Hei.
Tiedän että otsikko saa aikaan paljon olettamuksia, kuvitelmia ja kuumia tunteita ja väittämiä.
Mutta ennen kuin jatkat, ennenkuin kommentoit, muista tämä, tässä ketjussa minulla
EI AIHEENA OLE HUOSTAANOTTO
EI AIHEENA OLE LASTENSUOJELUN ASIAKKAANA OLEVA PERHE
AIHE EI OLE LAPSEEN KOHDISTUVA LAIMINLYÖNTI
AIHEENA EI OLE SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN TOIMINTA
Aiheen ja asian nimi on otsikossa. Kun jostakin perheestä tehdään lastensuojeluilmoitus, lastensuojelu tarkistaa sen. Ilmoitus voi olla täysin aiheeton, eikä se johda mihinkään jatkotoimenpiteisiin, eli perhe ei päädy lastensuojelun tai perhetyön asiakkaaksi eikä lapsia huostaanoteta.
Olen ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen. Olen opiskellut, käynyt töissä, maksanut itse vuokrani ja laskuni, elänyt ihan normaalin tavallisesti. Lapset ja koti ja työpaikka tulee hoidettua ihan normaalisti.
Minulla on ihan tavallinen kotitausta. En ole alkoholisti, en ole psyykkisesti sairas eikä minulla ole masennusta.
Meidän perhe muutti pienelle paikkakunnalle, ja muutto ja muutos toi mukanaan paljon rasitetekijöitä. En ollut masentunut, mutta toki raskaat tilanteet olivat - raskaita - ja ajattelin että missäs muualla sitä purkaisin kuin siellä neuvolassa kun vauvan kanssa käyn..
Vauva ja isompi lapsi tuli kyllä hoidettua, ja koti.
En lyö lapsia, en anna edes tukkapöllyä tms., en ravistele, lapset saa ruokaa, syliä ja vaatteita eli ihan tavallista.
Neuvolassa kyseenalaistettiin minun vanhemmuuteni. Kun sanoin, etten lyö lapsia, siellä pohdittiin, että ehkä minulla tällainen on mielessä kuitenkin käynyt. No ei ollut. Ja mitä sitten jos ajatteleekin? Eikö siihen ole oikeus, kaikenlaista tuntuu monet äidit ajattelevan, eivätkä silti toteuta. No, minulla ei edes mielessä käynyt, että omani olisivat niin raskaita, että hakkaisin, koska omat lapset eivät olleet raskaita, vaan taakkaa ja vaikeutta tuli muista asioita.
Neuvola teki minusta rankkasanaisen lastensuojeluilmoituksen ja perheemme joutui hetkeksi tiukkaan tarkkailuun perhetyön kautta. Mitään syytä huostaanotolle ei ole, perheemme on tavallinen, meillä ei ole väkivaltaa ja lapsista huolehditaan eikä heitä jätetä yksin enkä minä ole masentunut enkä ahdistunut enkä toimintakyvytön jne. Eli saimme käyntien päätteeksi puhtaat paperit ja toteamuksen että lapsista huolehditaan todella hyvin ja lapset ovat perheessä ja äidille ykkössijalle. Niin minusta kuuluu ollakin.
Mutta ne perhetyön käynni ahdisti, tilanne ahdisti, paikkakunta oli uusi ja tämän saimme.
Vaihdoin neuvolaa. Kokonaan toiseen pisteeseen.
Vauva kasvoi, täytti vuoden, ja siitä edelleen, ja uhmaikä alkoi pukata päälle.
Lapsi sai sitten kerran eräässä julkisessa paikassa isoääninen uhmakohtauksen. Muksu huusi ja kiljui ja karjui varttitunnin eikä mikään minun yritykseni saanut lasta hiljaiseksi. Uhmaikäiseni uhmakohtauksen aikana EN ravistellut, EN hermostunut, EN vaipunut epätoivoon, EN lyönyt, EN huutanut, EN lamaantrunut, EN jättänyt yksin.
Kannoin karjuvaa rimpuilevaa lasta sylissäni ... jouduimme siis odottamaan tuon 15 min ennenkuin pääsimme lähtemään pois.
Kun lähdimme, lapsi lopetti saman tien huutonsa. Vaihtui paikka ja ympäristö.
Paikalla oli muitain ihmisiä, ilmassa leijui syvä paheksunta, mutta en välittänyt siitä: tiesin mistä lapseni hermostui ja minä itse toimin lasta kohtaan hyvin ja oikein.
Kukaan ei sanonut minulle mitään.
Kukaan ei sanonut toisilleenkaan mitään.
Meni viikko, ja meille tuli postia.
