Äiti tilittää hesarille, kun lapsi ei ole päässyt mihinkään opiskelemaan

Nih. Että valmistui yhdestä Suomen menestyneimmästä lukiosta, mutta ei ole saanut mitään opiskelupaikkaa sen jälkeen. Se vaan ei auta, että valmistuu hyvästä lukiosta, tarvitsisi vielä valmistua hyvin paperein, ja se ei tälle mammalle ilmeisesti mene kaaliin. Se on valtion vika, kun hänen kullannuppunsa on masentunut, kuulemma.

Jos lukio- ja yo-paperit on paskat, niin normaali ihminen hakeutuisi amikseen, kävisi sen kunnolla kahdessa vuodessa ja tadaa voi melkeinpä valita, mihin ammattikorkeaan suuntaa. Masennuskin varmaan kaikkoaisi, kun tulisi jotain sisältöä elämään.

Yliopistoonhan voi pääsääntöisesti joitain poikkeuksia lukuunottamatta hakea pelkässä koepistekiintiössä, silloin riittää, että tavaa pääsykoematskut tarpeeksi hyvin. Sitäkään ei ole tämän mamman silmäterä saanut tehtyä, mitä tosin en ihmettele; jo yksi välivuosi voi kadottaa opiskelirutiinin ihan tyystiin. Siksi olisi tärkeää päästä opiskelemaan johonkin, siis ihan mihin vaan, vaikka automaalariksi, jotta pääsisi takaisin kiinni elämään.

Moni ylioppilas on vaan liian ylpeä käymään toista toisen asteen tutkintoa. Sitten ihmetellään, kun ollaan niin yleissivistyneitä, mutta ei ole mitään. Ei ammattia, ei koulupaikkaa.


Iltalehti uutisoi aiheesta:
Äidin koskettava kirjoitus HS:ssa: Ilman opiskelupaikkaa jäänyt tyttäreni masentui | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi

 

Nykyäänhän se ei ole edes enää mahdollista käydä kahta kertaa toisen asteen tutkintoa.

 

Nykyäänhän se ei ole edes enää mahdollista käydä kahta kertaa toisen asteen tutkintoa.

Aikuispuolella kyllä onnistuu se toinen.

 

Nykyäänhän se ei ole edes enää mahdollista käydä kahta kertaa toisen asteen tutkintoa.

Mikä estää?

 

Vähän ikävä sävy ap:llä. Opiskelemaan pääsy on myös tuurista kiinni. Itselläni oli aikoinaan M:n paperit yo-kirjoituksista. Keskiarvo vähän päälle kasin. Niillä papereilla en päässyt eka yrittämällä kauppaopistoon. Sinä vuotta sattui juuri sille linjalle olemaan paljon hakijoita. Muista hakemistani ammattikoululinjoista en muista tarkemmin, mutta mihinkään en päässyt. Seuraavaana vuonna pääsin sisälle. Yliopistoon pääsin vuosia myöhemmin eka yrittämällä (merkonomilinjan ja työkokemuksen opeilla pääsykokeet olivat suht helpot) ja sieltä valmistuin maisteriksi.

Ei siis tarvitse olla mikään surkea oppilas, kun voi jäädä jopa ammattikoulun ulkopuolelle.

Tsempit kaikille koulutuspaikan saamiseen! Onnea matkaan!

 

Aikuispuolella kyllä onnistuu se toinen.

Aikuispuoli on reagoinut tähän uudistukseen vähän huonosti ja aloituspaikkoja ei liiemmälti ole.

 

Mikä estää?

Uudistus. Jos on jo toisen asteen tutkinto, pitää hakea aikuispuolelle, ammattikorkeaan tai yliopistoon, ei ole enää mahdollista suorittaa toista toisen asteen tutkintoa.

 

[QUOTE="moido";29967587]
Ei siis tarvitse olla mikään surkea oppilas, kun voi jäädä jopa ammattikoulun ulkopuolelle.
[/QUOTE]

Täyttä puppua. Tottakai toiset linjat ja koulut ovat suositumpia kuin toiset, mutta on aivan hölynpölyä väittää, ettei keskiverto kasin oppilas muka pääsisi yhtään mihinkään opiskelemaan.

 

Uudistus. Jos on jo toisen asteen tutkinto, pitää hakea aikuispuolelle, ammattikorkeaan tai yliopistoon, ei ole enää mahdollista suorittaa toista toisen asteen tutkintoa.

Puhut siis "Ensimmäistä koulutuspaikkaansa hakevat etusijalle toisen asteen opiskelijavalinnassa" -uudistuksesta, jonka mukaan lukion oppimäärän suorittaneet voivat hakea omana hakuryhmänään, kuten ennenkin.

 

Uudistus. Jos on jo toisen asteen tutkinto, pitää hakea aikuispuolelle, ammattikorkeaan tai yliopistoon, ei ole enää mahdollista suorittaa toista toisen asteen tutkintoa.

Ylioppilaspohjaiseen voi hakea.

