Ahdistivatko häät / naimisiinmeno ?

[Loulou]

Olen menossa syksyllä naimisiin ja mielessä pyörivät monenlaiset asiat. Kutsuja lähettäessämme tuli tunne, että mitä oikein olemme tekemässä. Rakastamme toisiamme, meillä on hyvä keskusteluyhteys ja yhteiselo arjessa on sujuvaa - vapaa-ajasta puhumattakaan. Se on luksusta, vaikkei mitään erityistä ohjelmaa olisikaan. Matkoille en voisi kuvitella upeampaa kumppania ( paljon ja monenlaisissa seurueissa matkustaneena voin tämän todeta rintaäänellä ) .

Mutta miksi ahdistaa? Olen kääntänyt kysymyksen niin, että voinko elää ilman toista - en! Meille molemmille avioliitto on pyhä asia ja molempien linja on se, että kerran elämässä, piste. Oma kantani on se, että jos jostain syystä eroaisimme, en koskaan enää menisi uudelleen naimisiin. Teen tämän kerran elämässä.

Haluaisin tietää vastauksen kysymykseeni - ahdistaako kaikkia samassa tilanteessa? Tai edes suurinta osaa? Hääjärjestelyjen yhteydessä kuulee aina vain innostuksesta ja kutkuttavasta jännityksestä. Eikö ahdistuksesta saa puhua, onko se tabu?

 

[-Jonttu-]

No mua ei ahdistaisi. Tosin miestä taitaa ahdistaa, kun se ei mee mun kanssa naimisiin :.(

 

[onnellinen vaimo]

Ei ahdista.

Mutta minulle avioliitto onkin lähinnä juridinen sopimus.

 

[ei]

Ei mua kyllä ahdistanut. Päinvastoin, ei olisi millään malttanut odottaa vihkipäivää, innostusta oli ilmassa.

Mutta ihmiset on erilaisia ja reagoivat asioihin eri tavalla. Naimisiinmeno on kuitenkin iso askel!

 

[onnellisesti naimisissa]

ei sitten yhtään. Koin pelkästään onnen tunteita ja meillä oli erittäin tunnelmallinen vihkiminen, mieskin vuodatti kyyneleitä papin puhetta kuunnellessaan..

 

[Onnea!]

Ei ahdistanut. Eikä ahdista vieläkään, liki 5 vuoden avioliiton jälkeen. Mutta ymmärtääkseni tuollainen ramppikuume on ihan normaalia, eikä kerro suhteen tilasta sinällään mitään, jos muuten suhde on kuvailemasi kaltainen. Sinua hirvittää lopullisuus ja sitoutuminen, mutta älä sure, hyvin se menee.

 

[bb]

Tästä keskusteltiin täällä eilenkin ja nimenomaan se hääjuhlien suunnittelu ja järjestäminen aiheuttaa minulle paniikin. Ei tosin olla järjestämässä toistaiseksi, mutta joskus tulevaisuudessa olisi tarkoitus mennä naimisiin. Pelkkä ajatuskin häistä ahdistaa, vaikka miehestä ja parisuhteesta olenkin täysin varma.

 

[vieras]

Miksi ahdistaisi? Ettekö te tunne toisianne tarpeeksi hyvin, kun et ole varma tekemisistäsi. Kannattaa varmaankin siirtää häitä muutamalla vuodella, kunnes olet varma että asia mitä teet, on oikea valinta sinulle.

 

[jaa]

ei ahdistanut. jätettiin kaikki hää-hömpötys pois ja mentiin ihan kahdestaan naimisiin maistraatissa 2 viikon varoitusajalla (kihloissa oltiin oltu jo vuosia)...

yhtään unetonta yötä ei nukuttu, eikä kumpikaan ottanut stressiä hääjärjetelyistä yms. Kiva päivä oli ja onnellisesti ollaan naimisissa.

jos eri joskus kolahtaa itselle, niin toiste en naimisiin mene, se homma on varattu lasteni isälle :heart:

 

[Esposa]

Naimisiin meno on iso päätös ja se jännittää. Olette vielä tehneet siitä suuremman numeron, ajattelemalla, että se on yksi ja ainoa kerta (ei siinä mitään pahaa, itse ajattelen samalla tavalla ). Nyt itselläni LA:n ollessa kuukauden päässä mietin, haluanko oikeasti lapsen/ olenko valmis. Mutta se kuuluu asiaan ja sydämmestäni kyllä haluan!

 

[ap.]

