Ahdistaa, ei koskaan kaksin miehen kanssa.

no kyllä mun mielestä on ihan kohtuullista joskus toivoa yhteistä aikaa miehen kanssa, vaikka niitä lapsia olis sitte kymmenen!! kummallisia isovanhempia, eikö niille joskus voi sanoa, että miks vingutte kersoja kylään, jos ette sitte ikinä ota niitä? ihan aidosti kertoa niille että haluatte omaa aikaa, kyllä sitä saa olla vähä itsekäs ja vähä syyllistää niitä, isovanhemmilla kyllä on aikaa olla sitten itekseenkin!!

 

vittu sä oot oksettava ihminen[QUOTE="huoh";30389261]Nyt on jo ahdistus ja masennus ja voimat loppu kun joudutte olemaan omien lastenne kanssa koko ajan? Ja päätitte vääntää vielä neljännen lapsen? Ehkä viides sitten ratkaisisi tilanteen? Tai kuudes?

Tyypillistä nykynaisen elämää ja nillitystä. Tyypillistä kaksplussaa. Ensin hormonien sokaisemana imuroidaan spermaa ahnaaseen römpsään oikein urakalla ja lapsia putkahtelee ulos jatkuvalla syötöllä ja pesänrakennusvietti jyllää vahvempana kuin mikään osa terveestä järjestäu . Sitten rääytään anonyymillä nettipalstalla kuinka kurjaa ja vaikeaa elämä on.

Ehkä ero olisi ratkaisu? Ja sitten muutama uusi lapsi muiden miesten kanssa?


Hohhoijaa.[/QUOTE]

 

Hoitajia löytyy varmasti, se on vain itsestä kiinni mikä on tärkeintä, ilmainen hoito mitä ei ole saatavilla vai maksullinen hoito ja säästää jossain muussa kohtaa.

 

Palkkaatte hoitajan ja lakkaatte valittamasta. Lapset on tehty, kestäkää ne. Kyllä täällä on jos kelläkin rankkaa mutta enpä viitsi valittaa. Ennen lapsen tekoa on mietitty kestetäänkö se, ettei lapset pääse muualle hoitoon välttämättä kuin kerta vuoteen, ja ymmärrän, sinua vituttaa, mutta koita jaksaa. Hetken ne on vain pieniä.

KUKAAN ei voi tietää ennen lastensaantia - vaikka kuinka miettisi - millaista se äitiyden todellisuus omalla kohdalla on. Eikä voi tietää sitäkään, kuinka hyvä on itse kestämään painetta. Lapset saadaa riskillä, aina. Toisilla on helpompaa ja on varaa tulla ylvästelemään omalla jaksamisella ja kyykyttämään väsyneitä.

Kuulkaas te hyvin jaksavat äidit, joilla on fiksusti vain yksi tai kaksi lasta, se on aika pahaa vieraantumista ihmiselle ominaisesta perheyhteisöllisyydestä, että pitää kolmea tai neljää lasta liikana. Ette sitten osaa olla lasten kanssa todella? Minä kävin alle 20v tyttösenä viikonlopun ajan hoitamassa neljää lasta, joista nuorimmainen vauva oli vielä flunssaisensairas. Hyvin pärjäsin vaikka väsytti kyllä jälkeen päin, mutta vanhemmat saivat omaa aikaa. Äiti kiitteli jälkeen päin pariinkin kertaan, kuinka autoin lujittamaan parisuhdetta kriisiaikaan niin, että perhe pysyi kasassa ja onnellisena.

Niin, saako vain pienillä perheillä olla kriisejä? Muut ovat sitten itseaiheutettuja ja ansaittuja, niinkö? Olen niin vihainen tuollaisesta ajattelusta, että moraalittomasti toivon armottomuutenne joskus kolahtavan omaan nilkkaanne.

Ja se 100% omistautuminen lapsille. Kuulkaas. Meillä on kolme lasta ja JOKA lapsen jälkeen lääkäri on sanonut (ja joka kerta eri lääkäri), että takerrun turhan tiukasti lapseen ja hukkaan pian itseni, jos en tee mitään muuta kuin keskityn täysillä lapseen. Se EI ole normaalia ja luonnollista. PITÄÄ olla muutakin elämää, kuin lapsilleomistautumista.

