Äitini jutut mietityttää

  • Viestiketjun aloittaja mitenkähän tässä...
  • Ensimmäinen viesti
mitenkähän tässä...
No, eihän vanhempien jutut sinänsä minulle kuulu, mutta jotenkin vain on ruvennut hieman ihmetyttämään äidin jutut.

Ensinnäkon hän on nykyisin kauheasti ruvennut arvostelemaan isääni, asia mitä hän ei koskaan aikaisemmin tehnyt, ja ylipäänsä äiti vaikuttaa jotenkin tyytymättömältä. Ja hän on myös muuttunut varsin pessimistiseksi ja negatiiviseksi. (Ja isän lisäksi arvostelee ja kritisoi kaikkia muitakin) (Ei äitini koskaan mikään optimismin ja positiivisuuden riemuvoitto ole ollut, mutta nyt tuo negatiivinen asenne on alkanut korostumaan todella vahvasti)

Ja toisena juttuna mainittakoon, että vanhempani jäivät tänä vuonna eläkkeelle, ja äitini kertoi olevansa hyvin pettynyt saamaansa eläkkeen määrään. (Mikä kieltämättä onkin varsin pienehkö summa). Se mikä tässä minua ihmetyttää on, että äitini on aina ollut ihminen, joka aina huolehtii taloudellisista asioistaan, (ja valitettavasti tuntuu välillä olevan itsekin sitä mieltä, että hänelle ei voi tulla taloudellisia, tai muitakaan ongelmia, koska HÄN on tarkka ja osaa varautua ja huolehtia asioista. Ja ongelmat ja vastoinkäymiset tapahtuu vain muille ihmisille (jotka eivät toimi oikein)).

No, enpä tiedä, mutta jotenkin vaan mietityttää, että jos äidille se eläkkeen määrä tuli yllätyksenä/pettymyksenä, vaikka kaikkien raha-asioiden ja tällaisten juttujen piti olla tip top-kunnossa, kun hän jäi eläkkeelle, niin onko sitten jotain muitakin ikäviä yllätyksiä tulossa vanhemmilleni asioissa, joiden pitäisi olla kunnossa.

Ja eräänä juttuna tulee vielä mieleeni, että joskus vaikuttaa siltä, että äitini muisti on alkanut huononemaan. Siis ei sellaista ole jatkuvasti, mutta aina sillointällöin tulee tilanteita, joissa hän esimerkiksi kertoo saman jutun monta kertaa esimerkiksi kun puhumme puhelimessa viikolla useampana päivänä. Olen maininnut asiasta sisarelleni, joka asuu lähempänä vanhempiamme ja on heidän kanssaan enemmän tekemisissä, mutta sisareni mielestä, kaikki on ihan ok, ja että äidillä on vain ollut sen verran kiireitä, että ei vaan ehdi muistella, mistä asiasta on jo puhunut minulle.
 
Kyllähän tuossa on aineksia muistisairauteenkin, mutta antaisin ajan kuitenkin kulua, koska eläkkeelle jääminen on suuri muutos elämässä ja aiheuttaa sekin jo sinällään monenlaisia seurauksia. Jossain vaiheessa toki voisit tehdä äidillesi seulontatestin, jolla tutkitaan mahdollisuutta muistin tai henkisen toimintakyvyn heikkenemiseen: tässä lisäinfoa Muistipulmaisen testaus - neuropsykologin näkökulma - Muistipulmista - Muisti - Terveysklinikat - Tohtori.fi ja kyseinen lomake löytyy netistä googlettamalla "mmse".
 
Määäää
Aivan täysin ulkopuolisena ja tilannetta sen tarkemmin tuntematta vanhemmillesi ja etenkin äidillesi on eläkkeelle jääminen ollut suuri muutos. Ehkä siksi äkkäilee isällesi... Seuraa tilannetta muutama kuukausi....
 
Niin, kai se on tuota vanhenemista, tai lähinnä sitä murrosvaihetta. Olettaisin että äitisi on alle 65-vuotias, joten hän tuskin kokee olevansa vanhus, mutta toisaalta huomaa ettei ole nuorikaan. Vähän sama kuin murrosikä, vaikka kuinka hassulta se kuulostaakin :D Eli kaikki ne elämänmuutokset ahdistaa, jäädään eläkkeelle, mietitään että mitä on "liian vanha" mutta kuitenkin tarpeeksi kykenevä tekemään... Mä veikkaan että semmoinen negatiivisuus johtuu siitä. Sitten menee muutama vuosi, ja osataan taas nauttia elämästä, kun on vapaa-aikaa, rahaa ja voimia tehdä kaikenlaista.

Omasta äidistäni on tullut myös kärttyisempi nyt kuudennellakymmenellään. Tosin hän on ollut sairautensa vuoksi eläkkeellä jo jonkun aikaa, mutta huomaa kyllä että hänellä olisi hirveä tarve touhuta ja mennä, mutta hän ei ole selvästikään varma mikä on "soveliasta" tuossa iässä.

Juttele äitisi kanssa ihan rehellisesti, hän saattaisi olla jopa ilahtunut jos joku joskus kysyisi häneltä "mitä sulle kuuluu? miltä susta tuntuu olla eläkkeellä? mitä tulevaisuuden suunnitelmia sulla on?"
 
"Viima"
Elämän aikana pitää olla aika hyvät tulot jotta se eläke olis edes jotain. Kun työeläke syö sitä kansaneläkettä. Eli vaikka olet niskalimassa paiskinut duunia 40vuotta saattaa eläke olla muutaman satasen enemmän kuin et oisitloikonut työkkärin tuilla. Itse en usko saavani mitään rläkettä kun sen sika koitaa joten panostan omistamaan kiinteistöjä tms. Joiden arvo ei niin helposti laske.
 
molemmat kokenut
Tokihan nuoremmilta ja vanhemmilta unohtuu asioita, vanhemmilta enemmän. Ei se niin vaarallista niin kauan kuin hommat hanskassa. Ellei, voi alkaa miettiä, onko Alzheimeria vai dementiaa. Voi ohjata testeihin. Alztheineri on pahempaa, siinä ihminen muuttuu aivan täysin. Agressiivisena tarvitsee jo laitoshoitoa itsensäkin vuokssi.
Omaisille raskasta, kun ei heitä tunne, muista. Dementia lempeämpää.
 
"vieras"
Tokihan nuoremmilta ja vanhemmilta unohtuu asioita, vanhemmilta enemmän. Ei se niin vaarallista niin kauan kuin hommat hanskassa. Ellei, voi alkaa miettiä, onko Alzheimeria vai dementiaa. Voi ohjata testeihin. Alztheineri on pahempaa, siinä ihminen muuttuu aivan täysin. Agressiivisena tarvitsee jo laitoshoitoa itsensäkin vuokssi.
Omaisille raskasta, kun ei heitä tunne, muista. Dementia lempeämpää.
Dementia on vanha yleisnimitys muistisairauksille, alzheimer on muistisairaus siinä missä esim. vaskulaarinen- ja frontotemporaalidementia sekä lewynkappaletauti. Jokaisen kohdalla tauti vaikuttaa yksilöllisesti, eikä voida pelkän diagnoosin perusteella päätellä käytäytymistä.
 
  • Tykkää
Reactions: rops

Yhteistyössä