 

Yo-kokeessa pitää menestyä hyvin (parilla ceellä, beellä ja aalla ei oikein tee mitään, vähintään "ämmää" pitäisi olla ainakin neljästä aineesta, jotta paperista on hyötyä, mielellään toki eetä ja ällääkin). Sitten pitää valmistautua hyvin pääsykokeisiin ja käydä useissa kokeissa saman kevään aikana, jotta saa rutiinia.

 

Ystäväni pääsi kolmannella kerralla lukemaa opettajaksi, välivuodet teki opettajansijaisuuksia, nuoriso-ohjaajan hommia ym.

 

Kommentoin vain sen verran että jos on jo valmiiksi masentunut, masennus tuskin paranee sillä että menee opiskelemaan "mitä tahansa" eli ehkä alaa joka ei kiinnosta pätkääkään tai jota vihaa.
Miten kukaan voi kuvitella että masentunut sitä jaksaisi, jos terveelläkään tuskin motivaatio riittäisi?

 

Onko tämä tyttö päässyt edes pääsykokeisiin?
Itse en ehkä edes haluaisi mennä sellaiseen kouluun minne en heittämällä pääsis. Hirmu kivikkoinen tie varmaan että sais sen koulun kunnialla läpi...

Itse kauppiksesta menin AMK:un, kolmeen eri kokeeseen olen vuosien saatossa mennyt, ja lukematta päässyt helposti läpi.

 

No en minä kyllä minnekään amikseen menisi aikaa tuhlaamaan, jos yliopisto olisi tähtäimessä. Mieluummin sitten hakisin johonkin ei-niin-vaikeaan aineeseen, josta suunnittelisin sivuainetta. Kun on päässyt yliopistoon voi siellä sitten (tietyin ehdoin ja välillä rajoituksin) vaihtaa pääainetta.

Mutta onhan se turhauttavaa, jos ei minnekään pääse. Ihmettelen kyllä, miten ei päässyt edes opistoon. Tarkoittaako jotain kansanopistoja vai mitä? Luulisi niihin pääsevän. Ja jos ympäri Suomea on hakenut... Tosi kummallista. Siihen omaan unelma-opiskelupaikkaan ei toki välttämättä pääse kolmellakaan yrityksellä, joku ei pääse koskaan, ja kyllähän sellainen masentaa.

Olen eri mieltä siitä, että pitäisi mennä opiskelemaan "ihan mitä vaan". Tiedän, että olisin itse masentunut, jos olisin opiskellut jotain autonmaalausta, mikä ei pätkääkään kiinnostanut, ja koko se opiskeluympäristö olisi varmaan lannistanut. Voihan sitä aloittaa avoimessa yliopistossakin. Koska mitä sitten, jos ei niiden automaalausopintojen takia ehdi kunnolla valmistua pääsykokeisiin? Kohta huomaa valmistuvansa alalla, jonne ei ole koskaan halunnut ja jota kenties inhoaa, ja kohta huomaa saavansa työkkäristä työhönosoituksen sellaiseen työhön, johon ei alunperin pitänyt koskaan kouluttautuakaan. Senkin ajan olisi voinut käyttää paremmin.

Mieluummin vaikka vuodeksi ulkomaille tai kansanopistoon taidelinjalle harastusmielessä, kuin mihin tahansa vaan sen takia, että "jossain on oltava" opiskelurytmin takia.

 

Onhan se ikävää katsella sivusta nuoren ihmisen ponnistelua ja pettymyksiä, mutta en oikein ymmärrä mielipiteen kirjoittaneen äidin syytä lähteä lisäämään nuoren taakkaa olemalla itsekin surullinen tyttärensä puolesta. Vaikka ei mitään lapselleen sanoisikaan, niin eivät lapset mitään tyhmiä ole ja aistivat äitinsä mielialaa herkemmin kuin aina uskoisi. Ja mikä ihmetyttää kuinka elämää kokeneempi äiti ei lähde purkamaan tytön tilannetta avaamalla uusia mahdollisuuksia vaikkapa muualta Euroopasta. Välivuosi jossakin eri kulttuurissa voisi vahvistaa identiteettiä, tuoda uusia ideoita opiskelupaikoista ja ylipäätään rohkaista luottamaan itseensä vaikka ei aina niin elämä kivaa olisikaan. Ja nähdä lapsessaan erilaisia vahvuuksia, joita voisi välivuoden nimissä työkokemuksena kokeilla tai harrastaa kokeilun nimissä.

On aika karmeaa, että lapsi tungetaan hyvämaineiseen lukioon ja asetetaan tavoitteet niin korkealle ettei niiden täyttäminen onnistukaan lapsen kyvyillä. Asiat eivät suju elämässä niin kuin itse ajattelee, vaan siinä on useitakin vastoinkäymisiä ja niiden voittaminenhan on se tärkein taito. Kirjoituksessa äiti purkaa omia pettymyksiään ja odotuksiaan, joten voi tyttö parkaa.