UGH! Olen puhunut. Ja kohta saavun räyhäämään lisää aiheesta.

 

Minä en tiedä, uskaltaisinko ottaa montaa pientä lasta. Vastuu toisten lapsista on raskas ja kun on tottunut hoitamaan vaan yhtä lasta, en tiedä miten selviäisin monen kanssa. Isompia tietysti menisi useampi, mutta sellaisia jatkuvasti vahdittavia eli suurinpiirtein alle 3-vuotiaita en uskaltaisi ottaa vastuulleni kuin yhden. Alle kouluikäisiä en niitäkään rajattomasti, vaan max 2-3. En minä uskaltanut edes lapsen ensimmäisillä pari tuntia kestäneillä kaverisynttäreillä ottaa yksin vastuuta isosta laumasta alle kouluikäisiä, vaan palkkasin valvojan. Ja silti hirvitti!

Ei ole mistään mukavuudenhalusta kyse, ja sitä paitsi jo yksi vaippaikäinen hoitolapsi vie kyllä oman ajan. Mutta että resurssini riittäisivät useammasta vaippaikäisestä huolehtimiseen tai monen muun pienen lapsen vahtimiseen vauvan/taaperon ohella, en vaan luottaisi siihen ja uskaltaisi ottaa vastuuta. Kyllä minusta tätä pitää ymmärtää eikä syyttää laiskoiksi niitä, jotka eivät uskalla ottaa montaa vierasta pientä lastaa hoidettavaksi.

Enhän minä mistään laiskuudesta puhunut
Mutta en kyllä totta puhuen ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa vastuuta mistään. Ihme lampaita.

 

[QUOTE="Mymy";30390472]KUKAAN ei voi tietää ennen lastensaantia - vaikka kuinka miettisi - millaista se äitiyden todellisuus omalla kohdalla on. Eikä voi tietää sitäkään, kuinka hyvä on itse kestämään painetta. Lapset saadaa riskillä, aina. [/QUOTE]
Ei kannata ottaa sellaisia riskejä, joiden toteutumia ei ole valmis kantamaan. Aina on mahdollisuus joutua vaikkapa vammaisen lapsen yksinhuoltajaksi tai koliikkisten kaksosten huoltajaksi. Jos epäilee omia resurssejaan selviytyä tällaisesta skenaariosta, voi lapsettomuus olla hyvä vaihtoehto.

 

Enhän minä mistään laiskuudesta puhunut
Mutta en kyllä totta puhuen ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa vastuuta mistään. Ihme lampaita.

En mäkään ymmärrä niitä, jotka eivät halua otaa vastuuta mistään. Mutt silloin, kun on kyse toisen ihmisen lapsesta, pitää olla silmät selässäkin eikä lasta saa päästää sekunniksikaan silmistään. Ja koska mulla ainakin on silmiä vain kaksi ja nekin samalla puolella päätä, en pysty vahtimaan kuin yhtä pientä lasta kerrallaan. Omat lapset on eri asia, koska kukaan ei tule viemään raastupaan, jos lapsi esim portaissa pää edellä putoaisikin.

 

[QUOTE="Mymy";30389091]Sanoisitko samaa yhden lapsen vanhemmallekin, joka purkaa väsymystään? Että toivottavasti vain ette harkitse enempää, kun se on noin raskasta? Hohhoi, minusta ihminen on sosiaalinen laumaeläin ja on ihan tervettä ja normaalia (ainakin meillä päin), ettei vanhemmat aina vaan jaksa ja jaksa. Joskus väsyttää ja sillon ystävät ja lähisukulaiset auttaa. Joskus palkataan joku avuksi. Ei siinä aleta mitään syytellä, että "kun nyt teillä on liikaa lapsia ja olis kannattanu vähän miettiä".

Jos ihmiselle olis luonnosempaa elää pienessä yksiköss, ei me oltas näin lisääntymiskykysiä. Ja ihan höpöhöpöä väittää, että ennenvanhaan joo niitä lapsia synty mutta kuolikin niin paljon, että käytännössä jäi jäljelle vaan se kaks kolme. Jos niin olis ollut, ei koskaan oltas onnistuttu kansottamaan koko maapalloa vaan oltas kuoltu sukupuuttoon jo miljoonia vuosia sitten. Väkimäärä olis pienentynyt jatkuvasti. Nyt se tekee sitä vain siellä, missä eletään nykyaikaisesti miettien, ettei vaan tekis liikaa lapsia ja väsyis sitten.

