Äitiin takertuva taapero - toinen tulossa syksyllä!

Hei!
Te joiden lapsilla on suhteellisen pieni ikäero, auttakaa!!!

Meidän 1,3 vuotias poikamme on koko ikänsä ollut minussa kiinni.
Varsinaista eroahdistusta ei enää ole, mutta vieläkin, jos joskus olen poissa vaikka edes puoli tuntia, poika on sen ajan apea/kärttyinen ja palattuani on normaalia enemmän sylin tarpeessa pahimmillaan päiväkausia.

Pojalla näyttäisi olevan nyt myös se vaihe, kun suosii vain toista vanhempaansa, eli tietysti minua. Se on suuri harmitus isälle, joka on ollut koko vauva-ajankin oikein osallistuva, kun poika ei välillä suostu tämän syliin olleenkaan.

Nyt suuri huolenaiheeni on se suuri järkytys, jonka pikkusisaruksen syntymä tulee aiheuttamaan tälle herkkiksellemme. Pelkästään se sairaalareissu on varmaan melkoinen mullistus, kun joutuu olemaan niin kauan erossa. Nythän poika on ollut minusta erossa maksimissaan 2,5 tuntia (tosin ensimmäiset 2 elinviikkoaan joutui olemaan sairaalassa) ja niitäkin kertoja on vain muutama. Vauva-aikana ja varsinkin eroahdistusaikana poika reagoi todella voimakkaasti erossa oloon ja sitä seurasi monet levottomat yöt. Siksi emme pahemmin viitsineet poikaa silloin erossa oloon harjoittaakaan.
Ilmeisesti nyt kuitenkin pitäisi enemmän treenauttaa poikaa ja sitten vain kestää sitä seuraavat sylipäivät?

Onko kellään kokemusta tällaisesta? Te, joiden lapsilla on pieni ikäero, oliko esikoisenne jo hyvin tottunut olemaan yökylässä tai pitempään muiden hoidossa? Olemme myös miettineet sellaista, että otamme pikkusisaruksen synnytyksen jälkeen perhehuoneen, jossa myös esikoinen saisi majailla. Ainakin täällä sairaalassa sellainen on mahdollista. Onko kokemuksia?
Tai miten ihmeessä saisin treenattua poikaamme enemmän isin pojaksi???

Vastauksista kiitollinen

 

Meillä on jo neljäs tulossa, mutta tämä meidän nuorin, tyttö on nyt 1,4 vuotta ja on ihan mun tyttö. Kyllä isi kelpaa ihan hyvin mutta esim nukutukset on minun aina tehtävä.
Mulle kiukuttelee ihan hirveästi jos olen poissa ja on itkuinen. Meille on kans syksyllä syntymässä tää neljäs ja nyt ollaan oltu karusti vaan kovana että isi on hyvä tyyppi ja paljon yhteistä aikaa isillä ja tytöllä.

mulla on sama huoli, mut oon sit ajatellu ett aikansa kutakin, mä luulen ett meidän tyttö on mustasukkanen tulevasta sisarestaan.

Enemmän poikaa isin kanssa ja itse lähdet ensin vähäksi aikaa pois ja pikkuhiljaa hiukan pitempi aika ja niin ett teidän poika tottuu ett sä tulet aina kuitenkin takaisin.
Äiti on niin tärkeä meilläkin ja kun mä tuun kotiin on tyttö iloinen ja samaan aikaa kiukkuinen.

Ja just ett enemmän vaik mummulle ja vaarille hoitoon, kyllä ne tottuu.
Mut ehkä se voi olla vanhemmille joskus hankalampaa kuin lapselle se eroaminen ja jos näkee viel äidin tai isin olevan surullinen erosta niin silloin sitä voi jopa pahentaa, joten lapsen on hankalampi jäädä, mut jos äiti ja isi on iloisia kun erotaan ja näyttää ett täällä on ihan hyvä olla niin lapsen voi sillon olla helpompi jäädä sinne hoitoon.

Sellasta kannattaa kokeilla, kyllä meidän pojat (6,5v ja 3,2v) on oikein hyvin tottuneet jo pienestä pitäen olemaan yökylässä ilman meitä kun on vaan oltu me vanhemmat reippaita.

Liekkö tuosta mitään apua mut näin ollaan tehty ja hyvin on toiminu...

 

Kiitos Kenguruliina! Pitää tosiaan yrittää saada isä ja poika viettään enemmän aikaa yhdessä. Täytyy myös pikkuhiljaa treenata sitä, että isä laittaa pojan nukkumaan. Jos minä laitan, poika nukahtaa tyytyväisesti kujerrellen itsekseen, mutta jos isä yrittää viedä nukkumaan, ei tule yhtään mitään. Huutaa vain mun perään. Mutta jos me ei siihen perhehuoneratkaisuun päädytä, kyllähän pojan on parempi oppia nukahtamaan isin kannsa jo ennen mun sairaalaan menoa.
Isovanhemmat eivät ole oikein innokkaita ottamaan hoitoon poikaamme, koska tämä voi olla todella rasittavan kärttyisä ikävöidessään. Muitten lastensa lapsia kyllä hoitavat innokkaasti, mikä sekin harmittaa meitä.
Se on totta mitä sanoit siitä, miten vanhempien mieliala eron hetkellä vaikuttaa. Oon yrittäny tsempata siinä ja ehkä se on vähän auttanutkin. Mutta vielä on pitkä matka siihen, että voisin olla pojasta erossa vaikka useamman tunnin...
No pikku hiljaa... onhan tässä onneksi vielä kesä aikaa

 

Toivotaan, että helpottaa kesän mittaan.

Meillä tyttö nyt 1,1 vuotta ja roikkuu minussa koko ajan, kiukuttelee minulle ym. mutta sillon, kun en ole kotona on oikea pikku aurinko. huuto alkaa heti kun minut näkee ja sylissä pitäis vaan pitää. eli pärjäävät isin ja siskon kanssa oikein hyvin.
mummokin oli yks päivä hoitamassa ja huusi niin kauan ku minä olin paikalla, oli kamala lähtee.. kotiin tulin huuto alkoi taas heti, mut mitään hätää ei ollut ollut.
on kyllä rasittavaa ja elokuussa tulee vauva. reppana joutuu kasvamaan isosiskoksi.