Ahdistipa mennä luokkakokoukseen vain kotiäitinä..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ahdistunut ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ahdistunut ap

Vieras
Kun muut lukiokaverit ovat kouluttautuneet, eläneet ja näyttävät tyytyväisiltä ja hyvinvoivilta 28-vuotiailta. Mä taas näytän ikäistäni reilusti vanhemmalta, jouduin olosuteiden pakosta kotiäidiksi vahinkolapselle (rakas on silti, juu), koulut jäi kesken ja tuskin enää voin niitä heti jatkaakaan. Inhoan elämääni ja kotiäitiyttä.

Vielä kolme vuotta sitten olin kaunis, iloinen, opiskeleva nuori sinkkutyttö, elämä edessä. Sitten kävi näin ja olen rupsahtanut kotimamma, jonka elämä on ohi. Miksi en voinut valita toisin, huoh. Mä en tykkää tästä yhtään, enkä koe "työtäni" arvokkaaksi, koska eihän tämä työtä edes ole, sanovat muut mitä vain. Kaikki raha menee lapseen, itse saan kulkea vanhoissa rytkyissä ja liikkumaankaan en pääse, edes lenkille.

Mut siihen luokkakokoukseen. Oli tosi kurjaa huomata, miten muut olivat niin kauniina, elämäniloisina, ihan aidosti. Opiskelut oli hoidettu kunnialla loppuun, osa vileä opiskeli, näyttivät ihanan nuorekkailta ja olivat niin ystävällisiä. Heistä oikein huokui se, miten elävät hyvää elämää. Tokihan osalle oli vastoinkäymisiäkin tullut, mutta eivät sentään ole jämähtäneet näin totaalisen nololla tavalla..

Ja tottakai sitten kyselivät mitä kuuluu jne. ja mua hävetti niin helvetin paljon sanoa monta kertaa sen illan aikana, että mitä musta on tullut eli ei mitään. Olisi tehnyt mieli huutaa, että inhoan elämääni, vaihdetaan.

Ei jumalauta, kun voisi palata ajassa kolme vuotta taakse päin, niin opiskelisin vaan ahkerasti ja nauttisin elämästä nuorena sinkkuna, en lähtisi yhdenkään miehen mukaan. Eläisin itselleni ja tekisin fiksumpia ratkaisuja. Ymmärtäisin, että miehen takia ei kannata ihmeitä lähteä tekemään ja lapsia ehtii tehdä myöhemminkin.
 
Hyväksy tilanteesi ja opi nauttimaan elämästä.Turha sitä on menneitä murehtia.Itse olen ollut kotiäitinä nyt 8-v ja ylpeesti kerron asiasta ja koen tehneeni arvokasta kasvatustyötä lasteni (3) hyväksi.Tosin olen myös hankkinut itselleni ammatin.
 
Ei kotiäitiyden oo pakko tehdä ihmistä rumaksi ja onnettomaksi. Mä opiskelin maisteriks lapsen kanssa, ja vaikka elin minimiäitiysrahalla ja opintotuella panostin silti vaatteisiin ja ulkonäköön. Ja kotona mulla oli paljon enemmän aikaa treenata kun työelämässä!
 
mä oon paljon kauniimpi ja hyvin hoidetumpi kotiäit kuin ikäiseni mustat silmänaluset ja hompsuisen olemuksen omaavat uraäidit. On nääs aikaa hoitaa sekä itseä että lasta.
 
Hei kamoon. 28-vuotias ja "elämä ohi"? Ymmärrän kyllä, että luokkakokouksessa hävetti ja otti pannuun jne, mutta kyllähän sä ehdit vielä vaikka mitä. Mikä estää laittamasta lasta hoitoon ja sua palaamasta kouluun? Vanhojen haikailemin ei ikinä kannata, se ei johda mihinkään, joten kannattaa lopettaa se alkuunsa ja siirtyä suunnittelemaan tulevaisuuttaan.
Muuten haikailet 10 vuoden päästä, että "jos olisin sillon 28-vuotiaana jatkanut opiskeluja olisi mulla nyt hyvä duuni ja enemmän rahaa ja parempi itsetunto jne jne jne".
 
Komppaan ylempää: 28 ja elämä ohi??? :O

Minäkin sain lapsen kesken opiskelujen, painoin hulluna töitä että sain paperit, univajetta oli valtavasti ja tuntui, että jouduin repeämään joka suuntaan. Olin tuolloin 21-vuotias ja 8 vuotta myöhemmin lapsi oli kouluikäinen, elämä tasaantunut, minulla vakituinen työpaikka, ihana perhe ja EI ENÄÄ VAUVA-AIKAA! :D Nyt kun näkee omia nuoruudentuttaviaan, jotka pyörittävät vauva-arkea asuntolainan ja työelämän paineessa, en todellakaan ole kateellinen.