Tästä keskusteltiin täällä eilenkin ja nimenomaan se hääjuhlien suunnittelu ja järjestäminen aiheuttaa minulle paniikin. Ei tosin olla järjestämässä toistaiseksi, mutta joskus tulevaisuudessa olisi tarkoitus mennä naimisiin. Pelkkä ajatuskin häistä ahdistaa, vaikka miehestä ja parisuhteesta olenkin täysin varma.

Voisitko laittaa tässä linkin mainitsemaasi ketjuun?

 

[h]

Tästä keskusteltiin täällä eilenkin ja nimenomaan se hääjuhlien suunnittelu ja järjestäminen aiheuttaa minulle paniikin. Ei tosin olla järjestämässä toistaiseksi, mutta joskus tulevaisuudessa olisi tarkoitus mennä naimisiin. Pelkkä ajatuskin häistä ahdistaa, vaikka miehestä ja parisuhteesta olenkin täysin varma.

Menkää maistraatissa ilman seremonioita ja juhlikaa kahdestaan hotellin, ravintolan ja ihanan häämatkan merkeissä.

 

[Esposa]

Naimisiin meno on iso päätös ja se jännittää. Olette vielä tehneet siitä suuremman numeron, ajattelemalla, että se on yksi ja ainoa kerta (ei siinä mitään pahaa, itse ajattelen samalla tavalla ). Nyt itselläni LA:n ollessa kuukauden päässä mietin, haluanko oikeasti lapsen/ olenko valmis. Mutta se kuuluu asiaan ja sydämmestäni kyllä haluan!

Ok, olin sitten väärässä kun kaikki nyt sanookin, että ei ahdistanut , mutta mielestäni siinä ei ole mitään huolestuttavaa!

 

[Loulou]

Miksi ahdistaisi? Ettekö te tunne toisianne tarpeeksi hyvin, kun et ole varma tekemisistäsi. Kannattaa varmaankin siirtää häitä muutamalla vuodella, kunnes olet varma että asia mitä teet, on oikea valinta sinulle.

Tarkoitatko kysymykselläsi siis sitä, että miksi MINUA ahdistaa? Vaiko yleisesti? En osaa sanoa muiden puolesta ( ja siksi kysynkin sitä ) mutta omasta puolestani voin vastata. Ei toista varmasti koskaan voi ihan kokonaan tunteakaan ja minusta se on vain hienoa. Hyvin tunnen mieheni ja rakastan häntä vikoineen päivineen - myös riitatilanteissa, joista selviämme keskustelemalla asiat läpi. En tarkalleen ottaen tiedä mikä ahdistaa. Ehkä juuri lopullisuus, yhteiskunnan paine, erotilastot, tulevaisuus jossa mikään ei ole "varmaa"... en tiedä?!

 

[bb]

Tästä keskusteltiin täällä eilenkin ja nimenomaan se hääjuhlien suunnittelu ja järjestäminen aiheuttaa minulle paniikin. Ei tosin olla järjestämässä toistaiseksi, mutta joskus tulevaisuudessa olisi tarkoitus mennä naimisiin. Pelkkä ajatuskin häistä ahdistaa, vaikka miehestä ja parisuhteesta olenkin täysin varma.

Voisitko laittaa tässä linkin mainitsemaasi ketjuun?

http://kaksplus.fi/keskustelu/t1783489

 

[morsian]

Olen menossa syksyllä naimisiin ja mielessä pyörivät monenlaiset asiat. Kutsuja lähettäessämme tuli tunne, että mitä oikein olemme tekemässä. Rakastamme toisiamme, meillä on hyvä keskusteluyhteys ja yhteiselo arjessa on sujuvaa - vapaa-ajasta puhumattakaan. Se on luksusta, vaikkei mitään erityistä ohjelmaa olisikaan. Matkoille en voisi kuvitella upeampaa kumppania ( paljon ja monenlaisissa seurueissa matkustaneena voin tämän todeta rintaäänellä ) .

Mutta miksi ahdistaa? Olen kääntänyt kysymyksen niin, että voinko elää ilman toista - en! Meille molemmille avioliitto on pyhä asia ja molempien linja on se, että kerran elämässä, piste. Oma kantani on se, että jos jostain syystä eroaisimme, en koskaan enää menisi uudelleen naimisiin. Teen tämän kerran elämässä.

Haluaisin tietää vastauksen kysymykseeni - ahdistaako kaikkia samassa tilanteessa? Tai edes suurinta osaa? Hääjärjestelyjen yhteydessä kuulee aina vain innostuksesta ja kutkuttavasta jännityksestä. Eikö ahdistuksesta saa puhua, onko se tabu?

