Äidit, tätäkö se on?

[miu]

jospa lähtisit lapsen kanssa reissuun, jos se on teille mahdollista. Esimerkiksi pariksi viikoksi sinne mummolaan? Mies voisi miettiä, että onko tyhjään kotiin kiva palata harrastuksista... oppisi vähän arvostamaan sinuakin.

 

[saman kokenut]

Meillä oli myös noin, esikoisen syntymän jälkeen. Raskaus oli vahinko mutta päätimme yhdessä pitää lapsen ja minä olin valmis raskausaikana ottamaan kaiken vastuun. Ja sitten huomasin jääneeni yksin lapsen kanssa kotiin kun mies meni omissa riennoissaan, hänellähän oli oikeus jatka elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska minä lupasin hoitaa lapsen.

Pari vuotta kestin tätä, sitten tunsin itseni niin yksinäiseksi ja hylätyksi, että vaikka rakastin miestä niin en halunnut tälläistä elämää. Päätin muuttaa pois, hain asuntoa, hain työpaikkaa, lapselle hoitopaikkaa... siinä vaiheessa mies vasta tajusi, että olen tosissani jättämässä häntä ja hän on menettämässä perheensä. Ja halusi meidän jäävän. Titenkin me jäimme ja koko elämä meni uusiksi, mies alkoi ottaa vastuuta, vähensi harrastuksiaan ja työntekoa niin että elämässä oli sijaa myös minulle ja lapselle.

Nyt meillä on yhteensä kolme lasta ja mies on sitoutunut perhe-elämään ihan eri tavalla, nytkin on lasten kanssa harrastamassa ja minä saan aikaa olla kotona itsekseni. Perhe todella on miehelleni tärkein.

Kyllä minä sinuna laittaisin miehen seinään vasten, mutta aina on se riski että jos uhkaat lähteä, niin mies ei estä sinua menemästä ja eroatte ihan oikeasti. Mutta jos löydätkin sen oikean onnen, sellaisen miehen joka todella haluaa elää perhe-elämää rinnallasi ja tulet onnelliseksi, niin ehkä se eroaminen kannattaa? Aikanaan tuossa kuviossa et taida onnelliseksi tulla, vai mitä?

 

[Makika]

Olemme puhuneet, puhuneet paljon. Aina samasta asiasta. Mikään ei muutu. Pari säälivää silitystä päälaelle, sanat "kyllä sinä jaksat." Ehkä ongelma ei ole niin vaikea kuin annan teksteissäni ymmärtää, en osaa sanoa. Sen silti osaan kertoa, että en koskaan tiennyt, että ihminen voi tuntea olonsa näin eksyneeksi ja yksinäiseksi. Mieheni on pojalle mitä parhain isä, silloin kun hän sattuu kotona olemaan. Haluan pojalleni ehjän perheen, mutta mitä se vaatii? Vaatiiko se todella, että lopetan elämäni, elän vain muiden kautta? Olen nuori, 25-vuotias, mies himpun alle 30. Mikä piti meidät yhdessä ennen lapsen tuloa? Rakkaus, kiintymys. Se ettei osannut kuvitellakaan elämää ilman toista. Olimme onnellisia. Elimme elämäämme erillisinä, mutta kun olimme yhdessä olimme lujaa yhdessä. Luulin lapsen lähentävän meitä, päinvastoin.

Mitä jos yrittäisit saada miehesi ymmärtämään, että hänenkin on otettava vastuu lapsestaan, ei silloin kun hänelle sopii, vaan aina. Itse en jaksaisi jatkaa tuollaista suhdetta, jossa mies odottaisi minun hoitavan lapsen kokonaan. Lapsen olette kuitenkin yhdessä päättäneet pitää, ei kai kukaan oikeasti voi kuvitella, että lapsen tulo ei muutaisi mitään. Jos et halua erota, mitä jos kokeilisitte sopia "lapsenhoitovuorot". Silloin kun miehesi vuoro olisi hoitaa lasta, lähtisit todellakin itse harrastamaan tms, että miehesi näkisi ja kokisi millaista on olla lapsen kanssa kahden.