Sinuna opiskelisin loppuun tai aloittaisin uudet opinnot, nauttisin siitä perheestä ja luottaisin siihen, että elämä kantaa. Pikkulapsiaika on aina rankkaa, joten ihan turha verrata sinun elämäntilannettasi niihin luokkakokouksen ihmisten elämäntilanteisiin. Jos sinulta jäi nuorisoasteen opinnot kesken, niin aloita nyt aikuisopiskelijana. Nykyisin saa opiskella melkein mitä vain joustavasta, eli opintoja voi tehdä kotiäitinä, työssäkäyvänä tai muun päivähomman ohessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Data:
Ei lapset sulje pois opiskelua. Meillä on kolme lasta ja molemmat vanhemmat ollaan saatu opiskella.

Peesaan! Itse olen opiskellut 2 eri ammattia itselleni, vaikka lapsia on 2. Molemmat lapset pyöräytin ihan kesken opintojen. Tietty jonkun aikaa oli opinnot katkolla, mutta mitä sitten kun sekin on mahdollista.
 
Tilanne on se, että asun tuon "elämäni rakkauden" kanssa maalla siis ihan metsässä, käytössä vain yksi auto, ei varaa toiseen, täällä ei kulje bussit ja lähin päivähoitopaikka on 40 km:n päässä. Siksi en opiskele ja laita lasta päivähoitoon. Mies on päivät töissä ihan eri suunnalla.

Miten voisin opiskella joustavasti, kun multa jäi kesken kemian opinnot, joissa on labroja melkein päivittäin!Pienrymätyöskentelyä jne. läsnäolopakollista. Yliopistolle matkaa 65km ja ei tosiaan autoa. Teillä on ihan eri tilanteet, veikkaisin. Täältä ei niin vain lähdetä ja tuo mieskin tuntuu nykyään vähemmän oikealta, vaikka ihan ok ihminen onkin.

Ja ei, mä en osaa nauttia tästä, koska mun kuuluisi asua kaupungissa ja elää elämääni, miksi olin näin tyhmä! Äidille olen purkanut sydäntäni ja hänkin on sitä mieltä, että eihän tämä nyt ihan fiksuin ratkaisu ollut, mutta minkäs teit siinä rakkauden huumassa ja villeinä vuosina..
 
En tiedä kemiasta, mutta ainakin joitakin opintoja voi vaikka avoimessa yliopistossa tehdä netin kautta kokonaan etänä, ettei kertaakaan tarvitse käydä yliopistolla. Jos mies käy ihan toisella suunnalla töissä, lähempänä palveluja, niin olisiko mitään mahdollisuuksia muuttaa sinne? Tai sitten rajuna ratkaisuna kakkosasunto, jossa asuisit lapsen kanssa viikolla ja viikonloput miehen kanssa? Kannattaa miettiä kaikkia mahdollisuuksia, koska jos et mitään tee, ei elämäsi tuosta muutu miksikään etkä tule sen onnellisemmaksi. Pienikin muutos saa tavoitteesi lähemmäksi kuin ei muutosta ollenkaan.
 
Niin no hyvin moni on sitten tuon ikäisenä jo opiskellut itselleen sen hyvän ammatin, ollut tovin töissä ja ajatellut, että on perheen aika. Hieman outo ajatusmaailma sulla...
 
mene hyvä ihminen kouluun ja opiskele.. ite luin ammatin 3v sitten. poika on siis 04 ja nyt olen aikuislukiossa että pääsen lukemaan toista ammattia. ja mitä siihen rupsahtamiseen tulee niin haloo tee jotain itelles piristy vaikka ollaan äitejä ei meidän tarvii pukeutuu tuulipukuun, verkkareihin ym laita seksikkyyttä peliin ja nauti itsestä ja siitä että sul on lapsi ja olen hot mama.. :D jatkoja..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tilanne on se, että asun tuon "elämäni rakkauden" kanssa maalla siis ihan metsässä, käytössä vain yksi auto, ei varaa toiseen, täällä ei kulje bussit ja lähin päivähoitopaikka on 40 km:n päässä. Siksi en opiskele ja laita lasta päivähoitoon. Mies on päivät töissä ihan eri suunnalla.