Ihan samanlain ajattelen ku sä: "Meille molemmille avioliitto on pyhä asia ja molempien linja on se, että kerran elämässä, piste. Oma kantani on se, että jos jostain syystä eroaisimme, en koskaan enää menisi uudelleen naimisiin. Teen tämän kerran elämässä."
Meillä häät parin viikon päästä ja kyllä mulla on useamman kerran meinannu paniikki iskeä.. vaikka tiedän että tätä haluan ja olen ihan varma rakkaudestani. Mut uskon että tämä ahdistus ja paniikkii liittyy noihin järjestelyihin ja jännitykseen.. En jaksa hössöttää ja välillä olen jopa miettiny et voi ku oltais vaan menty salaa naimisiin ilman mitää suuria juhlia jne ja odotetaan että se olisi ohi ja normaali arki taas pääsisi alkamaan. Kun on tämä häiden järjestely aikaavievää ja raskasta, varsinki ku suurimman osan asiosta tekee itse.
Mut kyllä se siitä

 

[Yksvaan]

Ei ahdistanut, olin varma mitä teen, olen sitä edelleen ja parasta oli pienet häät, ei järjestelyitä.

 

[versatile]

Mua ei ahdista yhtään, päinvastoin en jaksais yhtään oottaa!!! Okei, eilen kun katoin hääohjelmaa niin se alko vähän ahdistaa ajatuksena kuinka kaikki kirkossa tuijottaa mua..

 

[vieras2]

Naimisiin meno on iso päätös ja se jännittää. Olette vielä tehneet siitä suuremman numeron, ajattelemalla, että se on yksi ja ainoa kerta (ei siinä mitään pahaa, itse ajattelen samalla tavalla ). Nyt itselläni LA:n ollessa kuukauden päässä mietin, haluanko oikeasti lapsen/ olenko valmis. Mutta se kuuluu asiaan ja sydämmestäni kyllä haluan!

peesi tähän =)

 

[vieras]

Miksi ahdistaisi? Ettekö te tunne toisianne tarpeeksi hyvin, kun et ole varma tekemisistäsi. Kannattaa varmaankin siirtää häitä muutamalla vuodella, kunnes olet varma että asia mitä teet, on oikea valinta sinulle.

Tarkoitatko kysymykselläsi siis sitä, että miksi MINUA ahdistaa? Vaiko yleisesti? En osaa sanoa muiden puolesta ( ja siksi kysynkin sitä ) mutta omasta puolestani voin vastata. Ei toista varmasti koskaan voi ihan kokonaan tunteakaan ja minusta se on vain hienoa. Hyvin tunnen mieheni ja rakastan häntä vikoineen päivineen - myös riitatilanteissa, joista selviämme keskustelemalla asiat läpi. En tarkalleen ottaen tiedä mikä ahdistaa. Ehkä juuri lopullisuus, yhteiskunnan paine, erotilastot, tulevaisuus jossa mikään ei ole "varmaa"... en tiedä?!

No otappa kuule järki käteen ja mieti niitä häitä ja sinne kaikkea kivaa, turha sitä nyt on ressata mahdollisella erolla, kukaan ei tiedä tulevaisuuttaan. Nyt oikein järkytän sinua, eräs tuttavapariskunta puolen vuoden päästä häistään "erosivat", mies kuoli... elämä on, ei sitä etukäteen voi surra että jos vaikka joskus....

 

[Kössi]

No ei ahdistanut! Odotin sitä päivää kuin kuuta nousevaa. Järjestettiin semmoiset häät, että kaikki oli melkein valmista, joten ei tarvinnut stressata. Häitä edeltävänä päivänäkin olimme syömässä ja elokuvissa, ei tarvinnut hääriä hääpaikalla puoleen yöhön, kuten useimmat tekevät.

Mun ainoa huolenaihe oli, että viihtyväthän vieraat... Joten se ahdistuksesta.

Mutta kyllä sä tiedät, että rakastat miestäsi ja huomaisit kyllä, jos et rakastaisi. Joten sua voi ahdistaa esim. se, että meneenkö kaikki varmasti hyvin, löydätkö hyvän puvun, onko hyvä kampaaja yms. vaikket sitä vielä tiedostakaan.

 

[vieras]

Muista sitten kun olet eronnut miehestäsi, voi uusi suhde mennä pieleen, kun et eio mennä naimisiin uudestaan. Minä en ainakaan katselisi sellaista, joka vannoisi että vain kerran, koska silloin tuntisin olevani ikuinen kakkonen.

 

[Loulou]

Miksi ahdistaisi? Ettekö te tunne toisianne tarpeeksi hyvin, kun et ole varma tekemisistäsi. Kannattaa varmaankin siirtää häitä muutamalla vuodella, kunnes olet varma että asia mitä teet, on oikea valinta sinulle.