Tietysti se on joittenkin mielestä hyvä asia.

Mä RAGEEEN!!! Arrr... [/QUOTE]

Miksi ne lapset pitää tehdä putkeen, jos ei omat voimavarat tahdo riittää.

 

[QUOTE="Mymy";30390472]KUKAAN ei voi tietää ennen lastensaantia - vaikka kuinka miettisi - millaista se äitiyden todellisuus omalla kohdalla on. Eikä voi tietää sitäkään, kuinka hyvä on itse kestämään painetta. Lapset saadaa riskillä, aina. Toisilla on helpompaa ja on varaa tulla ylvästelemään omalla jaksamisella ja kyykyttämään väsyneitä.

.[/QUOTE]

Ei voi tietää ennen lapsensaantia, mutta kun on sen ensimmäisen ja toisen lapsen jo saanut, niin aika tyhmä täytyy olla, jos ei ole jo siinä vaiheessa valjennut vauva-arjen autuus.

 

minäkään en ymmärrä mikä vimma on tehdä lapset pienillä ikäeroilla. kyllä kai nyt jokainen tajuaa että vaikkapa 3 alle kouluikäistä ja toka luokkalainen on aika rankka yhtälö. en ikinä suostuisi moiseen. tuollaista "onnea" seurailen tuossa naapurissakin. ja yhdellä kaverilla. ja ei käy kateeksi. ja hankalaa on kaverillakin lasten yökylään saaminen, 4 on aikamoinen "lauma". jos siis haluaa useamman lapsen, eiikö enää ole vaihtoehto tehdä vähän isommilla ikäeroilla ne lapset.
mutta ap ymmärrän silti tunteesi!!! ja kyllä ihminen tarvitsee ja saa kaivata kahdenkeskistä ja OMAAKIN aikaa. kamalat vanhemmat ja appivanhemmat sattuneet teille

 

[QUOTE="M33";30391107]Ei kannata ottaa sellaisia riskejä, joiden toteutumia ei ole valmis kantamaan. Aina on mahdollisuus joutua vaikkapa vammaisen lapsen yksinhuoltajaksi tai koliikkisten kaksosten huoltajaksi. Jos epäilee omia resurssejaan selviytyä tällaisesta skenaariosta, voi lapsettomuus olla hyvä vaihtoehto.[/QUOTE]

Koko elämä on täynnä sellaisia riskejä.

Useimmat äidit eivät ole supersankareita vaan tarvitsevat joskus apua, miksi sitten on niin huono asia, että isot perheet tarvitsevat enemmän apua ja miksi siitä saa henkisesti lyödä? Sehän on itsestäänselvyys, että ison perheen kanssa on enemmän työtä. Ilmeisesti monet täälläkin teistä ajattelevat niin, että jos ei täysin ilman apua pärjää, ei saa isompaa perhettä olla.

Jos meidän perheen olisi annettu kiehua omassa liemessämme, koska "itse olette lapsenne tehneet ja olisi sen ensimmäisen jälkeen kannattanut miettiä", niin yhteiskunta olisi saanut yhden täydellisen pohjalleputoamisen. Sen sijaan vuosi romahduksen jälkeen reilusti tuettuna sekä yhteiskunnan, ystävien ja sukulaisten puolelta ollaan molemmat vanhemmat työssä, lapset terveitä ja onnellisia.

Jaa-a, taitaa olla turha oikeastaan avata omaa ajatusmaailmaani isojen perheestä oikeuteen saada myös apua. Ne jotka ovat samaa mieltä, uskovat vähemmälläkin ja toiset taas eivät päätään käännä. Ehkä elämä tuo tullessaan sitten eläkeikään mennessä lisää armollisuutta. Harva silloin enää on omillaan.

Kannattaisi miettiä, ennen kuin meni vanhenemaan ja joutui vanhainkotiin... samalla lailla minä pidän lasten saantia luonnollisena osana elämää. Toiset saavat, toiset eivät, toiset vanhenevat, toiset hoksaavat kuolla aiemmin... tralallalaa...

