M
mökkihöperö
Vieras
Ahdistaa, mies lähti ensimmäistä kertaa anopin luo yksin, eri paikkakunnalla käymään sen jälkeen kun hänellä oli suhde toiseen naiseen joka asuu samalla paikkakunnalla...
Sekavaa hieman mutta mutta...
Yritän luottaa mieheen, hän kyllä tietää mitä menettää jos vielä pettää ja onkin sanonut että hänellä ei ole enää syytä pettää. Kohtelee myös minua ihan eri tavalla kuin silloin kun suhde toiseen naiseen oli olemassa. Mies ei halua kuulemma ajatella asiaa eikä muistella enää sitä aikaa.
Itse en pääse niin helpolla, olin silloin raskaana kun hän petti, suhde alkoi reilu 1½vuotta sitten ja päättyi viime vuoden jouluna.
Olen jälleen raskaana ja tämä suhde piinaa minua unissa/painajaisissa joita on lähestulkoon aina kun nukun. Ei joka yö mutta silti, olen aika väsynyt.
Luottamus kasvaa pikkuhiljaa eikä mies ole antanut syytä epäillä itseään. Yrittää kaikin tavoin olla luottamukseni arvoinen ja kyllä mielestäni osaa myötäelää omassa surussani, jos tällaisen päivän koen, että asia vaivaa ja olen surullinen.
Nyt tämän raskauden myötä olen jotenkin itkuherkkä. Muistan liian hyvin edellisen raskauden, surun itseä ja lapsiani kohtaan. Pelkään että hän jättää meidät loukaten minua yhtä pahoin kuin silloin teki. En järjellä ajatellen usko että hän niin tekisi mutta pelkään silti.
Välillä ahdistaa kun ei ole ketään kelle kertoa. Edellisen suhteen aikana kaverit katosivat ja ne jotka ymmärsivät suhteen ja sen että yritämme korjata omaamme, kaikkosivat lasten "takia", koska heillä ei ole lapsia yrityksistä huolimatta. Sekin satuttaa koska meidänkin lapsia tehtiin vuosikymmen. Nyt Lapsettomat pariskuntakaverimme elävät omaa elämäänsä ja ovat unohtaneet meidät, minut varsinkin.
On kyllä tuossa saman ikäisiä äitejä joilla on samanikäisiä lapsia mutta en koe heitä niin hyviksi ystäviksi/ihmisiksi jotta voisin asioistani puhua. He ovat niitä superäitejä joiden lapset liikkuvat merkkivaatteissa yms. (en toki tuomitse, mutta useat kahvittelut heidän seurassaan olen todennut heidät todella pinnallisiksi.)
Huoh... Yksin ja surullinen ja silti kaksi ihanaa lasta yrittää tehdä äidin onnelliseksi, miksi siis suren noita muita asioita kun lapset on terveitä ja ihania eikä meillä taloudellisestikaan niin tiukkaa ole kuin joillain vaikka ei aina rahaa kaikkeen olekaan....
Sori vaan tää synkistely...
Sekavaa hieman mutta mutta...
Yritän luottaa mieheen, hän kyllä tietää mitä menettää jos vielä pettää ja onkin sanonut että hänellä ei ole enää syytä pettää. Kohtelee myös minua ihan eri tavalla kuin silloin kun suhde toiseen naiseen oli olemassa. Mies ei halua kuulemma ajatella asiaa eikä muistella enää sitä aikaa.
Itse en pääse niin helpolla, olin silloin raskaana kun hän petti, suhde alkoi reilu 1½vuotta sitten ja päättyi viime vuoden jouluna.
Olen jälleen raskaana ja tämä suhde piinaa minua unissa/painajaisissa joita on lähestulkoon aina kun nukun. Ei joka yö mutta silti, olen aika väsynyt.
Luottamus kasvaa pikkuhiljaa eikä mies ole antanut syytä epäillä itseään. Yrittää kaikin tavoin olla luottamukseni arvoinen ja kyllä mielestäni osaa myötäelää omassa surussani, jos tällaisen päivän koen, että asia vaivaa ja olen surullinen.
Nyt tämän raskauden myötä olen jotenkin itkuherkkä. Muistan liian hyvin edellisen raskauden, surun itseä ja lapsiani kohtaan. Pelkään että hän jättää meidät loukaten minua yhtä pahoin kuin silloin teki. En järjellä ajatellen usko että hän niin tekisi mutta pelkään silti.
Välillä ahdistaa kun ei ole ketään kelle kertoa. Edellisen suhteen aikana kaverit katosivat ja ne jotka ymmärsivät suhteen ja sen että yritämme korjata omaamme, kaikkosivat lasten "takia", koska heillä ei ole lapsia yrityksistä huolimatta. Sekin satuttaa koska meidänkin lapsia tehtiin vuosikymmen. Nyt Lapsettomat pariskuntakaverimme elävät omaa elämäänsä ja ovat unohtaneet meidät, minut varsinkin.
On kyllä tuossa saman ikäisiä äitejä joilla on samanikäisiä lapsia mutta en koe heitä niin hyviksi ystäviksi/ihmisiksi jotta voisin asioistani puhua. He ovat niitä superäitejä joiden lapset liikkuvat merkkivaatteissa yms. (en toki tuomitse, mutta useat kahvittelut heidän seurassaan olen todennut heidät todella pinnallisiksi.)
Huoh... Yksin ja surullinen ja silti kaksi ihanaa lasta yrittää tehdä äidin onnelliseksi, miksi siis suren noita muita asioita kun lapset on terveitä ja ihania eikä meillä taloudellisestikaan niin tiukkaa ole kuin joillain vaikka ei aina rahaa kaikkeen olekaan....
Sori vaan tää synkistely...