Äidit, tätäkö se on?

[miimu]

Mies ja minä olemme aina eläneet ns. erilistä elämää. Yhdessä kyllä, mutta molemmilla omat harrastukset, kaverit ja kiireiset elämät. Yllätysraskauteni kuitenkin muutti kaiken, tai niin minä luulin. Saimme esikoispoikamme vuosi sitten. Minun elämäni muuttui täysin. Työtään ja harrastuksiaan rakastavasta, menevästä ihmisestä tuli äiti, jota tarvittiin kotona. Alku oli shokki minulle, vaikka yritin siihen itseäni valmistaa. Mieheni vietti isyysloman, kuten tapoihin kuuluu. Sen jälkeen jäin yksin. Onko äitiys tätä? Onko minun elämäni tätä, kuuluuko sen olla?

Mies jatkaa elämää, ihan kuin ennen. Mikään siinä ei ole muuttunut, paitsi, että hän on isä. Hänellä on lapsi, joka täydentää elämää, kaikki on muuten kuin ennenkin. En sano, että kaipaan töihin tai harrastuksiin. En sano, että kaipaan entistä elämääni ilman lasta. Kaipaan ihmistä, perhettä, aikuista. Olen niin helvetin yksin. Aina. Katselen ikkunasta ulos, sunnuntaiaamuna ja mietin, miksi en voi olla tuo nainen, joka vetää lasta pulkassa, onnellisena, mies vierellä. Miksi en voi olla tuo nainen, joka taluttaa koiraa, voi viedä koiran kotiin, poiketa lähikauppaan. Olen sosiaalinen ihminen, jo työnikin puolesta. Joka viikko keksin keksimällä tekemistä itselleni ja lapselle, että saisimme sisältöä päiviin. Viihdymme myös kotona, tietenkin, mutta olemme siellä aina kaksin. Minulla on ystäviä, harrastuksia joihin saan lapsen mukaani. Mieheni käy kotona vaihtamassa vaatteet, työvaatteet harrastusvaatteisiin. Tulee ovesta sisään, menee ovesta ulos.

Sanon hänelle, etten halua tätä elämää. En ole onnellinen. Rakastan lasta, mutta olen niin yksin. Aina. Yksin. Hän sanoo, "sinä tiesit mihin ryhdyt, me päätimme tämän yhdessä, sovimme ettei elämän tarvitse muuttua lapsen tulon jälkeen. Sinä sanoit pystyväsi tähän, enää on turha katua." Näiden sanojen jälkeen olen hiljaa. En tiedä mitä sanoa. Niinhän minä sanoin silloin, niinhän me sovimme. Olen hävinnyt tämän taistelun.

Tänä aamuna mies lähti taas. Kello oli 8.15. Hän soitti juuri. Tulee kello 19.00. Minä itkin, huusin tyhjälle asunnolle, tyhjille seinille. "Miksi!? Miksi olen taas yksin, niin yksin. Vihaan sinua, vihaan niin paljon, ettei sillä ole rajaa. Joku päivä, minä kostan tämän kaiken. Saat tuntea, miltä minusta tuntuu. Saat tuntea miltä tämä yksinäisyys tuntuu. Vielä jonain päivänä..."

Olen flunssassa, kävin pulkkailemassa rakkaan lapseni kanssa. Sain tekemistä, muutaman tunnin kulumaan. Poikkesin lähikauppaan, ei minulla mitään ostettavaa ollut, halusin jutella jollekin aikuisella, sanoa edes päivää ja hymyillä.

 

[-]

ei se tuommosta ole,ei todellakaan,ainakaan meillä

 

[jaa]

Ei meidän elämä ole tuollaista.
Sinulla nyt vaan sattui huono tuuri miehen suhteen, mies ei haluakaan sitoutua enempää lapseen kuin on tarve.
Ehkä hän odottaa, että lapsi kasvaa isommaksi, niin hänkin pystyy osallistumaan leikkeihin ja odottaa sitä, että lapsi puhuu ja juttelee.
Sinun kannattaisi vielä kysäistä, että sitäkö mies odottaa, odottaako hän että pääsee vähän isomman lapsen kanssa leikkeihin, vai että aikooko hän osallistua koskaan teidän elämään.

 

[ex-vaimo]

Ikävältä kuulostaa...miehesi on päättänyt jatkaa elämäänsä teistä huolimatta.
En osaa oikein sanoa muuta kuin että itse eron jälkeen olen vain surrut niitä vuosia, kun vielä kidutin itseäni onnettomassa liitossa ja tuhlasin elämääni..

 

[chef]

JSSAP.

