Äitiys ja aikaansaamattomuus

Ennen kuin tulin äidiksi, olin lukenut, että äitiys tekee naisesta tehokkaamman työntekijän. Lapsihan opettaa vanhemman johtamaan itseään määrätietoisesti. Lisäksi lapsen uni-, ruoka- ja päiväkotiaikataulut saavat työskentelemään reippaasti, koska työpäivää ei ole mahdollista venyttää.

Olen ollut äiti 1 v 8 kk eikä minusta ole tullut supertyöntekijää. Päinvastoin. Silloin kun töissä ei ole pakko juosta tukka putkella, muutun hyvin aikaansaamattomaksi. Näin käy, vaikka olen unelmatyössäni. Olen hämmentynyt ja pettynyt. Olen tullut siihen tulokseen, että taustalla on intensiivisen lapsiarjen aiheuttama väsymys.

Kaipaisin totaalista lomaa. En tarkoita lomaa pelkästään ansiotyöstä vaan myös äidin työstä. Rakastan lastani, mutta kaipaan kipeästi myös omaa aikaa. Olen iloinen ja kiitollinen kaikista niistä pienistä hengähdyshetkistä, joita saan, kun mieheni hoitaa lasta ja saan lähteä yksin vaikka lenkille tai lukea kirjaa suljetun oven takana. Ne lyhyet hetket eivät kuitenkaan riitä kunnolliseen palautumiseen.

Lapsen syntymän jälkeen olen ollut 24/7 vain muita varten. Täytän lapsen tarpeet ja toimin täysin hänen ja työhön liittyvien aikataulujen varassa. Haaveilen siitä, että saisin elää vaikka viikon omaa elämääni. Nukkuisin paljon, harrastaisin, tapaisin ystäviä, viettäisin rauhallista parisuhdeaikaa ja tekisin kotitöitä omaan tahtiini. Tämä on kuitenkin tässä elämänvaiheessa täysin utopistinen haave.

Kun saavun työpisteelleni, päässäni alkavat sinkoilla ristiriitaiset ajatukset. Työpäivä tuntuu omalta aikuisten maailmaan kuuluvalta ajalta, paitsi että työt pilaavat kaiken, kun en saakaan oikeasti rentoutua ja tehdä omia juttuja. Tulee kauhea syyllisyys, kun en jaksakaan olla reipas supertyöntekijä.

Onko teillä muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Kuinka olette päässeet tilanteesta eteenpäin? Toivon asiallisia kommentteja. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut mammapalstoille.

 

Tuo lapsivapaasta lomasta haaveilu on tuttua. Itse olen vielä kotona kolmannen lapsen kanssa joka on 1v1kk. Oon ollu nyt kotona siitä asti kun odotin keskimmäistä kaksi vuotta sitten. Esikoisen jälkeen kävin töissä ehkä vuoden päivät. Tällä hetkellä oon uupunut. Kotona en oikein jaksa tehdä mitään mutten oikeen jaksa mennäkään minnekään. On uuvuttavaa kun koko ajan joku haluaa jotakin. Ja isi ei tietenkään kelpaa. Ja sitten jos sattuu löytämään energian ja motivaation rippeet jostakin tehdä jotain niin se että se sattuisi esim yhtäaikaa lapsen päiväunien aikaan on melkonen yhteensattuma. Joskus tietysti yrittää tehdä jotain lapsen läsnäollessa mut usein hän ei sitten viihdykkään.
Koen syyllisyyttä ”laiskuudesta”. Mutta energiat on vähissä.

 

On ihan luonnollista, että jatkuva toisten käytössä oleminen uuvuttaa. Itselläni on kolme lasta, ja odotan neljättä. Mulla on tietyt hetket päivässä ja viikossa, jotka ratkaisee aika paljon sitä, miten jaksan. Kaikkein tärkein on aamurauha: mies laittaa aamupalan ja herättää lapset, ja mä saan olla 10-30 min yksin hiljaisuudessa makkarissa ilman, että kukaan tarvitsee mitään. Herätä ja nousta rauhassa. Tämä on mulle ihan älyttömän tärkeää, vaikka olisi vain lyhytkin hetki.

Toinen on se, että saan 1-2 aamupäivänä olla yksin kotona hiljaisuudessa kuopuksen ollessa päiväkerhossa. Useimmiten kyllä istun koneen kanssa sohvalla ja teen töitä, mutta silti se lataa mun akkuja. Onneksi voin itse vaikuttaa työaikoihini ja tehdä osan etänä.

Kolmantena mulla on kerran viikossa yksi harrastus, joka ei liity mitenkään mihinkään muuhun, mitä teen. Silloin teen vaan ihan täysin omaa juttuani, ja se tyhjentää pään muista asioista tehokkaasti.

Toivon, että pystyt löytämään ne keinot, jotka olisivat sulle niitä akkujenlataushetkiä arjessa! Jos se ei auta, niin kannattaa varmaan käydä lääkärissä poissulkemassa vakavamman uupumuksen tms. mahdollisuus.