Tarkoitatko kysymykselläsi siis sitä, että miksi MINUA ahdistaa? Vaiko yleisesti? En osaa sanoa muiden puolesta ( ja siksi kysynkin sitä ) mutta omasta puolestani voin vastata. Ei toista varmasti koskaan voi ihan kokonaan tunteakaan ja minusta se on vain hienoa. Hyvin tunnen mieheni ja rakastan häntä vikoineen päivineen - myös riitatilanteissa, joista selviämme keskustelemalla asiat läpi. En tarkalleen ottaen tiedä mikä ahdistaa. Ehkä juuri lopullisuus, yhteiskunnan paine, erotilastot, tulevaisuus jossa mikään ei ole "varmaa"... en tiedä?!

No otappa kuule järki käteen ja mieti niitä häitä ja sinne kaikkea kivaa, turha sitä nyt on ressata mahdollisella erolla, kukaan ei tiedä tulevaisuuttaan. Nyt oikein järkytän sinua, eräs tuttavapariskunta puolen vuoden päästä häistään "erosivat", mies kuoli... elämä on, ei sitä etukäteen voi surra että jos vaikka joskus....

Kiitos tästä kai? ei mutta olet ihan oikeassa, ei kaikkea voi etukäteen surra ja ennakoida....

 

[Loulou]

No ei ahdistanut! Odotin sitä päivää kuin kuuta nousevaa. Järjestettiin semmoiset häät, että kaikki oli melkein valmista, joten ei tarvinnut stressata. Häitä edeltävänä päivänäkin olimme syömässä ja elokuvissa, ei tarvinnut hääriä hääpaikalla puoleen yöhön, kuten useimmat tekevät.

Mun ainoa huolenaihe oli, että viihtyväthän vieraat... Joten se ahdistuksesta.

Mutta kyllä sä tiedät, että rakastat miestäsi ja huomaisit kyllä, jos et rakastaisi. Joten sua voi ahdistaa esim. se, että meneenkö kaikki varmasti hyvin, löydätkö hyvän puvun, onko hyvä kampaaja yms. vaikket sitä vielä tiedostakaan.

Kiitos tsempistä! Ja tuo on totta, jos en rakastaisi, tietäisin sen kyllä. Ja se kai tässä on tärkeintä. Rakkaus.

Mua huolettaa myös vieraiden viihtyminen. Meillä on pienet häät ja minulla ja miehellä loisto seremoniamestarit, joten pitäisi kai vähän olla luottoa. Kunpa pääsisin vielä tuohon "Odotin sitä päivää kuin kuuta nousevaa" -modeen Välillä sisälläni läikähtää innostus ja odotus, sitten se vaihtuu hermoiluun ja ahdistukseen.

Kuulosti muuten ihanalta tuo Häitä edeltävänä päivänäkin olimme syömässä ja elokuvissa Itse vietän ystävieni kanssa viimeisen päivän, illalla käperrymme yhdessä jännittämään mieheni kanssa.

Onneksi minulla on maailman paras kampaaja ja maailman paras meikkaaja, ja ajat varattuina joten JA löysin täydellisen hääpuvunkin Joten hyvin asiat siltä osin!

 

[nipo]

Ei ahdistanut, mutta mä olinkin silloin niin nuori (21v.) etten tajunnut, että naimisiinmenoa olisi pitänyt panikoida Se oli meille yhteisen elämän aloittamiseen ainoa oikea tapa, joten innolla vain odottelin papin aamenta ja yhteistä kotia, elämää ja tulevaisuutta...

Jos nyt kolmekymppisenä pitäis mennä naimisiin, niin todennäköisesti stressaisin ihan eri tapaan. Vaikka mies olisi sama ja muutenkin varmuus meidän jutusta olisi ihan just eikä melkein.

Mutta siis meillekin avioliitto on kerran elämässä juttu. Ja vieläpä niin, että ero ei meillä ole edes teoreettinen mahdollisuus, ellei vastaan tule sitten jotain todella kamalaa, kuten puolison väkivaltaisuus, alkoholi- tai huumeongelma tms. johon ei saada yrityksistä huolimatta parannusta. "Kasvoimme erillemme" ei siis tule olemaan mahdollista. Tai jos kasvetaan, niin onpa tylsä loppuelämä Eli kannattaa tehdä töitä sen eteen, että kasvetaan yhteen...

Mutta siis juu, kai se on ihan normalia panikoida. Mutta teillä vaikuttaa kaikki olevan niin hyvin mallillaan, että ei ne häät ja avioliitto sun ahdistukseen tule kaatumaan.