Ahdas esinahka. Kenenkään lapsella tehty ympärileikkausta?

Hilpuri Tilli

Tunnettu jäsen
21.06.2007
6 795
53
48
Meillä on 6-vuotiaalla pojalla niin ahdas esinahka, ettei mene milliäkään taakse. Lieviä pippelin pään tulehduksia ollut pari kertaa, ei muuta ongelmaa. Tänään oltiin 6-v neuvolassa lääkärillä ja sehän olisi ollut heti valmis tekemään lähetteen ympärileikkaukseen. Minä vähän, että katsellaan vielä. Onko kenenkään lapselle tehty ympärileikkausta ja missä iässä. Puudutettiinko vai nukutettiinko?
 
Meidän esikoiselle tehtiin väljennysleikkaus taaperoiässä. Mutta nyt, kun poika on 5 v, esinahka on taas muuttunut yhtä ahtaaksi. :( Mitään tulehduksia ei ole vielä ainakaan ollut, ja elän toivossa, ettei uutta leikkausta tarvi. Silloin leikkaus meni ihan hyvin, mutta kipeähän siitä oli muutaman päivän. Karkeilla piti lahjoa pissaamaan...

Kuopukselta oli (onneksi ) napattu koko esinahka pois ennen kuin hän meille tuli.
 
meillä kohta 6v. pojalla myös samaa ongelmaa.Olen asiasta pariin otteeseen jo neuvolassa (4ja 5v.tarkastuksessa) puhunut ja kummallakin kerralla (erit henkilöt olivat vastaamassa) sain vastauksen että ei mitään hätää vielä eikä asialle mitään tehdä vielä pitkään aikaan (joskus yli 10vuotiaana tai jotain) ellei tuleduksia tms. ole kovin tiheään.

eli meillä vain odotellaan että nahka löystyis itsestään. ja onpa nyt vähän löystynytkin :)
 
Meidan kaksospoika leikattiin kolmen vanhana, syyna oli jatkuvat balanitikset. Tulehduksia tuli tasaseen tahtiin ja olivat todella kivuliaat.

Leikkaus meni hyvin.pari ekaa pv oli todella kipea mutta kunnon sarkylaakkeet auttoivat. ekan paivan kotona kaveli polvikavelya ja vaatetuksena oli loysat boxerit.
 
Mä muistan, et ton ikäsenä ois meilläkin viel ollut tiukka. Muta siitä vuoden sisällä sitten itsestään. Ei mitään venytelty, vaan sanoin pojalle, et voi itse aina välillä kokeilla sitä, kun on pesulla. Ei ollut tulehduksia oikeestaan ikinä. Muistaakseni viel 6 vuotiaana oli semmonen, ettei saanut vedettyä taakse.
 
Miehellä on ollut ja poikia nyt seuraillaan. Miehen toiveesta viedään ajoissa (itse meni vasta 17v ja koki et on surkeen myöhään, että vasta siinä iässä pippelillä voi tehdä muutaki, ku pissiä). Joten siis jos esinahka ahdistaa ja tulehduksia ilmaantuu kiikutamme lapset lääkäriin.
 

Similar threads

Yhteistyössä