meillä ei vielä diagnoosia (poika vasta vuoden vanha), mutta synnytyksessä sai vakavan hapenpuutteen ja aivot vaurioituivat pahasti. synnytyksen jälkeinen vuosi on kulkenut lähestulkoon kokonaan tuossa kuvaamassasi sumussa. pahinta olivat ensimmäiset kuukaudet, joista en muista vieläkään mitään...
kuitenkin pahimmaksi minä itse olen kokenut epätietoisuuden! uskon kyllä, että jos mekin joskus tuollaisen diagnoosin saamme, se on kuin isku vyön alle kaikesta ennakko-aavistelusta huolimatta, mutta tällähetkellä epätietoisuus on raastavaa :headwall: meillä tiedetään, että aivoissa on poikkeavuutta, tiedetään, että ne ovat laajalla alueella, mutta kuitenkaan kaikista tutkimuksista huolimatta ei voida sanoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. tällähetkellä on olemassa vain motoristen taitojen viivästymä, mutta sairaalalta kyllä "lupailtiin" älylliseenkin kehitykseen ongelmia jossain vaiheessa.
ongelmat ja vaivat eivät muuta ihanaa ja täydellistä lastani miksikään, mutta paljon se lisää murhetta ja murehtimista. olen koko tämän vuoden, jonka olen lapseni kanssa viettänyt, yrittänyt vakuuttaa itselleni, että kaikki on hyvin ja että minun pitäisi murehtimisen sijaan nauttia lapsesta ja lapsuudesta.
siis lämmin :hug: kaikille, jotka painivat samoissa tunnelmissa