äitini ahdistaa

En tiedä oonko hullu vai mikä. Mutta mulla ärsyttää jo valmiiksi tuo äidin hössötys. On jo tulossa silloin ku olen laitoksella meille järkkään paikkoja ja vauvan sänkyä laittamaan. Ei ees kysy halutaanko, että tulee. Miehelläni varmaan menee hermot. Ja kun äitee on vähän sen luontonen, että jos asiat ei mee kuten hän tahtoo niin sit suututaan. Ois niin ihana vaan tulla kotiin laitokselta, ilman että täällä on vieraita. Enhän toki voi etukäteen tietää, jos se onkin vaan hyvä, että on apuna. Ku kerta tässä ensimmäistä ollaan tekemässä. Mutta nyt on ainaki sellaset fiilarit. Haluan itse laittaa oman kodin "vauvakuntoon" ja opetella itse yhdessä rakkaan mieheni kanssa ensimmäiset päivät. Oon jo miehelleni sanonut, mitä täällä pitää tehdä kun olen laitoksella. Ja nyt jos vielä äiti (ainaki puheiden perusteella) tulee tänne silloin hääsäämään!!!
Apuaa!!!!!!! Mulla ahdistaa!!! Onko muilla samoja tuntemuksia???
Sit se koko ajan on neuvomassa minkälainen pitää olla ja vertaa mitä itse joskus aikoinaan on laittanut. Eikä tajua, että ajat on muuttuneet!!!!!!!!!!!
On tää kyllä aika ahdistavaa...Muilla on äidit tukena, mutta en voi ymmärtää mikä meidän välillä on, kun en pysty sille sanomaan omia mielipiteitä, kun hän on heti toista mieltä ja AINA OIKEASSA!

 

voithan sanoa että haluaisitte olla alkuun ihan oman perheen kesken,kamala jos pitää ahdistua jo etukäteen... meillä kans oli anoppi tulossa mutta mies onneksi kielsi koska tietää ja tuntee hyvin miten mie en ois jaksanu sitä ihmistä.oma äitini tuli auttelemaan mutta vain eka päiväksi..että sain nukuttua hieman.anoppi onkin sellainen joka asiaan nokkansa työntävä ja suuttuu kyllä jos ei asiat mene niin kun hän haluaisi... ei ole pakko päästää ketään kotiinsa,kyllä isovanhempien se täytyy tajuta.

 

Mulle sanoi yksi kätilö laitoksella, että olisi parasta silloin kun lapsen kanssa kotiudutaan että parin päivän ajan ainakin olisi paikalla vain ihan oma perhepiiri. Koska ympäristön vaihtuminen voi olla vauvalle stressaavaa, ja sitä stressiä sitten lisää iso määrä uusia ihmisiä. Ehtisi vauva siis sopeutumaan ensin "normaalitilanteeseen" ja sitten vasta tulisi vieraita. Tätä lausetta sitten toistelin kaikille vieraille jotka olisivat olleet jo melkein ovella vastassa, ja kaikki ymmärsivät kyllä ja mulle jäi hyvä omatunto kun ei tarvinnut suoraan sanoa että halutaan olla vähän aikaa keskenämme. =)

Meillä tosin vauva ei juuri hätkähtänytkään paikan vaihdoksesta eikä uusia ihmisiä vierasteta vieläkään (10 kk) mutta tuo kätilön lausunto oli hyvin käyttökelpoinen kun halusi hetken omaa rauhaa.

