Äidiksi kun elämäntilanne ei paras mahdollinen?

[winhis]

Oletko tosissasi? Mikä sinun elämässäsi nyt niin kehnosti on? Tunnen äitejä, jotka ovat tehneet lapsen peruskoulun aikaan. Sullahan on ilmeisesti kirjoituksetkin jo ohi, ja jos mieluisaa opiskelupaikkaa ei ole, niin nythän on sitten mitä loistavin tilaisuus saada lapsi. Yrität vaan saada mitä tahansa työtä, jotta saat hyvän äitiyskorvauksen. Sitten kun saat opiskelupaikan, niin opiskelijana hoidatat lapsen edullisesti. En kykene näkemään elämäntilanteessasi mitään vauvalle haitallista, päinvastoin. Ja toisaalta, kehno elämäntilanne on kehno selitys abortille.

Tuntuu, että yleinen mielipide on se, että ennen lasta täytyy olla ainakin opiskelut suoritettuna tai työpaikka. Edes jotain vankempaa pohjaa.
Ja minulla ei ole sitä. Minulla on kyllä päämäärä ja unelmia, mutta onko mitään järkeä tehdä lasta tilanteeseen, jossa oma elämä ei ole niin sanotusti valmis.

Jotenkin pelkään ihan kamalasti sitä, että saan niskaani yleisen paheksunnan. Että minut tuomitaan, että teen väärin, että lapsi kärsisi. Itse koen, että ehdin myöhemminkin hoitaa opiskelut ja tehdä työtä. Koen, että nyt on oikeastaan sopiva sauma ensimmäiselle lapselle, voin keskittyä vain ja ainoastaan häneen.

Nimenomaan, olet tässä ihan oikeassa! Eikä se elämä ole ikinä valmis, sitten kun on tutkinto ja työ, niin siitä työstäkin voi olla vaikea irrottautua, ei välttämättä löydy sopivaa hetkeä varsinkin jos toivoo hyvää urakehitystä. Nyt et ole sidottu mihinkään sellaiseen! Ainoa "ongelma" tuossa tilanteessa on raha, eikä sekään oikeasti ole ongelma. Käyt nyt töissä jossain, mihin vaan pääset, niin saat hyvät äitiyspäivärahat ja kun menet opiskelemaan, niin voit ottaa opintolainaa ja miehesi varmaan kuitenkin käy töissä. Jotkut ajattelee, että asunto pitää olla maksettu ja kaikki saavutettu, ennenkuin voi tehdä lapsia. Siinäpähän nelikymppisinä sitten tekevät ekaa lasta (ei niin, että siinäkään mitään vikaa olisi, ei vaan sovi mulle). Mun ura on siinä vaiheessa ehtinyt kehittymään kanssaopiskelijoideni tasolle, vaikka valmistunkin pari vuotta heitä myöhemmin, ihan sama jos joutuu maksamaan lainaa vähän pitempään ja mullapas onkin siinä vaiheessa iso/isot suht itsenäiset lapset, kun nää toiset taistelee kolmevee-uhmiksen kanssa Luota itseesi ja siihen, että susta lapsensaaminen nyt tuntuu hyvältä!

 

[winhis]

Mies on yrittänyt lohduttaa, että mitäs hullumpaa siinä olisi, jos alkaisin nyt kotiäidiksi, eli että siitä tulisi se minun tärkein työni. Meillä siis mies haluaisi myös tämän lapsen, eikä todellakaan ole mitään alkoholi- tms. ongelmia.

Joku tuolla mainitsi, että on niitä MENESTYSTARINOITA, joissa pienten lasten äiti on onnistunut opiskelemaan itselleen ammatin. Juuri tuo minua jotenkin vihlaiseekin. Onko se opiskelu oikeasti niin vaikeaa sitten kun on pieni lapsi? Suhtaudunko itse vain liian naiivisti tähän asiaan, oletan, että kyllä kaikki lutviutuu ja että jaksan kyllä sitten.

No ei ole niin vaikeaa! Mä olen yksinhuoltaja ja viimeisen vuoden aikana olen käynyt töissä, opiskellut vikaa vuotta, tehnyt lopputyötä, lukenut rästikursseja hirveää tahtia ja tenttejä yötä myöten. Rankka vuosi on ollut, mutta ihan hyvin olen jaksanut. Joten jos sulla on mies ja normaalissa tahdissa opiskelet (etkä näin, kuin minä, että viimetinkaan pitää kaikki jättää ja siksi raataa hullun lailla...) , niin se ei todella ole hankalaa, jos motivaatio on kohdillaan ja on kiinnostunut opiskeltavasta alasta.

 

[vieras]

Olen samaa mieltä edellisten kanssa: sinä ehdit kyllä opiskella ja työskennellä myöhemminkin! Aseta lapsi nyt etusijalle, nauti raskaudestasi. Pärjäätte kyllä mainiosti, jos vain haluatte pärjätä!