Eli ei sen elämän pidä tuollaista olla...sulla vaan on paska mies. Laita se kiertoon ja rakenna uusi elämä, jos mies ei ole valmis muuttumaan.

 

[vieras]

ei meilläkään tommosta....

 

[miu]

ei sen noin pidä mennä. Olen pahoillani puolestasi, että mies ei ole enempää mukana sinun ja poikasi elämässä.

saatko mistään kavereita sinne kotiin? missä mummot ja papat? Missä lapsen kummit? yritä kutsua heitä kahveelle.

Minkä ikäinen lapsi on? käyttekö perhe kahvilassa? sieltäkin voi löytää kivoja kavereita.

Sun elämäsihän kuulostaa ihan yksinhuoltajan elämältä.

 

[Nitta]

Siis menitte yhdessä sopimaan asiasta ennen kuin teillä oli mitään tajua siitä, mitä se tarkoittaa että lapsi tulee perheeseen..?

No aikuisena/järjenkäyttökykyisenä ihmisenä miehesi varmaan pystyy käymään yhden keskustelun lisää siitä, miksei se ihan noin mennytkään ja miten homma pitäisi ottaa takaisin haltuun, niin että sinä & lapsennekin voisivat hyvin. Tai jos on niin tonttu, niin käännä asia siten päin, että koska mikään ei muuttunut, niin on sinun vuorosi tehdä jotain, joten jospa isä sitten ottaisi lapsen kauniisti hanskaansa siksi aikaa, kun sinä teet sitä, minkä ei pitänyt muuttua?

 

[miu]

ja tuohon miehesi kommenttiin mä voisin vastata, että mielipiteet saa muuttua. miten sä voisit tietää miten elämä menee mullin mallin kun lapsi tulee? ja eikö mies välitä lapsestaan sen vertaa, että haluaisi hänen kanssa viettää aikaa, tutustua. Olla isä ja vanhempi.

 

[Karuski]

olosi saattaisi helpottua,kun et enää odottaisi ketään saapuvaksi..turhaan..Ei hän osaa olla isä lapsellesi selvästikään Meillä me kumpikin jouduimme muuttumaan lapsen tulon myötä..Isäntä narisi tänäänkin viimeksi,että ei saada lähetä mihinkään,kun hän oli luvannut tehdä lumilinnan koko perheelle..ja jätettiin kyläilyt väliin Meillä on iskä joka rakastaa ja viettää aikaa meidän kanssamme..

 

[miu]

luin aloituksen uudestaan. siis kärjistetysti: mies tulee ja menee miten haluaa, sinä ilmeisesti siivoat kodin, täytät jääkaapin, peset hänen pyykin. oliko noin jo ennen lasta? Aika karu mies sinulla.

 

[miimu]

Olen miehelle sanonut, etten jaksa enää. Etten kohta tiedä enää muuta vaihtoehtoa kuin erota. Hän sanoo minun uhkailevan, kysyy "sitäkö todella haluat?" Tiedän vastauksen, en halua erota, haluan rakastaa häntä, olla perhe. En tiedä yhtään mitä tehdä? Helpottaako se tätä yksinäisyyttä yhtään jos lähden, pahentaa vain. Halusin tämän lapsen, hänkin halusi, halusimme yhdessä. Rakastan lasta, miestä. Vihaan elämää. En tiedä odottaako mies lapsen kasvavan. en tiedä, koska en ole kysynyt. Mietin mitä se tieto muuttaisi? Minä tarvitsen häntä nyt. Juuri nyt. Paska mies!

 

[-]

Ehkä teidän pitäisi kokeilla erilleen muuttamista muutamaksi kuukaudeksi. Saisi mies hoitaa oman taloutensa ja ottaa lapsen joka toinen viikonloppu. Antaisitte asioille aikaa ja sitten yhdessä sovitun ajan jälkeen pohtisitteko kannattaako saman katon alle palata.

 

[tiia]

siinä on paljon pohdittavaa, toivottavasti löydät teille oikean ratkaisun

 

[Minnis]

Teidän pitää puhua, vaikka se kuulostaisikin ylivoimaiselta. Täytyy tietää, mitä mies oikein haluaa. Jos hän ei ole kotona edes sunnuntaita, ei varmaan ole juuri nyt valmis perhe-elämään. Jos yrität ajatella oikein positiiviselta kannalta, onko tilanne noin "kylmä"? Vai onko se todellakin noin, kun kirjoitit. Jos on, (ja muutenkin) on todellakin juttelun paikka. Minkä ikäisiä olette? Oletko parikymppinen vai jo n. 35? Juteltuanne, mikäli tilanne edelleen näyttää toivottomalta, kannattaisiko miettiä mihin suuntaan elämäänne rakennatte? Ero on lapselle hirveä paikka, mutta jos isä ei todellakaan pidä lapseensa mitään kontaktia, muttaako se loppujen lopuksi mitään tällä hetkellä? Olet varmaan kuitenkin nuori ja elämä edessä. Pelottaako ero taloudellisen tilanteen turvattomuuden pelossa?

