Äitiydylle omistautuneet

Äidit, jotka ootte tehneet jo nuorena monta lasta ja sen jälkeen omistautuneet lapsillenne ja kodin hoidolle riittääkö teille oikeesti se? Ettekö koskaan halua saavuttaa mitään "omaa", riittääkö lasten elämien seuraaminen teidän omaks elämäks... Ettekö usko, että teillä vois olla mitään muuta saavutettavaa?
Mua ihan oikeesti kiinnostaa tää juttu.

 

Hyppään pinoon. Mua kiinnostaa kans.

 

Äidit, jotka ootte tehneet jo nuorena monta lasta ja sen jälkeen omistautuneet lapsillenne ja kodin hoidolle riittääkö teille oikeesti se? Ettekö koskaan halua saavuttaa mitään "omaa", riittääkö lasten elämien seuraaminen teidän omaks elämäks... Ettekö usko, että teillä vois olla mitään muuta saavutettavaa?
Mua ihan oikeesti kiinnostaa tää juttu.

Itse en ole jäänyt kotiäidiksi silloin kun esikon sain...mutta uskoisin että ne ketkä ovat jääneet kotiäideiksi niin ovat ottaneet lapsen kasvatuksen omaksi suureksi saavutuksekseen...ja sitähän se onkin täynnä sellaisia haasteita joita mikään työelämän projekti ei voi tarjota. Ainakin silloin jos kotiäitiys on sinussa aidosti eikä vain sen takia ettei kodin ulkopuolelle töihin meneminen kiinnosta.

 

Äidit, jotka ootte tehneet jo nuorena monta lasta ja sen jälkeen omistautuneet lapsillenne ja kodin hoidolle riittääkö teille oikeesti se? Ettekö koskaan halua saavuttaa mitään "omaa", riittääkö lasten elämien seuraaminen teidän omaks elämäks... Ettekö usko, että teillä vois olla mitään muuta saavutettavaa?
Mua ihan oikeesti kiinnostaa tää juttu.

Minkä ikäinen on nuori äiti?Ja mitä on omistautuminen kodille/lapsille?
Olen 4 lapsen äiti,esikoinen syntyi,ollessani 23v.Minulla on tutkinto(ja),vakituinen työpaikka ja silti olen ollut viimeiset 10v kotiäiti....En koe menettäneeni mitään-päin vastoin...ja tulevaisuudessa varmasti teen enemmän töitä (nyt silloin tällöin) ja lasten kasvaessa vähemmän lasten/kodin hoitoa...

 

MOI VAAN!

Minä viihdyn kotiäitinä., Nyt heinäkuun lopusta mulla aloitti 2 hoitolasta. Mulla ei ole mikään hinku töihin,. Musta on ihanaa ITSE hoitaa lapseni ja kasvattaa heidät. Toki mieheni avustuksella. Esikoisen sain 18v:nä ja nyt olen 23v ja lapset 5v, 3,5v ja 1,5v. Voisin olla kotona lasten kanssa vaikka kokoajan, mutta kai sitä omaa asuntoakin pitäisi pikkuhiljaa alkaa suunnitella ja säästä, joten töihin meno on kyllä edessä jossain vaiheessa. en vaan haluaisi laittaa mun pikkusia hoitoon ikinä!

 

Miksi pitäisi saavuttaa jotain? ja mitä se jotain on? rahaa? tavaraa? titteli?

Mulle riittäisi hyvin sellainen työ josta saa sen verran rahaa että sillä pärjää ja en voisi ikinä kuvitella olevani jossakin johtotehtävissä, musta ei vain ole siihen...

 

Äidit, jotka ootte tehneet jo nuorena monta lasta ja sen jälkeen omistautuneet lapsillenne ja kodin hoidolle riittääkö teille oikeesti se? Ettekö koskaan halua saavuttaa mitään "omaa", riittääkö lasten elämien seuraaminen teidän omaks elämäks... Ettekö usko, että teillä vois olla mitään muuta saavutettavaa?
Mua ihan oikeesti kiinnostaa tää juttu.

