli kun sivu on niin vanha, niin alkaa epäilyttää meneekö palautekaan perille...
Joo hei tuollaista Ylex Toiveet -ohjelmaa ei ole enää olemssa. Tuo sivu on vanha.
En tiedä onko nuokaan yhteystiedot ajantasalla, ehkä jollekin tuonne voi laittaa. Tai yrittää instassa kysellä, että mihin voi laitata toiveita.
 
vierailija
En kyllä ihmettelisi yhtään, vaikka myöhemmin tänä vuonna palstoilla kiisteltäisiin, että mikä oli tismalleen se juttu, millä Jere tuli kaapista, kun hän tuntuu tekevän sen erittäin sniikkinä ja vähittäisenä prosessina, joka seuraavan 6 kk sisällä johtaa siihen, että häntä pidetään julkisateenkaari-ihmisenä. :D
 
vierailija
Nyt kun muutkin spekuloivat, niin itse en ymmärtänyt sitä, että Jere meni Linnan juhliin yksin, Emma gaalassakin istui Behmin kanssa. Toki pöytää ei kokonaan näytetty, mutta siinä lähellä ei ollut ketään sopivaa. Ja itse loukkaantuisin todella pahasti, jos mun puoliso menisi Linnan juhliin ilman minua vaikka suhde olisi vakiintunut.

Mango
En itsekään voinut käsittää, että Jere meni yksin linnanjuhliin. Ja jatkoilla istui Behmin pöydässä. Niinkuin Emma-gaalassakin. On valtava loukkaus avovaimolle. Lähtisin tuosta suhteesta
 
vierailija
En kyllä ihmettelisi yhtään, vaikka myöhemmin tänä vuonna palstoilla kiisteltäisiin, että mikä oli tismalleen se juttu, millä Jere tuli kaapista, kun hän tuntuu tekevän sen erittäin sniikkinä ja vähittäisenä prosessina, joka seuraavan 6 kk sisällä johtaa siihen, että häntä pidetään julkisateenkaari-ihmisenä.
Ei Jere tule kaapista. Ei kuulu heteromiesten tapoihin.
 
vierailija
Onko täällä joku Twitter ekspertti? Halusin hakea sen nimimerkin paidaton jere eli alicia yhden videon joka oli Twitterissä n. 10.6. eli Tavastia 1.0:lta. Mutta Twitter ei anna prkl selata kuin elokuulle!
Miten ne vanhimmat postaukset saisi näkyviin?
Minulla oli tallessa tällaiset linkit. Onko näistä joku se etsimäsi video?

vierailija
No on se minullekin tuttu ja jos kirjoitraisin jonnekin säihkyväni kuin timantti, miksi se olisi viittaus Pink Floydin kappaleeseen? Hekö nyt omistavat ko lauseen merkityksen?
Kyllä sen lauseen voi kirjoittaa biisiin sen viittaamatta Pink Floydiin tai heidän biisiinsä mitenkään. Ei sama sana sitä ratkaise
Joo ja kyllä mullekin enemmän tulis mieleen just se Rihannan biisi. Ja varmaan muissakin biiseissä sama kielikuva, kun on aika klassinen. Mun mielestä se ois vähän ontunut tuossa yhteydessä muutenkin. Kovin montaa vaihtoehtoa ei kyllä ole tolle "shine like a xxx", ...like a star? ...like a sun? ...like a lightbulb? Rajalliset vaihtoehdot, jotka kaikki vähän ontuvia (plus piti olla kaksitavuinen). Lighthouse on jotenkin tuoreempi.
 
vierailija
Eihän linnaan ole kaikki menneet puolison yms. kanssa ja jos K on sitä mieltä, että haluaa suojella avokkia. Avokki olisi joutunut varmaan suuren huomion kohteeksi. Tuo K n valitsema linja kyllä toimii joissakin tilanteissa aika huonosti, eikä piiloleikkiä voi ikuisesti jatkaa. Vai voiko.
Sano joku, joka ei ole mennyt linnaan puolisonsa kanssa. Siellä on ollut Räikkönen vaimonsa kanssa. Huomio on kestänyt sen illan. K haluaa huomion itselleen.
 
vierailija
Minulle asia on aina tuntunut varsin selkeältä, koska tunnen paljon mielestäni suht samantyyppisiä ihmisiä, jotka toisissa asioissa ovat hyvin dominoivia ja assertiivisia oman tiensä kulkijoita ja monessa asiassa taas kaikkea muuta. Toki heillä tyypillisesti ei ole eri puolilleen erilaisia nimiä, kuten Jere/Käärijä. Tyypillisesti heille on vaikeaa sanoa ei ja usein he myös aktiivisesti tarjoavat itsestään liikaa toisille (ikään kuin aktiivisempi muoto siitä, ettei osaa sanoa ei) ja heidän on usein vaikea kertoa tarpeitaan ja toiveitaan ääneen esim. parisuhteissa tai hyville ystäville.

