En tiedä mikä minuun on mennyt. En tunne enää miestäni kohtaan samoja tunteita kuin aiemmin. Minua ällöttää suurin piirtein kaikki miehessäni, ja tunnen itseni ihan kamalaksi kun ajattelen näin. Aina kun katson miestäni tunnen vihaa.. jos ei olisi lasta niin en usko että olisin sen kanssa kun se ei arvosta mua ollenkaan. on ihannemies monen silmissä varmaan.. ja aina iloinen ja huumorintajuinen mutta meillä vaan on jotenkin tullut vähitellen seinä vastaan.
Inhoan varsinkin mieheni passiivisuutta ja sitä kun aina joku on huonosti ja kuinka väsynyt hän on. Millloin on pää kipeä milloin liian vähän rahaa... ihan kuin kotona olisi kaksi vauvaa. Meillä on tosi hyvä taloudellinen tilanne ja ollaan molemmat terveitä.. Vauvakin nukkuu aina 10-11 tuntia putkeen ja on muutenkin kuin enkeli. pääsääntöisesti minä hoidan vauvan. mies kyllä viettä aikaa hänen kanssaan muttei esim syötä, pese, nukuta tms.. ja jos tekee yhtään mitään minun pitää sitä erikseen pyytää.
Kaiket päivät on koneella mukamas työjuttuja mutta aina kun katson niin siellä on joku kiinnostava nettisivu tms auki, tai sitten puhutaan chatissa ystävien kanssa. Sitten pitäisi katsoa kaikki sarjat tv:stä ja minä haluaisin puhua ja olla vaan niin olen hankala ja tylsä. Ennen istuttiin useinkin iltaa ja juteltiin ja romantisoitiin.. nykyään olen vaan joku luutatyttö joka hoitaa vauvan ja kodin ja on silti ainoa virkeä osapuoli kotona. Aina on väsynyt mutta kun on kavereiden kanssa ulkona niin jaksaa olla vaikka pilkkuun asti.. töissäkin on niin huumorimiehiä. kotiin tullessa alkaa se ainainen säälittävä haukottelu ja valitus. mua ärsyttää inhoan ku se on sellainen mato seksiäkään ei jaksa ellen tee aloitetta ja suunnillen pompi päällä ja "tee hommia". Itse hän ei miltei koskaan tyydyt minua, eikä koskaan kysy mitä haluan.
Tämä on kyllä pitkän piinan aikaansaannos, tiedän sen, mutta en tiedä mitä asialle voisi enää tehdä. Haluaisin että joku rakastaisi minua, arvostaisi sitä että on aina puhdas koti ja ruoka pöydässä, ylityytyväinen ja iloinen vauva, seksiä tarjolla ja vaimo joka pitää itsestään huolta. Miksi siis näin. Miehen mielestä kaikki on ok ja minä hankala. Mä en kyllä jaksa enää sitä vähättelyä et kaikki olis ok. Kukaan ei ikinä juttele mulle. Mieskin puhuu vain itsestään itsestään ja itsestään.. minun jutuista ei koskaan synnyt kahta lausetta pidempää keskustelua.. eikä koskaan kysytä edes miten päivä on mennyt. Tunnen itseni koneeksi!
Inhoan varsinkin mieheni passiivisuutta ja sitä kun aina joku on huonosti ja kuinka väsynyt hän on. Millloin on pää kipeä milloin liian vähän rahaa... ihan kuin kotona olisi kaksi vauvaa. Meillä on tosi hyvä taloudellinen tilanne ja ollaan molemmat terveitä.. Vauvakin nukkuu aina 10-11 tuntia putkeen ja on muutenkin kuin enkeli. pääsääntöisesti minä hoidan vauvan. mies kyllä viettä aikaa hänen kanssaan muttei esim syötä, pese, nukuta tms.. ja jos tekee yhtään mitään minun pitää sitä erikseen pyytää.
Kaiket päivät on koneella mukamas työjuttuja mutta aina kun katson niin siellä on joku kiinnostava nettisivu tms auki, tai sitten puhutaan chatissa ystävien kanssa. Sitten pitäisi katsoa kaikki sarjat tv:stä ja minä haluaisin puhua ja olla vaan niin olen hankala ja tylsä. Ennen istuttiin useinkin iltaa ja juteltiin ja romantisoitiin.. nykyään olen vaan joku luutatyttö joka hoitaa vauvan ja kodin ja on silti ainoa virkeä osapuoli kotona. Aina on väsynyt mutta kun on kavereiden kanssa ulkona niin jaksaa olla vaikka pilkkuun asti.. töissäkin on niin huumorimiehiä. kotiin tullessa alkaa se ainainen säälittävä haukottelu ja valitus. mua ärsyttää inhoan ku se on sellainen mato seksiäkään ei jaksa ellen tee aloitetta ja suunnillen pompi päällä ja "tee hommia". Itse hän ei miltei koskaan tyydyt minua, eikä koskaan kysy mitä haluan.
Tämä on kyllä pitkän piinan aikaansaannos, tiedän sen, mutta en tiedä mitä asialle voisi enää tehdä. Haluaisin että joku rakastaisi minua, arvostaisi sitä että on aina puhdas koti ja ruoka pöydässä, ylityytyväinen ja iloinen vauva, seksiä tarjolla ja vaimo joka pitää itsestään huolta. Miksi siis näin. Miehen mielestä kaikki on ok ja minä hankala. Mä en kyllä jaksa enää sitä vähättelyä et kaikki olis ok. Kukaan ei ikinä juttele mulle. Mieskin puhuu vain itsestään itsestään ja itsestään.. minun jutuista ei koskaan synnyt kahta lausetta pidempää keskustelua.. eikä koskaan kysytä edes miten päivä on mennyt. Tunnen itseni koneeksi!