Minkä ikäinen on nuori äiti?Ja mitä on omistautuminen kodille/lapsille?
Olen 4 lapsen äiti,esikoinen syntyi,ollessani 23v.Minulla on tutkinto(ja),vakituinen työpaikka ja silti olen ollut viimeiset 10v kotiäiti....En koe menettäneeni mitään-päin vastoin...ja tulevaisuudessa varmasti teen enemmän töitä (nyt silloin tällöin) ja lasten kasvaessa vähemmän lasten/kodin hoitoa...

Lähinnä tarkoitin äitejä, joilla jo 25-vuotiaana on 3-4 lasta ja joilla ei ole juurikaan koulutusta....

 

Ensi helmikuussa tulee kotiäitiyttä täyteen 10v.Minulla 4 lasta. Olen päätoiminen kotiäiti, harrastuksena silloin tällöin työnteklen myös ajoittain opiskelija (kotiäitiyden rinnalla). Viihdyn kotona lasten parissa, piha-sekä kotihommia (innokas sisustaja myös!)tehden. Harrastan myös useita lajeja,joitakin satunnaisesti ja joitakin säännöllisesti. Koen että kun olen kotona koko perhe voi paremmin;olen useimmiten lasten lähellä(käytettävissä),mutta silti myös minulla on "omaa elämää".En tiedä tai ymmärrä,miksi minun pitäisi tehdä töitä kodin ulkopuolella kun niitä riittää kotonakin.

 

Harrastatteko te äidit jotain kodin ulkopuolella? Tapaatteko ystäviänne ilman lapsia? Onko teillä ns. omaa elämää? Jotain omaa juttua. Tai miehen kanssa yhteistä?

 

Lähinnä tarkoitin äitejä, joilla jo 25-vuotiaana on 3-4 lasta ja joilla ei ole juurikaan koulutusta....[/quote]

SORRY; en kuulu tähän kategoriaan!

 

En ole nuorena lapsiani saanut, mutta kuudes vuosi kotiäitinä on alkanut Tämä riittää tällä hetkellä vielä muutamaksi vuodeksi, sitten taas jotain muuta. Vaikka keski-ikäinen jo olen, niin ehdin vielä tehdä parikymmentä vuotta vaikka mitä ennen eläkeikää ja saavuttaa päämäriä. Mitä ne ovat, on vielä vähän hämärän peitossa mutta eiköhän tässä jotain keksitä.

Ei kotiäitiys ja lapsille sekä perheelle omistautuminen sulje pois sitä etteikö elämässä voisi olla myös muita päämääriä ja tavoitteita. "Aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin" - kyllä sananlaskuissa vaan on vinha perä

 

Harrastatteko te äidit jotain kodin ulkopuolella? Tapaatteko ystäviänne ilman lapsia? Onko teillä ns. omaa elämää? Jotain omaa juttua. Tai miehen kanssa yhteistä?

No totta maar! Vaikka ei ole vaikituista työpaikkaa sosiaalisine kuvioineen niin ei sitä sentään yhteiskunnan ulkopuolella tarvitse elää :O Ei kotiäityis sentään 24/7 duunia ole, vaan ihan tavallista elämää johon kuuluu koko elämän kirjo. Pahiten tässä "kärsii" yhteinen aika miehen kanssa, koska lastenhoito ei aina ole ihan helppoa järjestää. Onneksi tenavat kuitenki nukkuvat lliki puolet vuorokaudesta, joten jää aikaa tässä kotosalla olla kahdestaankin

 

Usein vaan tuntuu siltä, että tällä palstalla pyörii paljon sellasia äitejä, joilla jo kaksvitosina on useempi lapsi, eikä mitään koulutusta, harrastuksia (paitsi lasten) eikä mitään muutakaan omaa elämää. Voiko ihminen vanhana olla tyytyväinen sellaiseen elämään, jota on elänyt vain toisten kautta....