 

Olet ap saanut ihan paskoja vastauksia. Älä niistä välitä! Kyllä on vanhemmilla oikeus ja tarve olla kahdestaankin joskus ja se on aivan normaalia haluta sellaista. Huonostikhan menisi sitten jos vanhemmat eivät haluaisikaan mihinkään kahdestaan, parisuhde on lasten koti! Voitko sanoa äidillesi ja anopillesi että ilmoittavat ajan kun sopii lapsia tuoda? Ei aina osuisi siihen kun heillä on meno jos saisivat itse valita milloin lpaset ottavat. Paljastuisi sitten sekin onko sitä aikaa sittenkään.. Palkatkaa joku hoitamaan jos kerran haluatte vain alkuun parikin tuntia olla pois.

Järkyttävää kommentointia täälä kun ajatellaan viime päivien uutisointiakin. Älkää lytätkö aloittajaa joka fiksusti ja hienosti kirjoittamalla toi monia perheitä koskettavan ongelman esille. Samassa veneessä ollaan ja aina ei tahdo jaksaa mutta lasten takia sitä jaksaa ihmeitä.

 

Lapset on vaan hetken pieniä. Sitten kun ovat kouluiässä, voivat olla tunnin-pari yksinki niin että vanhemmat käyvät kahdestaan jossakin. Itsekkään en ole saanut apua mistään lastenhoitoon, olen ollut välillä uupunutkin. Mutta kummasti niitä voimia löytää. Pitää vaan asennoitua että aika aikaa kutakin. Ja jos isovanhemmat eivät auta niin turha niiden toivoa apuja sitten kun ovat vanhoja ja jtarvitsisivat lastensa apua. Ehkä katkerasti ajateltu mutta sellaista elämä on... jos haluu saada niin on pakko antaa.

 

[QUOTE="Mymy";30391485]Koko elämä on täynnä sellaisia riskejä. [/quote]Ja jokainen päättää itse, mitä riskejä halua ottaa ja mitä seurauksia on valmis kantamaan.

 

Kokeilkaa tehdä niin, että annatte kaksi lapsista sun vanhemmille ja kaksi miehesi vanhemmille. Näin lapset jakautuis isovanhemmille.

Yritä jutella sun vanhempien kanssa, että jäävät monista, hyvistä asioista paitsi ilman lapsenlapsiensa seuraa. Miehesi pistät keskustelemaan vastaavasti omiensa kanssa. Koska lapset kasvaa ja aika menee eteenpäin koko aika. Ajan myötä käy niin, että lapset vieraantuvat isovanhemmistaan, eikä ehkä koe tärkeäksi olla enää myöhemmässäkään vaiheessa läsnä heille, kun ei ole tarvinnu aijemminkaan. Sillon on ehkä jo myöhästä, yrittää korjata tilannetta ja kuroa monen vuoden kuilua umpeen. Isovanhemmilla on tietoa ja ymmärrystä, se rikastuttais lasten elämää ja antais tulevaisuuteen erilaisia voimavaroja ja avais lasten silmiä ymmärtämään vähän enemmän, eritavalla. Isovanhemmat pystyis opettamaan omien sukujensa perinteitä lapsenlapsilleen ja niistä saa ne hyvät eväät elämään. Niitten lisäks, mitä vanhemmat antaa. Olis kodin lisäks yks paikka johon vois aina mennä.

 

Enhän minä mistään laiskuudesta puhunut
Mutta en kyllä totta puhuen ymmärrä sellaisia ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa vastuuta mistään. Ihme lampaita.

Loukkaava ilmaus.

Minä olen ihminen joka uskallan ottaa vastuuta ja olen ottanutkin. Mutta en ota miehen kuutta lastenlasta yhtä aikaa hoitoon. Mies on itse liikuntavammainen, joten minun tulisi olla se joka huomaa ja havaitsee. Lapset tarvitsevat vakautta ja vahdintaakin, sen huomion ja rakastamisen lisäksi. Myös itselläni on pitkäaikaissairaus, joka rajoittaa jaksamistani. Hoidan lapsia, korkeintaa kaksi kerrallaan. Myös lasten muut isovanhemmat ovat tehneet saman ratkaisun, joku niistä ei hoida ollenkaan.

