äitien ja isien lahjat, eroja?

  • Viestiketjun aloittaja dfdsfdsfs
  • Ensimmäinen viesti
dfdsfdsfs
Olen aika herkkis, joten johtuu taas varmaan siitä.

Alkoi vain harmittamaan kun monesti äideille annetaan kotiin liittyviä esineitä lahjaksi, josta on iloa kaikille. Tälläisiä on mm. kodinkoneet, keittiövälineet, koriste-esineet, patalaput jne.

Isät saavat sitten itselleen sopivia lahjoja kuten vaikka kirjan tai sikareita, boksereita tai kelloja.

Oletteko huomanneet samaa tai nimeomaan rikkoneet tätä "sääntöä".
 
errääs
Meillä molemmat saavat villasukat minulta.

Onhan tuo totta hyvin usein. Meillä menee kylläkin niin päin, että äidille etsin pieniä henk.koht. lahjoja pari, isälle en välttämättä edes laita mitään, koska se ei arvosta lahjoja, ei välttämättä edes avaa pakettiaan koko sinä aikana jonka olemme käymässä (pari päivää).
 
Keittiönoita
Mä en ole kovin hyvin perillä siitä, mitä muissa perheissä annetaan joululahjaksi. Mutta ystävieni jutuista päätellen naiset saavat lähinnä koruja, hajuvesiä, hemmottelulahjakortteja ja ylellisiä alus- tai yöasuja. Minä kyllä saan ruuanlaittoon liittyviä juttuja, mutta kun ruuanlaitto on lempiharrastukseni (ja läheiseni tietävät sen), niin minusta on mukava saada niitä.
 
Ei se enää ehkä ihan niin yksioikoista ole. Meillä kotiin liittyvät jutut ostetaan useinmiten aina jollekin pariskunnalle yhteiseksi lahjaksi. Tai jos tietää, et joku on intohimoinen kotikokki, niin sitten sille oli lahjan saaja sitten mies tai nainen.
 
"kolmen äiti"
Minä ostin isälleni lahjaksi lahjakortin kirjakauppaan ja äidilleni tanssilippuja kun harrastaa tanssia. Itse olent oivonut kirjaa ja miehelleni ostin musiikkia ja konserttiliput. Ei lahjaksi kodinkoneita, ne ostetaan yhdessä muuten kuin lahjaksi.
 
Minä olen saanut joka joulu useamman kirjan. Oikeastaan siitä asti, kun opin lukemaan :) Olen vain ja ainoastaan tyytyväinen.

Kerran sain exältä joululahjaksi kahvinkeittimen. Yhteinen ystävämme (nainen) veti miehelle raivarit - naisille ei kuulemma osteta kodinkoneita missään tilanteessa joululahjaksi. Ei auttanut, vaikka yritin sanoa, että olin ko. keitinta nimenomaan toivonut :D
 

Yhteistyössä