Kokeiltu on, en lähteny..heti. tapeltiin vuosia. Sitten tulikin yllättöen se oikea vastaan. Oli tosi tosi helppo lähteä sen viimeisen kerran. Tosin, lapset käsi viitisen vuotta alituisesta tappelusta, joka perustu siihen, ettei luottamusta ollut enään. Ja mies muuten petti uudestaan ja uudestaan ja pettää uuttakin naistaan. Ja annoin tuta itsekkin, miltä tuntuu kun on vieraan luona ja jää vielä "kiinni".
Pelkoja on ollut uudessa elämässä siitä, että kumppani pettäisi, mutta me ollaan puhuttu ja puhuttu ja ymmärrämme, että pilaisimme toistemme ja omamme elämämme ja taas kerran lasten hyvinvoinnin, jos tekisimme jotain törkeää toisillemme. Ja jos siltä todella alkaa tuntua, että pitää mennä vieraisiin (tai tuttuihin) on parempi erota sovussa, koska sekin oikeasti on mahdollista. Jotkut vaan kasvaa erilleen vuosien varrella elämän muuttuessa. Se tuntuu pahalta, mutta jos toisesta välittää, voi päästää irti kun tulevaisuutta kaksin ei enään ole. Harvemmin se suhde kuitenkaan lopahtaa yksipuolisesti. Ei hyvän naisen/miehen kumppani petäm joskus se hyvyys on kiinni vain siitä, onko ihminen oikean tyyppinen toiselle. Ikävää se on huomata siinä vaiheessa kun pihassa on volvo, lainanlyhennykset talosta pukkaa päälle ja joulut pitäisi viettää lasten ja mummojen kera -ja sitten vaan huomataan, ettei toinen ookkaan se oikee.
Mutta.. jos voit suhtautua hommaan avomielin ja sinulle sopii, että harrastatte seksiä muidenkin kanssa, ei kannata lähteä. Kannattaa vaan sopia siitä. Ehkä suhteeseen tulee jopa parannusta, jos olette toisten kanssa, tuotte yhteisiin hetkiin muitakin jne. Sehän riippuu ihmisistä.
Jos se että mies on ollu tuttunne kanssa tuntuu susta pahalta ja käsit siitä ja et halua sen tapahtuvan uudestaan, eikun ero ja lastenvalvojalle aikaa varaamaan.