Miten voisin opiskella joustavasti, kun multa jäi kesken kemian opinnot, joissa on labroja melkein päivittäin!Pienrymätyöskentelyä jne. läsnäolopakollista. Yliopistolle matkaa 65km ja ei tosiaan autoa. Teillä on ihan eri tilanteet, veikkaisin. Täältä ei niin vain lähdetä ja tuo mieskin tuntuu nykyään vähemmän oikealta, vaikka ihan ok ihminen onkin.

Ja ei, mä en osaa nauttia tästä, koska mun kuuluisi asua kaupungissa ja elää elämääni, miksi olin näin tyhmä! Äidille olen purkanut sydäntäni ja hänkin on sitä mieltä, että eihän tämä nyt ihan fiksuin ratkaisu ollut, mutta minkäs teit siinä rakkauden huumassa ja villeinä vuosina..

Ehkä teidän kannattaisi harkita muuttoa, 65 kilometriä on turhan pitkä matka. Kyllä itseään pitää ajatella eikä vain perhettä. Jos sinulla on huono olla niin se heijastuu koko perheeseen. Keskustelkaa ja etsikää kaikkia tyydyttävä kompromissi asiaan. Jos muu ei auta, niin hoidat lapsia kunnes pienin on kolmevuotias ja sitten muutatte opiskelujen ajaksi erilleen. Viikonlopuksi tietysti menisit perheen luokse, mutta muuten toimisit kuten toisella paikkakunnalla töissä käyvät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Data:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis mitä ihmettä sä olet sen 10 vuotta sitten peruskoulun jälkeen tehnyt :o ??

Minä valmistuin yliopistosta vasta kolmekymppisenä, joten ei se sinänsä niin ihmeellistä ole.

No ei se kyllä ihan tavanomaistakaan ole, että opiskelee 10 vuotta yhtä tutkintoa. Jos kerran ap:lla ei ole mitään ammattia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ahdistunut ap:
Kun muut lukiokaverit ovat kouluttautuneet, eläneet ja näyttävät tyytyväisiltä ja hyvinvoivilta 28-vuotiailta. Mä taas näytän ikäistäni reilusti vanhemmalta, jouduin olosuteiden pakosta kotiäidiksi vahinkolapselle (rakas on silti, juu), koulut jäi kesken ja tuskin enää voin niitä heti jatkaakaan. Inhoan elämääni ja kotiäitiyttä.

Vielä kolme vuotta sitten olin kaunis, iloinen, opiskeleva nuori sinkkutyttö, elämä edessä. Sitten kävi näin ja olen rupsahtanut kotimamma, jonka elämä on ohi. Miksi en voinut valita toisin, huoh. Mä en tykkää tästä yhtään, enkä koe "työtäni" arvokkaaksi, koska eihän tämä työtä edes ole, sanovat muut mitä vain. Kaikki raha menee lapseen, itse saan kulkea vanhoissa rytkyissä ja liikkumaankaan en pääse, edes lenkille.

Mut siihen luokkakokoukseen. Oli tosi kurjaa huomata, miten muut olivat niin kauniina, elämäniloisina, ihan aidosti. Opiskelut oli hoidettu kunnialla loppuun, osa vileä opiskeli, näyttivät ihanan nuorekkailta ja olivat niin ystävällisiä. Heistä oikein huokui se, miten elävät hyvää elämää. Tokihan osalle oli vastoinkäymisiäkin tullut, mutta eivät sentään ole jämähtäneet näin totaalisen nololla tavalla..

Ja tottakai sitten kyselivät mitä kuuluu jne. ja mua hävetti niin helvetin paljon sanoa monta kertaa sen illan aikana, että mitä musta on tullut eli ei mitään. Olisi tehnyt mieli huutaa, että inhoan elämääni, vaihdetaan.

Ei jumalauta, kun voisi palata ajassa kolme vuotta taakse päin, niin opiskelisin vaan ahkerasti ja nauttisin elämästä nuorena sinkkuna, en lähtisi yhdenkään miehen mukaan. Eläisin itselleni ja tekisin fiksumpia ratkaisuja. Ymmärtäisin, että miehen takia ei kannata ihmeitä lähteä tekemään ja lapsia ehtii tehdä myöhemminkin.

eihän kotiäiti olekaan ammatti tai työpaikka. Mistä ihmeestä tollasta sopaa kuullut?
Mikä sua estää lukemasta ammatti vaikka lapsi onkin kuvioissa, monet äidit opiskelee. Kouluun vain!
 

Yhteistyössä