Tätä kutsutaan myös fawn-reaktioksi, että voi olla joissain asioissa tosi miellyttämisenhaluinen ja mennä muiden näkemysten mukaan, vaikka yleisesti antaa ymmärtää, ettei todellakaan kiinnosta miellyttää yhtään ketään.

Lisäksi Käärijän rooliin kuuluu, ettei hän välitä esim. ulkonäkökritiikistä, mutta Jereen siellä alla se tuntuu kuitenkin jossain määrin osuvan.

Minä näen Käärijän suojakuorena, joka vähän vaimentaa Jeren voimakasta herkkyyttä ja sitä, ettei osaa sanoa ei. Ja kyse ei ole siis lavahahmosta, vaan uskon, että "Käärijä" voi toimia tässä roolissa myös silloin, kun Jere ei ole töissä eikä käytä ko. nimeä, mutta tarvitsee jotain suojapanssaria.
Huh ja hei, kiitos kirjoituksesta<3 Se kyllä kosketti jotain kohtaa itsessä, ei just tuota kautta suoraan omien juttujen kautta vaan muiden ymmärtämisen kautta. Tällaista joihinkin konteksteihin/asioihin/suhteisiin liittyvää miellyttämistä oon havainnut ja tunnistanut, mutta tämän kautta nään tai ymmärrän sitä taas miniverran lisää selkeämmin.

Nämä pohdinnat täällä yllättää kyllä taas kerran, räpsyttelen täällä silmiä kosketuksesta.

Tämä kuvaa mun mielestä myös jälleen kerran täällä monesti esiin tullutta ihmisen moninaisuutta ja moniulotteisuutta. Se, että jollekkin on helppoa, luontaista tai sujuvaa olla itsevarma tai vetää tilannetta joidenkin juttujen suhteen ei liity välillä ollenkaan siihen, miten kukin toimii toisissa yhteyksissä. Ja päinvastoin.

Jos innostavissa jutuissa pätee sanonta "to each their own", makunsa kullakin ja kukin tavallaan, niin tuli tästä mieleen, että sehän tavallaan pätee myös ns toisinpäin tähän. Kullakin juttunsa, ja ne heijastuu kellä mihinkin ja milläkin tavoin.

Ihmisyys ja sen moninaisuus<3
 
vierailija
Niinpä niin, Mango!
Itselläni oli opiskeluaikoina suhde, joka kesti kolmisen vuotta, ja jätti pahat arvet. Poikaystäväni oli poikaystäväni, mutta tahtoi aina olla muka vapaa, ja suhdettamme ei koskaan virallisesti myönnetty. Sain häneltä jopa timanttisormuksen. Revin itseni vapaaksi hänestä vasta kun hän lähti vuodeksi jenkkeihin, ja sanoi, etten ole tervetullut sinne vierailemaan. Koska hän muka alkaisi kaivata niin. Haha.

Että aika paljon rakastunut ihminen voi itselleen uskotella, ja pitkään. Omasta mielestäni on aika heikkoa selitystä, että on julkisuuden henkilö ja blaa blaa blaa. Rakastunut ihminen tahtoo torvia soittaa ja sanoa, että TÄMÄ ON MINUN!

Aasi, kyllä!
Juuri näin. K olisi voinut näyttää linnan juhlissa rakkautensa ja rohkeutensa tuomalla puolison mukanaan. Ja ylpeänä esitellä rakkaansa. Näin ei tapahtunut. Iso miinus
 
vierailija
Eihän siellä Behmin kumppanikaan samassa pöydässä ollut, ja he ovat silti ihan julkinen pari. Taitaa olla nuo kutsuvieraspöydät pelkästään kutsutuille, ei riitä tilaa aveceille.
Mitä ihmettä Behm teki siellä lavalla Kn kanssa. Hakemassa Kn palkintoa, kun itse ei saanut yhtään. Esillä pitää olla keinolla millä hyvänsä. Enkä usko ASn kanssa seurusteluun. Pelkkä mainostemppu.
 
Yhteistyössä