Jos jatkatte yhdessä, eikä mies suostu olemaan teidän kanssa, mutta haluat jatkaa, niin koettakaa saada lapselle hoitaja joinakin päivinä muutamaksi tunniksi ja menkää yhdessä johonkin. Tai sinä yksin johonkin että saat vähän muuta ajateltavaa. On raskasta hoitaa lasta aivan yksin. Onko sinulla tukiverkkoa lähellä?

Mikä piti teidän yhdessä ennen lapsen tuloa? Jotain kai siinä kuitenkin pitää olla? Miehen täytyisi ymmärtää, ettei homma toimi jos hän ei osallistu. Onko miehellä muuten kaikki hyvin? Alko-ongelmaa, kaksoiselämää tms. Kaksin aina kaunihimpi, mutta.... vaikea on tilanne.

Tsemppiä Sinulle Miimu! Jutelkaa ihan oikeesti! Rohkaise itsesi ja puhu. Pian!

 

[miimu]

Minulla on ystäviä, käyn kahvilla, harrastuksissa lapseni kanssa. Minulla on sisältöä päiviin, ihmisiä joiden kanssa voin olla. Isovanhemmat asuvat kaukana, mutta se ei ole ongelma. Ongelma ei ole myöskään muissa ihmisissä. Ongelma on siinä, että olen ihmisenä yksin. Mieheni sanoo minulle usein, "soita joku ystävä kylään, mene käymään jossain." Teen työtä käskettyä, raahaan itseni, lapseni pois kodistamme. Juksen tukka putkella paikkaan, toiseen. Tulen kotiin. Tyhjät huoneet, tyhjä koti.

 

[jaa]

Ehkä teidän pitäisi kokeilla erilleen muuttamista muutamaksi kuukaudeksi. Saisi mies hoitaa oman taloutensa ja ottaa lapsen joka toinen viikonloppu. Antaisitte asioille aikaa ja sitten yhdessä sovitun ajan jälkeen pohtisitteko kannattaako saman katon alle palata.

Ja sitten mies saa nushia ketä vaan lystää. Onhan se nähty. Näin ne miehet käsittää erilleen muuttamisen.

 

[Nipsis]

Tarvitsette nyt ihan konkreettisia keinoja päästä ulos pattitilanteesta. Se ei auta, että sinä sanot "minä en jaksa tätä" ja mies vastaa "itsepähän halusit".

-Sopikaa että vähintään kaksi kertaa viikossa on ns. Perhepäivä. Yksi arki-ilta ja yksi viikonlopun päivä. Tarkoittaa sitä että mies ei mene harrastuksiinsa (kellään ei tulisi olla 7 päivänä viikossa harrastuksia jotka on PAKOLLISIA) eikä kavereineen mihinkään, vaan olette sinä, mies ja lapsi kolmestaan ja teette jotain tai olette vain ja nautitte yhteisestä ajasta.

-Sinä otat yhden päivän viikosta vain itsellesi, harrastuksille tai kavereille, mitä nyt kaipaatkaan. Mies olkoon lapsen kanssa kaksin sen hetken.

-Kerro miehellesi tunteistasi, älä ala riitelemään, älä mene solmuun miehen argumenttien edessä. Kerro että sinua harmittaa se että tunnet että mies ei ole joustanut perheen hyväksi samalla tavalla kuin sinä. Sano mitä haluaisit muuttuvan. Kysy onko nykyinen tilanne miehestäsi REILU.

-Älä jää marttyyriksi. Hae tarvittaessa ulkopuolista keskusteluapua jottei asiat mene umpisolmuun.

 

[queen]

Olen miehelle sanonut, etten jaksa enää. Etten kohta tiedä enää muuta vaihtoehtoa kuin erota. Hän sanoo minun uhkailevan, kysyy "sitäkö todella haluat?" Tiedän vastauksen, en halua erota, haluan rakastaa häntä, olla perhe. En tiedä yhtään mitä tehdä? Helpottaako se tätä yksinäisyyttä yhtään jos lähden, pahentaa vain. Halusin tämän lapsen, hänkin halusi, halusimme yhdessä. Rakastan lasta, miestä. Vihaan elämää. En tiedä odottaako mies lapsen kasvavan. en tiedä, koska en ole kysynyt. Mietin mitä se tieto muuttaisi? Minä tarvitsen häntä nyt. Juuri nyt. Paska mies!

