Kun te niin sanotte miten ajatuksella tehtyjä neuleet on, niihin käytetään paljon aikaa, rakkautta, suunnitellaan niitä, valitaan lankoja, mietitään lasta
Niin eikö koko tuona aikana ole tarpeellista kysyä perheeltä että mistä väreistä pidätte? Miksi ei kyetä valitsemaan neutraalia väriä???
Meidän suvussa on aina neulottu paljon, mummoni on neulonut kaikille nutut ja lapaset ja sukat ja töppöset vielä aikuisillekin
aikuisillekin. Ja olen lapsena viettänyt paljon aikaa mummon luona, nähnyt hän jokaiselle suunnitteli neuleet. Ja ei kuuna päivään hän olisi neulonut vauvalle sinistä tai punasta, jos sukupuoli ei ollut tiedossa, mutta edelleen - meillä mummo kyllä aina kysyi odottavalta äidiltä minkä väristä nuttua äiti toivoi, koska tuossa nutussa meidän suvun lapset on tuotu sairaalasta.
Värit on aina tietoisesti valittu. Jos jos joku päättää syntymättömälle neuloa ja tuoda nimenomaan sinistä nii en voi kuin ihmetellä.
Ja edelleen, se isä voi sitä äitinsä neulomaa käyttää lapsella jos haluaa, ei tarvii muuta kuin ihan itsekin osallistua lapsen hoitoon.