 

[MInnis]

Luettuani ton sun viimeisimmän jutun 16.25 musta alko vielä vahvemmin tuntua että teidän perhe on vielä pelastettavissa. Olet ihan selvästi tyyppi, joka tarvii vierelleen ihmisen. Jokaisessa parisuhteessa on ongelmansa. Teillä on paljon yhdessä koettua. Elämä menee silleen, että välillä on ala- ja välillä ylämäkiä. Jos selviätte tästä kriisiajasta, parisuhteenne voi syventyä. Jos mies on mitä parhain isä lapselle, niin haluatko luopua hänestä? Aika kuluu kuitenkin äkkiä. Tää voi olla raskasta vaihetta, mutta asiat voivat vielä muuttua. Asioiden pitää muuttua, että sä jaksat. Toi vaihe on vähän semmosta (oman kokemuksen mukaan) että itsensä pitää jättää taka-alalle. Se on ihan himputin rankkaa välillä, jos ei saa hengähdystaukoja. Jotain pitäis nyt tehdä. Sun pitää saada levätä ja miettiä. Puhu neuvolassa. Toivotaan parempia aikoja.

 

[Värioikku]

Mä tiedän miltä susta tuntuu. :hug:
Meillä oli ennen myös noin.
Miehes sanoo että olitte sopineet ettei elämän tarvi muuttua kun lapsi tulee..? No lapset ei piittaa paskaakaan aikuisten sopimuksista vaan elämä muuttuu aina kun perhe kasvaa!!! |O
Sun pitää sanoa sun miehelle että myös sä haluat tehdä samoja asioita kuin ennenkin!
Sun ei missään nimessä tarvi hoitaa lasta yksin! :attn: Tuo on todella epäreilua sua kohtaan ja tiedät sen kyllä itsekin.
Tsemppiä tulevaisuuteen ja toivottavasti asiat teillä muuttuu! =)

 

[miimu]

Konkreettiset keinot korjata tilanne ovat hyvin vähissä. Miehelläni on harrastus, jossa häntä tarvitaan 6-7 päivänä viikossa. Tämän lisäksi hän käy töissä, päivisin. Minulla ei ole mahdollisuutta vaatia häntä lopettamaan harrastusta. Olen joskus luvannut, etten koskaan eseta itseäni ja hänen harrastustaan valintakapulaksi. Hän rakastaa sitä mitä tekee, rakastaa niin paljon, että mikään ei olisi hirveämpää hänelle kuin joutua valitsemaan sen tai perheensä väliltä. En halua tehdä sitä hänelle. En halua olla se ihminen, joka pilasi hänen unelmansa. En voi kuvitella eläväni loppu elämääni ihmisen kanssa joka on katkera, syyttää minua joka päivä siitä kun pilasin jotain hänelle niin tärkeää, vain olemalla itsekäs. Mieluummin eroan, olen yhdessä, yksin. Minun on nyt mietittävä todella mikä elämässä ratkaisee, mikä on todella tärkeää. Tarvittaessa kysyn apua ammattilaisilta. Nyt lapseni tarvitsee minua. Minun on mentävä. Ehkä palaan taas joskus.
Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen teille kaikille. Kiitos, että sain jakaa palan elämääni kanssanne. Toisen kerran tänään, tunsin, etten ole niin yksin.

 

[-]

Vaikka tällä palstalla ei saa tätä sanoa, auttaisiko jos menisit töihin ja lapsi hoitoon? Saisit oman, aikuisen ihmisen roolin elämässä takaisin, etkä olisi "vain" äiti ja kodinhoitaja.

 

[Minnis]

Tsemppiä vielä!

 

[Värioikku]

:hug:

 

[Minnis]

Toihin meno voisi olla hvyä ratkaisu

 

[Ihme hiippari]

:hug:

 

[edelleen yhdessä.]

Vaikka tällä palstalla ei saa tätä sanoa, auttaisiko jos menisit töihin ja lapsi hoitoon? Saisit oman, aikuisen ihmisen roolin elämässä takaisin, etkä olisi "vain" äiti ja kodinhoitaja.

Mä peesailisin tätä. Meillä on ollu miehen kanssa samankaltaisia ongelmia ja ratkesivat sillä kun minä läksin töihin.