 

Usein vaan tuntuu siltä, että tällä palstalla pyörii paljon sellasia äitejä, joilla jo kaksvitosina on useempi lapsi, eikä mitään koulutusta, harrastuksia (paitsi lasten) eikä mitään muutakaan omaa elämää. Voiko ihminen vanhana olla tyytyväinen sellaiseen elämään, jota on elänyt vain toisten kautta....

No, jos ne nyt on kaksivitosia niin kymmenen vuoden päästä samat äidit ovat vasta kolmevitosia. Ja silloin heillä on jo isot lapset ja elämässä luultavasti ihan uudet kuviot. Eikä 35-v vielä niiiin kamalan vanha ole että elämä olisi ohi, vaikka virallisesti keski-ikäinen jo onkin

 

mä luulen että joskus kun jo siinä kaksvitosena on tosiaan ne kolme tai neljä muksua, niin kolmevitosena ei "osaa" enää tehdä mitään, etenkin jos ei tosiaan ole koultusta tmv. kuinka moni lähtee siinä vaiheessa opiskelemaan ja töiden saanti onkin vaikeaa jo muutenkin. joillekin on karu hetki kun lapset yhtäkkiä kasvavat isoiksi. ehkä sitten tehdään lisää mukeloita. tai sitten lähikuppilaan tai jotain.

 

Lähinnä tarkoitin äitejä, joilla jo 25-vuotiaana on 3-4 lasta ja joilla ei ole juurikaan koulutusta....

[/quote]



No, sit mä kuulun ehdottomasti tähän (kerrankin joku luokitus mihin mä kuulun ).

Mulla oli ne 3lasta 25-vuotiaana ja en usko, että mulle maailmassa mitään muuta niin suurta tapahtuisi kuin äitiys, eikä mulla ole mitään sellaista, että haluaisin saavuttaa "jotain", kun omasta mielestäni olen jo saavuttanut sen mitä halusinkin, sen unelmani, saada lapsia ja tulla äidiksi, viides lapsi syntyy tammikuussa.

En harrasta mitään kodin ulkopuolella, tapaan ystäviä 1-5krt/vuosi (välimatkat satoja kilometrejä) ja miehen kanssahan me nähdään joka vkonloppu kun se vaan on kotona siinäkään paljoa harrasteta miehen kanssa :ashamed: .

Jonkun mielestä tylsää, mutta kyllä mä oikeesti nautin tästä =) .

Ja tosiasiassa mä voisin olla kotona ihan siihen asti kunnes nuorin täyttää sen 18, mutta se on täysi mahdottomuus (ellei sitte lottovoittoa tipahda), joten kunhan nuorin on tarpeeksi vanha, niin on mun aikani mennä opiskelemaan ja etsimään töitä .

Menipäs sekavaksi, mutta kun Starskyn ahterilla on paha tapa häiritä ajatuksia tähän aikaan :ashamed: :xmas:

 

Kuten arvelinkin sä opiskelet Hyvä niin. Mulla on FM-tutkinto. Mies on FT. Uskallanpa molempien puolesta sanoa, että meidän suurin ja tärkein saavutus on lapset.

Totta se, että varmaan olisi mieltä jäänyt vaivaamaan jos en olisi opiskellut ollenkaan. Tällä hetkellä olen kotiäitinä, enkä koe suurta hinkua jatkaa opintoja. Töihinkään ei ole ollut kova kiire. En silti koe olevani mikään supermammy. Tiedän hyvin millaista mun työ tulee olemaan, oman lapsen kasvun seuraaminen on paljon kiinnostavampaa.

En minä tietenkään sovi sun kaavaan nuoresta kouluttamattomasta äidistä, kun en sitä koulutusta enää poiskaan saa Mutta olöen kyllä miettinyt monesti nyt kotiäitiyden aikana, ettei olisi ollut ollenkaan hullumpi ratkaisu tehdä ensin lapset ja sen jälkeen opiskella ammattitutkinto. Luultavasti paljon fiksumpi ratkaisu olisi ollut.