 

No kyllä minä ainakin haluan olla oman perheen kesken pari päivää kotiutumisen jälkeen. Ja jos siitä joku ottaa nokkiinsa niin ottakoon. :kieh:

 

minä ajattelen kanssa että pitää vain pistää jalka maahan tällaisissa asioissa. sitä ollaan perhe nyt, ja me vanhempina huolehdimme meidän perheestä ja teemme päätökset miten asiat hoidetaan ja mikä on parasta meidän lapsillemme ja meidän perheellemme. sitä se tulee tästä eteenpäinkin olemaan, joten se oma auktoriteettiasema omassa perheessä pitää löytää. ja tehdä selväksi niille ulkopuolisille jotka eivät sitä ole tajunneet tai eivät ymmärrä kunnioittaa. emme mieheni kanssa enää ole lapsia lapsuuden perheissämme vaan perheenpäät omassa perheessämme, emmekä voi antaa muiden hyppiä reviirillemme. lapsuuden perheidemme vanhemmat ovat nyt tämän perheen isovanhempia, ja siten eivät tämän talon sisäpiiriä. tämä meidän pitää sisäistää ja toteuttaa, eikä vain oman mielenrauhamme vuoksi vaan siksi että olemme nyt kasvattajina ja esimerkkinä omille lapsillemme, ja heillä täytyy olla vahva auktoriteetti ja esikuva omissa vanhemmissaan, jotta heillä on turvallinen olo.

toivon sinulle valtavasti voimia ja uskoa itseesi!!! :hug: :hug:

 

\

En tiedä oonko hullu vai mikä. Mutta mulla ärsyttää jo valmiiksi tuo äidin hössötys. On jo tulossa silloin ku olen laitoksella meille järkkään paikkoja ja vauvan sänkyä laittamaan. Ei ees kysy halutaanko, että tulee. Miehelläni varmaan menee hermot. Ja kun äitee on vähän sen luontonen, että jos asiat ei mee kuten hän tahtoo niin sit suututaan. Ois niin ihana vaan tulla kotiin laitokselta, ilman että täällä on vieraita. Enhän toki voi etukäteen tietää, jos se onkin vaan hyvä, että on apuna. Ku kerta tässä ensimmäistä ollaan tekemässä. Mutta nyt on ainaki sellaset fiilarit. Haluan itse laittaa oman kodin "vauvakuntoon" ja opetella itse yhdessä rakkaan mieheni kanssa ensimmäiset päivät. Oon jo miehelleni sanonut, mitä täällä pitää tehdä kun olen laitoksella. Ja nyt jos vielä äiti (ainaki puheiden perusteella) tulee tänne silloin hääsäämään!!!
Apuaa!!!!!!! Mulla ahdistaa!!! Onko muilla samoja tuntemuksia???
Sit se koko ajan on neuvomassa minkälainen pitää olla ja vertaa mitä itse joskus aikoinaan on laittanut. Eikä tajua, että ajat on muuttuneet!!!!!!!!!!!
On tää kyllä aika ahdistavaa...Muilla on äidit tukena, mutta en voi ymmärtää mikä meidän välillä on, kun en pysty sille sanomaan omia mielipiteitä, kun hän on heti toista mieltä ja AINA OIKEASSA!

onko äidilläsi avain teille tai tietääkö avaimen piilon tms?ja onnistuuko semmonen,ettet ilmoTa,milloin kotiudutte?
Ja sinähän voit miehesi kanssa laittaa ne vauvan sängyt ym.jo itse valmiiksi ja sanot äidillesi,että ne on laitettu jo.
tai sanot että "joku"saikulla sanoi,ettei vieraita heti,ketään.tai sitten rohkaiset mielesi ja sanot asian nätisti mutta napakasti.
taitaa olla eka mummotettava?ja ainahan puhelimeen ja ovikelloon ei tarvitse vastata.

 

Eihän sitä tarvitse muutakuin sanoa että ei sovi. Tavarat laitatte valmiiksi niin ei ole äidilläsi enää mitään laitettavaa. Jos se vähän suutahtaa niin se on sen häpeä ja luultavasti ei kovin kauan viitsi vihoitella. Kannattaa olla alusta asti tiukkana yli-innokkaiden isovanhempien kanssa.
Eikä se pysty suuttumaan jos selität sen esim. niin, kuin edellä on neuvottu, että se ei ole lapselle hyväksi. Ja taatusti se ei ole lapsen äidille hyväksi, jos ei saa omassa rauhassa lapsen kanssa totutella arkielämään.

