H
höh
Vieras
Äitini on monta vuotta asunut kaukana ja tämä veli perheineen on aina vedonnut siihen välimatkaan (siis 130km) eivätkä ole juuri kyläilleet. Aina kummityttönsä synttäreiden aikaan hirveät selitykset ettei vaan pidä mennä kylään.
Nyt äitini on viime keväästä asunut samalla paikkakunnalla kuin veljensä, eivät ole kertaakaan kyläilleet tänä aikana. Nyt sitten kummitytöllä synttärit ja äitini oli soittanut ja kysynyt, että koska pääsette. Oli sitten luvannut soittaa, että koska heille kaikille sopisi.
Oli nyt sitten soittanut, että sopiiko sunnuntaina kolmelta. Siinä kuulemma ehtisi, kun sitten heidän nuoremmalla tyttärellään on sähly klo 17 niin pitää ehtiä sinne. Äitini kirosi, että siitä kolmestahan voi hienosti myöhästyä noin vartin joten ei tarvi kärvistellä kylässä kuin reilu tunti. Oli kuulemma ottanut hitosti päähän, mutta ei saanut sanottua.
Ensinnäkään kellään ei ole noin kiire etteikö muka yhtään pidempää vierailuaikaa saa järjestettyä itseleen, jos tahtoo. Ja mitä ne lapset siihen noin kiinteesti liittyy edes. Heillä tämä nuorin lapsi 15v ja toinen kotona asuva 18v. 22v poikansa asuu jo muualla. Eli aika naurettavaa vedota lapsiin tuossa.
Äitini veljen vaimo vain on olevinaan niin hieno ihminen, että hän ei rahvaan tykönä vieraile. Itse en varmaan edes kutsuisi moista paskasakkia.