Onneksi lasten vanhemmat ovat fiksuja ihmisiä, ja osaavat verkostoitua, olla vastavuoroisia myös toisten nuorten perheiden kanssa, ja sumplia lasten jyvityksen eri huusholleihin, kun tarvitsevat omaa aikaa.

 

Ymmärrän aloittajan ajatuksen ja järkevintä varmaan olisi jo nyt keksiä keino miten esim. kerran kuukaudessa (joka sekin on vähän!!) saisitten säännöllisesti vapaata.

Vaihtoehtoja ei ole monta.

Tukiperhettä että edes saisi, koska teillä ei ole lastensuoj.tarvetta, ainakaan kunnat eivät myönnä (pelasta en ole varma)
jos isovanhemmat (jotka yleensä lapsia mielellään toisinaan katsovat) eivät halua niin en rasittaisi välttämättä ystäviä tai sukulaisia lapsilaumalla (ellen usko että joku oikeasti haluaisi heitä vahtia)

vaan ottaisin sen ulkopuolisen. Vaikka terv.hoit. opp. voisi varmaan soitella ja kysellä joltain opettajalta tietäisikö sopivia henkilöitä tai sitten mll kautta. Ei tarvi ottaa ketään 16v tyttöä vaan siellä on myös aikuisia ja monenlapsen vanhempia jne.

Vaikka eka kerta olisi "pelottavaa" niin joka kertahan se helpottuisi. Varmasti isommat lapset osaisivat jo kertoa millainen hoitaja oli. Kuitenkin hoitaja voisi olla teillä niin lapsillakin olisi helpompaa.

Jotain tälläistä sen takia että yksi yksittäinen kerta ei riitä, tai uskon että hyödytte enemmän säännöllisestä yhteisestä vapaasta.

 

Parisuhde kuolee jos sitä ei hoida.

Hommatkaa vaan se hoitaja jostain, maksaa mitä maksaa... Voin ihan kokemuksesta sanoa että jos ette hoida parisuhdettanne niin se kuolee. Aikuisille ihmisille se kahdenkeskinen aika on suhteen hoitamista, sillon voi tehdä mitä haluaa, vaikka vaan jutella että mitä kuuluu. Meillä kun ollaan kahden niin olo on vaivaantunut ja outo, ollaan niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, kasvettu erilleen. Mitäpä luulette että tässä lähitulevaisuudessa tapahtuu?!! Ei ainakaan hommata aikaa että voitaisiin olla kahden, se on myöhäistä nyt.

 

Minäkin suosittelen välillä ottamaan jonkun hoitajan, vaikka maksaisikin. Meillä on kaksi lasta ja aloimme erkaantua jo esikoisen ollessa pieni. Yhteistä aikaa ei ollut koakaan ja etenkin mies vastusti sitä, että lapsella olisi ollut välillä joku hoitaja, hän ei tuntenut tarpeelliseksi lähteä minnekään kahdestaan. Samaan aikaan kun tuli valvomiset, lastenhoidosta ja kotitöistä nahistelu, niin lopputulos oli se, että aloin kiinnostua muista. Kotona ei tuntunut enää olevan parisuhdetta. Jossain vaiheessa en itsekään enää halunnut yhteistä aikaa ja toisen lapsen synnyttyä ärsyynnyin neuvolan kysymyksestä, onko meillä mahdollisuutta yhteiseen aikaan. Lähin mieluummin omian ystävien kuin miehen kanssa ja ärsytti ajatuskin, että olisin mieheni kanssa. Ja sittemmin sovimmekin avoimesta suhteesta ja suunnittelemme yhdessä nyt eroa.

 

[QUOTE="M33";30391107]Ei kannata ottaa sellaisia riskejä, joiden toteutumia ei ole valmis kantamaan. Aina on mahdollisuus joutua vaikkapa vammaisen lapsen yksinhuoltajaksi tai koliikkisten kaksosten huoltajaksi. Jos epäilee omia resurssejaan selviytyä tällaisesta skenaariosta, voi lapsettomuus olla hyvä vaihtoehto.[/QUOTE]

No onneksi sä olet ilmeisesti osannut ennustaa elämäsi täydellisen oikein. Olet heti osunut oikeaan ammattiin, napannut ensiyrittämällä juuri oikean kumppanin, jonka kanssa kyhnäät kylki kyljessä loppuikäsi. Kumpikaan teistä ei sairastu ikinä, koska silloinhan voisi joutua omahoitajaksi, hyh mikä ajatuskin!