 

Oma äitini meinasi osoittaa samanlaisia piirteitä. Puhui jo kovasti, että josko siirtelisi lomiaan ja ajoittaisi ne vauvan syntymän aikoihin. Ihmettelin ensin, että no miksi, ennen kuin hoksasin, että tännehän se olisi ollut tulossa. No pitipä kuitenkin lomansa ilman siirtelyjä. Taisi siinä veljenikin jo sille ärähtää, että ei käy. Ei muuta kun rohkeasti sanoo vaan, että kiitos mutta ei kiitos. Jos siitä ottaa itseensä, niin eipä taida olla sitten kovin aikuismaista käytöstä.

 

Meiän äitee olis kans ollu tulossa tänne heti ja jopa yöks! Sanoin että ei nyt sentään heti tartte tulla... Siihen oli sit tyydyttävä vaan, jos vähän loukkaantuikin. Kamala se on kans hössöttään, ja jakelee neuvoja koko ajan aina kun siellä käydään ja tietää kaikki paremmin. Haluaa hoitaa vauvaa sen ajan kun ollaan siellä, ajattelin että sehän on hyvä juttu, mutta huomasin että ne käynnit vaan stressaa mua enemmän kun auttaa. Koko ajan se höpöttää ja neuvoo! Vauvalla kun on vatsavaivoja, niin äitini ei usko että ne on vatsavaivoja, vaan se luulee että multa ei tule maitoa tarpeeksi ja pidän vauvaa nälässä. Siitä se jauhaa kaiken aikaa. Ei tee edes mieli mennä sinne enää kun äitini ei tunnu kestävän sitä että vauva itkee eikä ole tyytyväinen ja sitä pitää oikeasti HOITAA.

 

Mulla vähän samanlaista kokemusta IHANAN ANOPPINI kanssa. Ennen esikoisen syntymää oltiin oikein hyvissä ja lämpimissä väleissä. Mä en voinu kuvitellakaan miten kaikki muuttui kun sain pienen vauvelin itselleni. Asuimme miehen vanhempien kanssa käytännössä samana katon alla ja ilmapiiri oli todella jähmeä. Neuvoja tuli, ihmettelyä kokoajan, että eikös se imettäminen suju. Hyvä kun ei ruvennu anoppi ite vauvaani imettänään. Itkuun se aina tiesi mitä se itkee ja oli muutenkin niin paljon parempi ja äiti kuin minä....Kertaakaan se si sanonu mulle, että hyvinhän sinä pärjäät vauvan kanssa. Muutaman kuukauden jaksoin, kun en surkeudessani ymmärtänyt muutakaan tehdä.
Seurauksena tästä, alemmuskompleksi, välit poikki anoppiin ja masennus.
Pitäkää yksityisyydestänne huolta!

 

\

Mulla vähän samanlaista kokemusta IHANAN ANOPPINI kanssa. Ennen esikoisen syntymää oltiin oikein hyvissä ja lämpimissä väleissä. Mä en voinu kuvitellakaan miten kaikki muuttui kun sain pienen vauvelin itselleni. Asuimme miehen vanhempien kanssa käytännössä samana katon alla ja ilmapiiri oli todella jähmeä. Neuvoja tuli, ihmettelyä kokoajan, että eikös se imettäminen suju. Hyvä kun ei ruvennu anoppi ite vauvaani imettänään. Itkuun se aina tiesi mitä se itkee ja oli muutenkin niin paljon parempi ja äiti kuin minä....Kertaakaan se si sanonu mulle, että hyvinhän sinä pärjäät vauvan kanssa. Muutaman kuukauden jaksoin, kun en surkeudessani ymmärtänyt muutakaan tehdä.
Seurauksena tästä, alemmuskompleksi, välit poikki anoppiin ja masennus.
Pitäkää yksityisyydestänne huolta!

Aivan niinkuin meilläkin. Saman katon alla ei sentään asuttu mutta muuten, masennusta myöten, sama tilanne