Ärsyttää olla epäsosiaalinen.

  • Viestiketjun aloittaja rumakin vielä
  • Ensimmäinen viesti
rumakin vielä
Ärsyttää olla kotiäiti, jolla ei ole ketään kaveria. Tai no, oikeastaan en ole edes kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta nyt kun olen huomannut miten paljon muut kotiäidit toisiaan tapaa, niin tunnen olevani muita huonompi.

En vaan saa suuta auki juuri missään tilanteessa. Ei ole mitään puhuttavaa. Muut pitävät mua varmaan ihan tyhmänä, ja sitä tavallaan olenkin. Olen varautunut, kerhossakaan en tiedä miten oikein istuisin ja mitä oikein puhuisin.

Onko muita epäsosiaalisia? Mulla on kyllä siis sama ongelma työssäkin käydessä, en vaan ole mikään lörpöttelijäluonne. Kahvipöytäkeskustelut ovat ihan tuskaa. Ärsyttää vaan, kun huomaa että vuodet vierii, elämäntilanteet muuttuu, yksi asia vain pysyy - olen aivan liian epäsosiaalinen tähän maailmaan.
 
gfysd
Ihmiset vaan ovat erilaisia. Eivät kaikki nauti small talkista vieraiden ihmisten kanssa vaan kokevat sen vaivaannuttavaksi. Eikä mielestäni pidä pakottaakaan itseään olemaan erilainen kuin on. Luepa Susan Cainin kirja Hiljaiset, niin opit arvostamaan itseäsi paremmin.
 
"Vieras"
Sosiaalisesti lahjattomat ihmiset ovat rasittavia.

Edes käytöstapojen verran pitäisi saada suutansa auki. Jos et osaa, opettele.
Epäsosiaaliset ihmiset eivät anna muille mitään. Kuitenkin he ovat valmiita nauttimaan muiden seurasta ja sosiaalisuudesta, kuuntelemaan läpänheittoa ja muuta - antamatta itse mitään kellekään.
 
"siiseli"
Tuttu juttu. Vaikka kuinka tietää, että pitäisi itse tehdä asialle jotain huomaan olevani samassa jamassa vuodesta toiseen. Itse en kuitenkaan pidä hiljaisempaa tyyppiä automaattisesti tylsänä, itseäni kyllä. Nyt lapsen ollessa parivuotias en viitsisi aina mennä puistoon jne kun taas tapaa niitä hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa tuttavuus ei koskaan syvene vaan aina puhutaan keveitä. En kaikkien kanssa tietenkään toivokaan ystävyyttä, mutta kun kenenkään kanssa ei voi puhua oikeista asioista. Kammoan tuppautumista seuraan ja siksi jään mieluummin etäälle.
 
"vierailija"
Täällä samassa jamassa. Kyllä minä aina kohteliaasti vastaan kun minulta kysytään, mutta muuten en osaa oikein jutella/höpötellä ihmisille. Tätä taitoa jotenkin enemmän naisilta odotetaan. Miehethän saavat olla juroja ja jurnuttaa kaikessa rauhassa, mutta naisten pitää olla jotenkin enemmän sosiaalisia ja luoda sekä ylläpitää suhteita yms...

Minkäs sitä itselleen mahtaa. Vähän voi aina ajatella rohkaistuvansa, mutta loppujen lopuksi sitä vaan on tällainen mikä on.... Ärsyttää kyllä, kun itsellänikään ei ole oikeastaan ketään oikeita ystäviä. On vaan näitä tuttavia, sukulaisia ja työkavereita, joita näen aina ajoittain, mutta ei heidän kanssaan ole mitään sen kummempaa suhdetta.
 
"vieras"
En ole ikinä huomannut, että hiljaiset ihmiset eivät mitään saisi suustaan. Kyllähän ne hiljaisimmatkin juttelee, jos heille jotain juttelee. En ole koskaan, tai ainakaan muista että olisin tavannut ketään hiljaista möllöttäjää, joka ei olisi jotain jutellut. Joskus on ihan kiva olla rauhaisan ihmisen kanssa. Mieluummin se, kuin joku, joka koko ajan paasaa kovalla äänellä omia asioitaan ja kuulumisiaan, eikä ikinä pysähdy muiden asioita kuuntelemaan.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27922793]En ole ikinä huomannut, että hiljaiset ihmiset eivät mitään saisi suustaan. Kyllähän ne hiljaisimmatkin juttelee, jos heille jotain juttelee. En ole koskaan, tai ainakaan muista että olisin tavannut ketään hiljaista möllöttäjää, joka ei olisi jotain jutellut. Joskus on ihan kiva olla rauhaisan ihmisen kanssa. Mieluummin se, kuin joku, joka koko ajan paasaa kovalla äänellä omia asioitaan ja kuulumisiaan, eikä ikinä pysähdy muiden asioita kuuntelemaan.[/QUOTE]

Ja itsekin olen siis hiljaisen puoleinen, mutta kyllä osaan jutellakin. En ujostele jutella ryhmässä, ja puhelen mistä vaan. En vain ole niiden äänekkäimpien räkättäjien joukossa. Ja minulla on kyllä kavereitakin, mutta olen aika huono pitämään yhteyttä.
 