:hug: voi että Miehesi nyt vaan noukkii rusinat pullasta. Kaikki tapahtuu hänen ehdoillaan. Hänellä on on puhdas koti ja vaatteet, ruokaa, lapsi, jonka kanssa olla kuin haluaa... sekä taloudenhoitaja. Kelpaahan siinä olla. Itsekäs ihminen ei tuohon muutosta halua. Rakastat miestäsi, mutta tulet vain katkeroitumaan enemmän ja enemmän. Etkö sinä ansaitse rakastavaa miestä, joka haluaa olla kanssasi? Onpa paha mieli puolestasi :hug: En varmasti pystyisi elämään tuollaisessa liitossa, mutta sinun on elämäsi ja valintasi. Voimia.

 

[..]

Ala ap kirjailijaksi.

 

[MInnis]

Luin tässä välissä noi muut. Oletko masentunut? Kaikki näyttää huonolta?

Saisitko raahattua miehen pariterapiaan? Perheasian neuvottelukeskukseen tai avioliittoleirille? Ero ei välttämättä kuitenkaan ole ratkaisu. mies voi muuttua kun ymmärtää tilanteen. Jos mies haluaisi erota, ei hän välittämättä sanoisi uhkailuksi sinun eropuheita. Entä jos käyt itse juttelemassa jollekin ensin yksin. Neuvolasta varmaan Sinut ohjattaisiin eteenpäin. Masennustakin voidaan hoitaa.

 

[miu]

kysy mieheltäsi, haluaako hän, että hänellä on perhe? kuten kaikki ihmis-suhteet, myös perhe vaatii välillä aikaa ja rakentamista.

Monet ystäväni, jotka ovat olleet vastaavassa tilanteessa, ovat olleet eron jälkeen hyvillään siitä, että vihdoin ja viimein mies "joutuu" viettämään lasten kanssa joka toisen viikonlopun. Harva mies suostuu yksinhuoltajuuteen.

Minusta on mieheltäsi todella lapsellista kaataa kaikki sinun syyksi: tätähän sinä halusit. Etköhän sinä halunnut yhteistä perhettä ja yhteistä tulevaisuutta. Onko tuollaisessa suhteessa tulevaisuutta?

 

[miimu]

Olemme puhuneet, puhuneet paljon. Aina samasta asiasta. Mikään ei muutu. Pari säälivää silitystä päälaelle, sanat "kyllä sinä jaksat." Ehkä ongelma ei ole niin vaikea kuin annan teksteissäni ymmärtää, en osaa sanoa. Sen silti osaan kertoa, että en koskaan tiennyt, että ihminen voi tuntea olonsa näin eksyneeksi ja yksinäiseksi. Mieheni on pojalle mitä parhain isä, silloin kun hän sattuu kotona olemaan. Haluan pojalleni ehjän perheen, mutta mitä se vaatii? Vaatiiko se todella, että lopetan elämäni, elän vain muiden kautta? Olen nuori, 25-vuotias, mies himpun alle 30. Mikä piti meidät yhdessä ennen lapsen tuloa? Rakkaus, kiintymys. Se ettei osannut kuvitellakaan elämää ilman toista. Olimme onnellisia. Elimme elämäämme erillisinä, mutta kun olimme yhdessä olimme lujaa yhdessä. Luulin lapsen lähentävän meitä, päinvastoin.

 

[kolmen äiti]

Perhe-elämän ei todellakaan kuulu olla tuollaista. Olet todella hankalassa tilanteessa, mutta olet antanut asioiden liukua tuohon pisteeseen. Miehesi käyttäytyy sikamaisesti, mutta sinä mahdollistat hänen käytöksensä. Nyt kannattaa miettiä tarkkaan, mitä haluat elämältäsi ja ottaa vastuu omasta ja lapsen elämästä. Joskus tulee tilanteita, että joutuu valitsemaan kahdesta pahasta pienemmän, kun hyvää vaihtoehtoa ei ole. Marttyyrimeininki hiiteen ja tosiasioita miettimään!

 

[Essie]

Seuraavan kerran kun miehes on töissä, laitat ittes kuntoon ja sovit itselles menoa ja sitten kun mies tulee töistä kotiin lykkäät lapsen sille ja sanot että nyt on sun vuoro olla kotona.