ahdistaa. mitä tehdä?!?

olen naimisissa "unelmieni" miehen kanssa. Lapsia ja eläimiä on. työelämässä olemme molemmat. on omakotitalo ja muutenkin elämä kunnossa. Olen vuoden sinnitellyt mieheni kanssa lasten vuoksi kun ero olisi lapsille kova paikka. Lapset eivät ole kärsineet mitenkään meidän välien kylmenemisestä. Nyt minulle on tullut olo että pitäisi muuttaa erikseen.. mieheni ei haluaisi mutta en tiedä miten edetä. en halua loukata mutta en tunne häntä kohtaan enää mitään. hän on viimeisen vuoden aikana tehnyt paljon perheemme hyvinvoinnin eteen. on suraansanottuna tehnyt kaikkensa mutta mulla tunne ettei riitä. tarvitsen jotain, koen olevani yksinäinen kiireisen elämän keskellä. olimme ravintolassa kahdestaan pitkästä aikaa, parantamassa suhdettamme. koskaan en ole pettänyt mutta nyt itse olin käyttäytynyt kylmästi ja tanssinut vieraan miehen kanssa läheisesti... en tiedä mitä tehdä. en halua loukata miestäni mutta koen että tahtoisin elämältäni jotain muutakin kuin työn ja arjen lapsia kasvattaessa...

 

Mietis nyt vielä uuudestaan ei ne vaihtamalla parane, mitäs jos yrittäisit rakastua uudelleen jos mieskin on vielä halukas.

 

ongelma on että en tiedä miten oppia uudestaan rakastamaan. mies sanoo että en enää istu edes samalla sohvalla, lähden heti jotain pyykkei viikkaa tms.. Olenko tullut liian vaativaksi.. vuoden olen miettinyt. Sen olen huomannut että kun mies on keikkahommissa(harvoin) niin olen kuin eri ihminen.

 

PArisuhdeterapiaan.
Sulla on itselläs joku ongelma, jonka löydät seuraavassakin parisuhteessasi, jos lähdet "ei tunnu miltään" ajatuksella periaatteesta hyvästä suhteesta.

 

olen naimisissa "unelmieni" miehen kanssa. Lapsia ja eläimiä on. työelämässä olemme molemmat. on omakotitalo ja muutenkin elämä kunnossa. Olen vuoden sinnitellyt mieheni kanssa lasten vuoksi kun ero olisi lapsille kova paikka. Lapset eivät ole kärsineet mitenkään meidän välien kylmenemisestä. Nyt minulle on tullut olo että pitäisi muuttaa erikseen.. mieheni ei haluaisi mutta en tiedä miten edetä. en halua loukata mutta en tunne häntä kohtaan enää mitään. hän on viimeisen vuoden aikana tehnyt paljon perheemme hyvinvoinnin eteen. on suraansanottuna tehnyt kaikkensa mutta mulla tunne ettei riitä. tarvitsen jotain, koen olevani yksinäinen kiireisen elämän keskellä. olimme ravintolassa kahdestaan pitkästä aikaa, parantamassa suhdettamme. koskaan en ole pettänyt mutta nyt itse olin käyttäytynyt kylmästi ja tanssinut vieraan miehen kanssa läheisesti... en tiedä mitä tehdä. en halua loukata miestäni mutta koen että tahtoisin elämältäni jotain muutakin kuin työn ja arjen lapsia kasvattaessa...

Sitä se nyt vaan kuitenkin on elämä pääosin lapsiperheessä... olisiko tuo missään muualla/kenenkään muun kanssa sen hohdokkaampaa?Oikeasti?

 

joten uusinta.. Onko sinulla jotain "ihan omaa" tai vietättekö aikaa miehen kanssa kahden riittävästi. jotenkin kuulostaaa että sinä ja miehesi olette "hukkuneet" arjen pyöritykseen..
Siihen ei kyllä ero ole ratkaisu vaan ajan otto, keskustelu ja tarvittaessa terapia.

 

PArisuhdeterapiaan.
Sulla on itselläs joku ongelma, jonka löydät seuraavassakin parisuhteessasi, jos lähdet "ei tunnu miltään" ajatuksella periaatteesta hyvästä suhteesta.

Tän minäkin allekirjoitan. Parisuhdeterapian lisäksi tai sijaan ehdottomasti yksilöterapiaa.

 

olen viisi vuotta hoitanut perheessämme kaiken, raha-asiat, oman työn, lapset yms mitä nyt lapsi perheeseen kuuluu. Olen vasta nyt enemmän alkanut pyytää että saisin omaa aikaa. sitä olen vuoden sisällä saanut arkena viimeisen kahden viikon aikana kaksi iltaa. yhteistä aikaa ei ole ollut puoleen vuoteen, mitä nyt viime pe olimme kahdestaan ulkona. jos alamme keskustelemaan niin tuntuu etää puhumme ihan eri asioista.

 

Etkä ole viiden vuoden aikana saanut suutasi auki? Nyt en syytä, syyllistä, ihmettelen vaan...

 

olen puhunut mutta olen aina laittanut lapset edelle enkä siten ole sitten saanut aikaa itselleni..

 

Mulla on jokusen vuoden takaa vähän saman tyylistä kokemusta, tässä sen kummemmin historiaani menemättä, meillä tilanne muuttui kun ihan konkreettisestikin otettiin sitä välimatkaa ja omaa tilaa, oppi kumpikin näkemään, mitä se arki oikeasti on... Mutta tää meidän malli on kuluttava ja tosi työläs, suosittelen sitä puhumista kuitenkin...

Tai kirjota hänelle kirje, jos on helpompi sanoiksi pukea siinä muodossa