Totta puhuen, näytä mulle se erityislapsen vanhempi, joka ei ole hetkeäkään epäillyt resurssejaan, niin mä näytän sullelentävän lehmän.

 

No onneksi sä olet ilmeisesti osannut ennustaa elämäsi täydellisen oikein. Olet heti osunut oikeaan ammattiin, napannut ensiyrittämällä juuri oikean kumppanin, jonka kanssa kyhnäät kylki kyljessä loppuikäsi. Kumpikaan teistä ei sairastu ikinä, koska silloinhan voisi joutua omahoitajaksi, hyh mikä ajatuskin!

Totta puhuen, näytä mulle se erityislapsen vanhempi, joka ei ole hetkeäkään epäillyt resurssejaan, niin mä näytän sullelentävän lehmän.

Yllättäviä katastrofeja voi tietysti osua kenen kohdalle tahansa. "Elämää ei voi suunnitella" -fraasia hokevat ihmiset ovat kuitenkin tyypillisesti niitä, joiden elämänhallinta on hukassa. Todellisuudessahan elämää voi ja pitää suunnitella. Täytyy kehittää itsetuntemustaan saadakseen selville, mitä elämältä haluaa. Täytyy tehdä valintoja, jotka vievät kohti toivotunlaista elämää. On hyvä osata arvioida ja hallita riskejä, miettiä varasuunnitelmia ja sopeuttaa haaveet siihen, mihin oikeasti on rahkeita. Näin tulevaisuuteensa voi vaikuttaa tavalla, jolla ei ole mitään tekemistä ennustamisen kanssa.

Luit viestini huonosti, joten toistan ajatukseni: jos epäilee resurssejaan selviytyä vaikkapa koliikkikaksosten vanhemapana tai erityislapsen yksinhuoltajana, ei lapsia kannata hankkia ollenkaan. Mitenkään pakollista tuo lisääntymistouhu kun ei ole.

 

[QUOTE="M33";30396071]Yllättäviä katastrofeja voi tietysti osua kenen kohdalle tahansa. "Elämää ei voi suunnitella" -fraasia hokevat ihmiset ovat kuitenkin tyypillisesti niitä, joiden elämänhallinta on hukassa. Todellisuudessahan elämää voi ja pitää suunnitella. Täytyy kehittää itsetuntemustaan saadakseen selville, mitä elämältä haluaa. Täytyy tehdä valintoja, jotka vievät kohti toivotunlaista elämää. On hyvä osata arvioida ja hallita riskejä, miettiä varasuunnitelmia ja sopeuttaa haaveet siihen, mihin oikeasti on rahkeita. Näin tulevaisuuteensa voi vaikuttaa tavalla, jolla ei ole mitään tekemistä ennustamisen kanssa.

Luit viestini huonosti, joten toistan ajatukseni: jos epäilee resurssejaan selviytyä vaikkapa koliikkikaksosten vanhemapana tai erityislapsen yksinhuoltajana, ei lapsia kannata hankkia ollenkaan. Mitenkään pakollista tuo lisääntymistouhu kun ei ole.[/QUOTE]

No en minä sanoisi että kannattaa jättää lapset hankkimatta, koska saattaa tulla kaksoset joille tulee koliikki. Koliikki kestää kuitenkin vain muutaman kuukauden. Jos sitä ei kestä yksin ja tarvii apua, sekin on kuuleppa IHAN OK Sekin on ihan OK, että esim. vammaisen lapsen vanhempi väsyy välillä ja tarvitsee kodin ulkopuolista apua. Ei siinä ole mitään pahaa, sairasta, hävettävää, tyhmää jne. Ihan samalla tapaa sinä saatat jonain päivänä uupua puolisosi yllättävän sairauden edessä.

Elämässä pitää tehdä valintoja, elämää voi suunnitella mutta kaikkea elämässä ei voi eikä pidä ennakoida. Moni ihana asia elämässä voi jäädä kokematta, jos miettii etukäteen kaikki mahdolliset skenaariot kaikesta ja sen vuoksi jättää elämättä.