 

[Jaska-]

Sanon hänelle, etten halua tätä elämää. En ole onnellinen. Rakastan lasta, mutta olen niin yksin. Aina. Yksin. Hän sanoo, "sinä tiesit mihin ryhdyt, me päätimme tämän yhdessä, sovimme ettei elämän tarvitse muuttua lapsen tulon jälkeen. Sinä sanoit pystyväsi tähän, enää on turha katua." Näiden sanojen jälkeen olen hiljaa. En tiedä mitä sanoa. Niinhän minä sanoin silloin, niinhän me sovimme. Olen hävinnyt tämän taistelun.

Ei sinun tarvitse sitä 'sopimusta' rikkoa.

Osoitat vaan hänelle että _elämä_ on muuttunut, sinusta riippumattomista syistä.

Kysymyksessä on 'Force majeure' pykälä - http://en.wikipedia.org/wiki/Force_majeure

Sinua ei voida velvoittaa pitämään kiinni sopimuksesta jonka ehtojen täyttäminen on, sinusta riippumattomista syistä, ylivoimaista tai aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia, tässä tapauksessa kärsimystä.

Sopimuksen teon hetkellä ihmiset kuvittelevat mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä uhrauksia on tehtävä, harvoin se kuvitelma käy toteen, tämän kaikki ymmärtää ja se ei ole syy purkaa sopimusta.
Mutta jos selkeästi tulevaisuus on niin erilainen, kuin mitä oli kuviteltu niin tokihan se sopimus voidaan neuvotella uudestaan.

 

[vieras]

Vaikka tällä palstalla ei saa tätä sanoa, auttaisiko jos menisit töihin ja lapsi hoitoon? Saisit oman, aikuisen ihmisen roolin elämässä takaisin, etkä olisi "vain" äiti ja kodinhoitaja.

Mä peesailisin tätä. Meillä on ollu miehen kanssa samankaltaisia ongelmia ja ratkesivat sillä kun minä läksin töihin.

Tässä voi käydä myös niin, että työpäivän jälkeen ap hoitaa yksin kotityöt ja lapsen kun mies viilettää illan harrastuksissaan. Näitäkin tapauksia on täällä nähty pilvin pimein.

 

[-]

Vaikka tällä palstalla ei saa tätä sanoa, auttaisiko jos menisit töihin ja lapsi hoitoon? Saisit oman, aikuisen ihmisen roolin elämässä takaisin, etkä olisi "vain" äiti ja kodinhoitaja.

Mä peesailisin tätä. Meillä on ollu miehen kanssa samankaltaisia ongelmia ja ratkesivat sillä kun minä läksin töihin.

Tässä voi käydä myös niin, että työpäivän jälkeen ap hoitaa yksin kotityöt ja lapsen kun mies viilettää illan harrastuksissaan. Näitäkin tapauksia on täällä nähty pilvin pimein.

Todennäköisesti näin kävisikin, mutta tilanne voisi silti olla ap:lle henkisesti helpompi.

 

[harmaa hiiri]

Lopeta miehes pyykkien pesu! kun teet ruokaa tee sen verran kuin sinä ja poika syö. Ei mitään koti leikkiä jos ei perhe elämä muuten maistu. Elä rupea miehes äitiksi ja anna mahollisuutta osallistua arkeenne vain kun se haluaa. Sinuna hankkisin myös säännöllisen harrastuksen, vain sinulle.Laitat jääkaapin oveen lukujärjästyksen missä on sun vapaa-aika ja miehen vapaa-aika. lapulta näkee typärämpikin jakautuuko se tasan. Siinä voi mies itte miettiä haluaisko että sinä olet vapaa-aikanas heidän kanssa vai poissa kotoa. Muista että lapsesta vastuu on molemmilla!!! Sitten kun mies valmis puhumaan ja huomaa että asioiden pitää muuttua voit taas ruveta sitäkin vähän passaamaan ja huomioimaan.

 

[harmaa]

Hyvä vastauksia. Viimeisenä vaihtoehona voisit kysyä mieheltäsi, että hoidatteko lasta yksin saman katon alla vai yksin eri katon alla. Jos eroatte, miehesi täytyy olla lapsensa kanssa, kun on hänen päivänsä. Tosin sen verran pessimisti olen, että miehesi voi luvata olevansa lapsen kanssa, mutta ei sitten tulekaan lasta hakemaan. Toivotottavasti olen väärässä.

Tsemppiä! Keskustelkaa asiasta