Sosiaalisten suhteiden osaamisprofiilini on epätasainen. Tekee asioista mutkikkaita, tai kuten mieheni ajattelee; tekee minusta mielenkiintoisen, eikä kanssani ole tylsää. Harmi vaan, ettei aina itse edes tiedosta puutteita sosiaalisuudessaan. Toisaalta voin kehittyä ihmisenä. Tänäänkin opin ihan keskustelujen kautta palstalla ja mieheni kanssa, että luokkakokous ei ole sama kuin Sodoman ja Gomorran viimeisten päivien meiniki.

Olen sosiaalisesti kehittymätön, koska välttelen niitä tilanteita ja sitten se johtaa pieniin hankaluuksiin muissa asioissa.
 
On se kyllä vähän ärsyttävää jos on hiljainen ihminen joka ei keksi mitään sanottavaa sulle jos vaikka vieretysten istutaan samassa pöydässä ja se vasta onkin ärsyttävää jos ne hiljaiset puhuu muille vaan silloin kun heille puhutaan,että on ns.pakko vastata ettei ihan törkeäksi katota.
Oisko jollain vähän kiinnostuksen puutetta?
 
"vieras"
Ollessani kotona lapsen kanssa huomasin etten ujompana ihmisenä löytänyt äitipiireissä kavereita. Kaikki jäi hyvänpäiväntuttu-tasolle. Surin sitä silloin kovasti - enemmän ehkä kuitenkin lapsen kannalta, koska en pystynyt muodostamaan hänelle kaveripiiriä tuttujen äitien lapsista (täälläpäin nämä jutut menevät näin). Jäätiin sitten ulkopuolisiksi ja se vaikuttaa vieläkin vaikka lapsi on jo päiväkodissa.

Mutta työpaikallani kukaan ei pidä minua hiljaisena tuppisuuna. Työskentelen miesvaltaisessa työpaikassa ja jotenkin minun on helpompi kommunikoida miesten kanssa. Koen heidät rennoksi ja mutkattomaksi seuraksi. Minulla on myös muutama hyvä ystävä koulu/opiskeluvuosilta ja aiemmista työpaikoista, joten minun ongelmani on ollut toisiin äiteihin tutustuminen. Vaikka luulisi että lasten kautta on helpompi tutustua.
 
Keittiönoita
Tytön meksikolaisen puolison suusta: "Parasta suomalaisissa on, että heidän seurassaan SAA olla hiljaa." Voin hyvin kuvitella, että jos on kotoisin toisenlaisesta kulttuurista, mutta ei kuitenkaan ole luonteeltaan keskivertomeksikolainen, niin suomalaiset voivat tuntua aivan loistavilta tyypeiltä :D

Mulla on sekä puheliaita että hiljaisia ystäviä ja kavereita. Olen melko puhelias itse, mutta välillä nautin yhdessäolosta hiljaisuudessa. Hiljaisten kanssa en koe hiljaisuutta kiusalliseksi.
 
"vieras"
Mun mielestä on aina ollut hirveän mielenkiintoista miksi suomalaiset on niin hiljaisia ja epäsosiaalisia.
Luulen että molemmissa on paljon vikaa, niin hiljaisessa ihmisessä kuin siinä keskustelun vastapuolessakin.

Tuntuu että sen höpöttävän vastapuolen on kovin vaikea hyväksyä sitä jos toinen on hiljaisempi, jotenkin sen höpöttäjän itsetunto ei tunnu riittävän siihen että toinen ei välittömästi reagoikaan toivotulla tavalla esim. läpän heittoon vaan höpöttäjä alkaa automaattisesti pohtia että "oliko se sanomani nyt tyhmää kun ei tuo naurakaan." tai muu samankaltainen ajatus.

Jotkut hiljaiset vain lämpeävät hitaammin esim. uusia ihmisiä tavatessaan ja voi olla että hetken kuluttua alkaakin melkoinen höpötys häneltäkin.
Usein ei vain pystytä odottamaan pientä hetkeä vaan tuomitaan se hiljainen heti epäsosiaaliseksi.

Tämmösiä itse olen havainnut, itse olen keskiverto-höpöttelijä, en se äänekkäin enkä hiljaisin.
 

Yhteistyössä