Lapsiasia on sellainen että lapset tuo useimmille mukanaan huolta ja väsymystä, mutta myös iloa ja onnea. Ja se on ihan fine eikä merkki yksilön heikkoudesta tai epäonnistumisesta, se on vaan sitä ELÄMÄÄ.

Minusta ap;n toivekin on varsin kohtuullinen, mitä pahaa on siinä jos mies ja vaimo haluaa viettää hääyön kahdestaan? Sairasta se on, jos tuon vuoksi sanotaan että olisitte jättäneet lapset hankkimatta

 

No en minä sanoisi että kannattaa jättää lapset hankkimatta, koska saattaa tulla kaksoset joille tulee koliikki. Koliikki kestää kuitenkin vain muutaman kuukauden. Jos sitä ei kestä yksin ja tarvii apua, sekin on kuuleppa IHAN OK Sekin on ihan OK, että esim. vammaisen lapsen vanhempi väsyy välillä ja tarvitsee kodin ulkopuolista apua. Ei siinä ole mitään pahaa, sairasta, hävettävää, tyhmää jne. Ihan samalla tapaa sinä saatat jonain päivänä uupua puolisosi yllättävän sairauden edessä.

Elämässä pitää tehdä valintoja, elämää voi suunnitella mutta kaikkea elämässä ei voi eikä pidä ennakoida. Moni ihana asia elämässä voi jäädä kokematta, jos miettii etukäteen kaikki mahdolliset skenaariot kaikesta ja sen vuoksi jättää elämättä.

Lapsiasia on sellainen että lapset tuo useimmille mukanaan huolta ja väsymystä, mutta myös iloa ja onnea. Ja se on ihan fine eikä merkki yksilön heikkoudesta tai epäonnistumisesta, se on vaan sitä ELÄMÄÄ.

Minusta ap;n toivekin on varsin kohtuullinen, mitä pahaa on siinä jos mies ja vaimo haluaa viettää hääyön kahdestaan? Sairasta se on, jos tuon vuoksi sanotaan että olisitte jättäneet lapset hankkimatta

Minustakin nimimerkki M33 on ilkeä ja provokatiivinen, luultavasti tietoisesti, vaikka en ymmärrä miksi. Jos joku lapseton ihminen on onnellinen päätöksistään, niin ei luulisi olevan tarvetta täällä ilkeillä toisille...

Mutta toisaalta, jos hankkii monta lasta tieten tahtoen, on pakko ymmärtää että joku muu ei jaksa katsoa hädin tuskin yhtä lasta kerrallaan. Vaikka se joku muu ihminen olisi oma äiti tai isä. Sitten pitää vain yrittää tunkea niitä lapsia eri paikkoihin.

Nimimerkki migreenini vuoksi en ikinä kuvitellut kykeneväni monen lapsen äidiksi, siksi hankin vain kaksi (vaikka olisin kukaties halunnut enemmän).

 

Ei tällaisia ongelmia ollut entisaikaan, kun koko suku asui samassa isossa pihapiirissä. Yksi katsoi kaikkien lasten perään, kun toinen kävi lypsyllä ja kolmas teki ruokaa. Sitten vaihdettiin, että jokainen pääsi tekemään omat hommansa. Nykyään ei ole enää sellaista yhteisöllisyyttä ja se tuo mukanaan paljon ongelmia. Isossa yhteisössä oltais muksuille laitettu siskonpeti lattialle ja vanhemmat olis rauhassa päässy hengähtämään. Nyt tämä aktiivisten isovanhempien ja muiden sukulaisten itsekkyys on mennyt niin överiksi, ettei edes yhtenä yönä voi auttaa.

 

Mitäs sitten kun kahelle lapselle OLIS vaikka useampiakin auliita hoitopaikkoja, joihin heidät saisi illaksi ja yöksi että esim. kerran kuukaudessa ihana parisuhdeilta ei olis lainkaan mikään mahdottomuus.... mutta toinen osapuoli ei haluakaan laittaa lapsia ikinä mihinkään! Kaikki romanttiset hotelliyöt on pois laskuista, parisuhdetta ei hoideta ei eletä yhtään niin mitenkään, se vain on olemassa kunnes kohta ei ole. Lasten tultua ei muututa kahdeksi työt jakavaksi lastenhoitajaksi vaan pitäis olla edelleen ne kaks ihmistä jotka haluaa toisiaan.