Paikalla ollut huolestunut kansalainen teki minusta lastensuojeluilmoituksen. Hän oli ottanut yhteyttä tuohon neuvolaan, jossa olin viimeksi käynyt vuosi sitten, ja yhdessä tervedenhoitajan kanssa laatinut ilmoituksen, koska lapsi oli huutanut yhtäjaksoisesti tuon 15 min ja minä olin ollut kyvytön lohduttamaan. Ilmoituksessa kerrottiin minun onnettomasta sosiaalisesta elämästäni, kavereiden puutteesta sekä annettiin oletus ja arvio, miten riskialttiisti mahdollisesti toimin kotona lasteni kanssa, eli saatan kohdistaa lapsiini valtavaa väkivaltaa kotona.
Ilmoittaja itse jättäytyi nimettömäksi.
Lastensuojelun henkilö totesi ilmoitksen epämääräiseksi, kävimme sen läpi ja jatkotoimenpiteille ei ole tarvetta.
Ilmoituksen tarkoitusperää on ainakin neuvolan taholta ollut lasten huostaanotto. Siksi siinä oli näitä väittämiä, mistä mikään ei pidä paikkaansa (minulla on kavereita, en ole yksin, en hakkaa lapsiani) sillä pelkästään uhmaansa karjuva lapsi ole syy tehdä ilmoitusta. Kyseinen henkilö ei ole koskaan nähnyt minun hakkaavan tms. lapsiani, mutta olen kyllä joutunut vastaanhagoittelevan isomman kantamaan / raahaamaan huutavana pois tuolta kyseiseltä samaiselta julkiselta tilalta, koskapa puhe ei ole tehonnut eikä lasta voi sinne jättääkään (EN uhkaa hylkäämisellä: äiti menee, jää sinä tänne. EN ikinä tee näin! koska lapsi ottaa sen tosissaan)
Paperit on siis puhtaat siellä lastensuojelun arkistossa.
Mutta minä olen edelleen vauhkona. Kun lapseni saa kiukkusia huutokohtauksia, ja kirkuu vaan, minä menen paniikkiin: ole hiljaa tai naapurit luulee että sinua hakataan ja meillä on poliisit oven takana ja sinut viedään lastenkotiin!
TIEDÄN ETTÄ TUO ON VÄÄRIN mutta on minusta väärin vahingoittaa perheitä tuollaisilla ilmoituksillakin! Olisi se ihminen ensin edes kysynyt, että mistä kiikastaa! Olisi siellä neuvolassa ensin tentattu, että miten minä käytännön tasolla arjen hoidan lasten kanssa, esitetty kysymyksiä: teetkö näin, toimitkö noin.
Olen aivan vauhkona.
Olen aina tiennyt, miten toimia, missä menee raja, enää en.
Esim. juuri nyt mies lähti, minä olin täällä koneella ja yhtäkkiä huomasin että parivuotias on pihalla. Meillä on hyvin suojaisa piha, turvallinen, mutta aina kaikkea voi tapahtua. JOS olisi jotain tapahtunut, mitä olisi seurannut? MIes laittoi ovet kiinni, muttei lukkoon.
Minä soitin miehelle ahdistuneena. Ei siksi, että lapsi käveli pihalla nurmikolla, ei siksi että mies unohti lukita oven, vaan siksi, että jos jotain, niin jos naapurit..
Eikä minua haittaa että lapsi huutaa kun ei saa haluaamansa tai on väsynyt. Ei minua rasita lapsen uhmakohtaukset. Mutta pelkään taas uutta kirjettä. Ja pelkään, että lastensuojelu ei usko. Millä minä todistan, että lapsi kirkuu vain siksi, että puhdistan hänen haavansa ja sen haavan takia hän ei pääse tänään uimaan!? Eikä suostu kuuntelemaan.
Millä minä todistan, että lapsi huutaa, koska on nälkäinen ja väsynyt, muttei suostu syömään, ei pidä ruuasta?
Minä hermostun siksi, että pelkään naapureiden reaktiota.
Miettikää siis kahdesti ennenkuin teette näitä ilmoituksianne. Miettikää vielä komannenkin kerran.
jos teillä on rohkutta soittaa nimettömänä, teillä pitäisi olla rohekeutta ottaa asia jollain tavalla puheeksi SITÄ ENNEN ko perheen kanssa.
Ovat niin eri asioita, ettei niitä hyödytä edes verrata.
Perhetyöntekijä oli onneksi tosi mukava ihminen kun puhuin hänen kanssaan ja hän totesi saman kuin minäkin, että ei lapsen syöminen miksikään muutu sillä että vieras ihminen tulee sitä katsomaan, varsinkin kun ongelmalle on selkeä syy sairastelussa. Mutta tuntuu inhottavalta mennä neuvolaan kun on kokoajan olo että pitää varoa mitä sanoo, kun terkalla tuntuu olevan taipumusta ymmärtää asiat tarkoituksella väärin (tarkoituksella siksi, että eihän kukaan voi olla niin tyhmä :/ )
