Ahdistusta keskittymisestä ja valinnasta..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahdistunut ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Ahdistunut ap

Vieras
Otsikko taitaa olla ihan pöljä, mutta yritän kirjoittaa niin että tästä ymmärtäisi jotakin. Olen kokeillut googletellakin muttei siitä ole ollut juuri apua, joten ajattelin kirjoittaa tänne jos joku vaikka tunnistaisi nämä oireet. Eli ensi alkuun maininta, että minulla on paniikki oireita joihin on lääkitys. Mutta en usko että nämä oireet liittyvät tähän.. Minulla on siis ahdistusta, joka ilmenee silloin kun pitää keskittyä pitkään johonkin asiaan, tai tehdä valintoja. Ahdistus ilmenee siten, että minulle tulee levoton olo, ihan kuin "aivot ylikuumenisi" ja ajatusten keskittäminen mihinkään on kovin vaikeaa. En tällaisen kohtauksen jälkeen pysty tekemään juuri mitään järkevää. Nukkuminen auttaa. En tiedä osaanko edes kuvailla tätä tunnetta järkevästi. :/ kerron kaksi esimerkkiä jotka mm ovat aiheuttaneet tällaisen. 1: leikkasin poikani hiuksia, ja siinä meni ihan älyttömän kauan (eka kerta kun leikattiin hiuksia). 2: olen pelannut erästä peliä, jossa myös voi tehdä omia kenttiä. Niitä kenttiä tehdessä saa menemään tosi paljon aikaa ja siellä on hirmuisesti valinnan varaa, miten rakennella niitä tasoja yms. (nuo kaksi olivat vaan pari esimerkkiä, tuota ahdistusta aiheuttaa niin moni asia joka vaatii keskittymiskykyä.) olisi mahtavaa jos joku tunnistaisi näitä oireita itsestään tai tuttavastaan ja osaisi kertoa mikä ihme minua vaivaa? Tälläkin hetkellä aivot niin ylikierroksilla etten tiedä tuliko tästä tekstistä alkuunkaan luettavaa!
 
Eipä tainnut olla kenestäkään tuttua. Toki masentuneena ahdistuu valintatilanteista ja hidastuu ihan käsittämättömästi, voisiko olla jostain sensorttisesta kysymys? Onko muuta oireilua, joko masennusta tukevaa tai sitten sitä vastaan?

Sinänsähän tuo kiihtyneisyys ei tarkoita, etteikö voisi olla masennustyyppistä. Mania ja masennus taitavat olla kolikon kaksi puolta muillakin kuin varsinaisesti bipolaareilla. Pystytkö rauhoittamaan itsesi?
 
Kuulostaa minusta tutulta. Minä saan myös peleissä menemään aikaa tuhottomasti, jos pitää jotain valita. Yleensä jo pelkkä nimimerkin luominen kestää ja kestää. Täydellisyyden hakemista tai jotain.. Mulla on ollu tuommoista aina, mutta en ole ajatellut sitä sen kummemmin. Mullakin on paniikkihäiriö ja siihen lääkitys.
 

Yhteistyössä