 

[QUOTE="123";29967634]Onko tämä tyttö päässyt edes pääsykokeisiin?
Itse en ehkä edes haluaisi mennä sellaiseen kouluun minne en heittämällä pääsis. Hirmu kivikkoinen tie varmaan että sais sen koulun kunnialla läpi...
[/QUOTE]

Ei välttämättä. Jos pääsykokeissa on paljon hakijoita, jää moni hyväkin valitsematta.

 

Jollekulle valkeni että kaikki ei tulekaan itsestään ilman vaivannäköä eikä kaikkea ole mahdollista saada ja nyt masentaa ja pitää kirjoittaa hesariin koska maailmassa on virhe.

 

Jollekulle valkeni että kaikki ei tulekaan itsestään ilman vaivannäköä eikä kaikkea ole mahdollista saada ja nyt masentaa ja pitää kirjoittaa hesariin koska maailmassa on virhe.

No tietyllä tavalla maailmassa kyllä on virhe. Nykyisin ei ilman koulutusta oikeasti ole elämässä paljonkaan mahdollisuuksia, ja nuoren on melkein pakko olla jossain opiskelemassa, koska muuten putoaa jo taloudellisestikin tyhjän päälle. En yhtään ihmettele, että tuossa tilanteessa masentaa ja ahdistaa. Jos on varaa, voi tilannetta paikata vaikka opiskelemalla avoimessa, menemällä vuodeksi ulkomaille, tms mitä tuossa ylempänä ehdotinkin, mutta esimerkiksi köyhällä ihmisellä ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin mennä jonnekin hanttihommiin. Mitä töitä saa kouluttamaton nuori? Aivan. Ja kyllähän silloin kunnianhimoista ihmistä voi alkaa ahdistaa se ajatus, että mitä jos en ikinä pääse opiskelemaan ja jään loppuiäkseni siivoamaan.

Kyllä ainakin itse tunnen sympatiaa sellaista nuorta kohtaan, joka ei toiveista ja yrityksistä huolimatta saa opiskelupaikkaa, mutta lannistua ei toki kannata, vaan yrittää keksiä keinoja tilanteesta selviytymiseen ja ongelman ratkaisemiseen. Esim. se johonkin muuhun aineeseen hakeminen voi olla asia, jota ei tule ajatelleeksi, jos ei tiedä tai jos ei äitikään muista/tiedä, miten yliopisto oppilaitoksena toimii - että siellä tosiaan voi vaihtaa pääaineesta toiseen kohtalaisen helposti.

 

Kyllä tossa on jo lukutekniikka päin honkia jos ei vielä kolmannellakaan kerralla paikka aukea. Pitäisi vähän laajentaa niitä kiinnostuksen kohteita tai sitten ei oikein voi mitään. Tunnen yhden tyypin, joka on hakenut oikikseen 11 kertaa. Ei missään vaiheessa tullu mieleen, että ois senkin y11 vuotta voinut käyttää johonkin muuhun. Sen 11 kerran jälkeen luovutti...

 

"Yliopistoonhan voi pääsääntöisesti joitain poikkeuksia lukuunottamatta hakea pelkässä koepistekiintiössä, silloin riittää, että tavaa pääsykoematskut tarpeeksi hyvin. Sitäkään ei ole tämän mamman silmäterä saanut tehtyä, mitä tosin en ihmettele; jo yksi välivuosi voi kadottaa opiskelirutiinin ihan tyystiin. "

On yrittänyt, mutta ei ole päässyt. Se ei ole mikään ihme, sillä yliopistoon ei ole helppo päästä. Halveksiva sävy sun kirjoituksessa, kun puhut "mamman kullannupusta".

 

Kyllähän tuo vähän omituiselta kuulostaa. Ei se ettei ole päässyt opiskelemaan vaan se mitä sen eteen on tehty, että on päässyt opiskelemaan. Kun tosiaan yliopistoon voi päästä pelkillä pääsykoepisteilläkin, jos yo-kokeet meni persiilleen. Luulisi, että kolmessa vuodessa olisi ehtinyt lukea pääsykoekirjoja. Ja avoimessa yliopistossa olisi kannattanut lukea sen mieluisen alan kursseja. Tai aikuislukioon voi mennä korottamaan arvosanoja. Jutusta ei selvinnyt onko mitään näistä tehty.

 

No en minä kyllä minnekään amikseen menisi aikaa tuhlaamaan --

Et niin. Sinä tuhlaisit aikaasi kotona toimettomana odottaen, että päivä kuluisi loppuun ja voisit mennä nukkumaan herätäksesi uuteen toimettomaan päivään.

Mikä todennäköisyys on, että toimeton nuori saa itsensä yhtäkkiä ponnistamaan tyhjästä yliopistoon, kun ei se ole viimeisinä vuosinakaan onnistunut.

 

"Yliopistoonhan voi pääsääntöisesti joitain poikkeuksia lukuunottamatta hakea pelkässä koepistekiintiössä, silloin riittää, että tavaa pääsykoematskut tarpeeksi hyvin. Sitäkään ei ole tämän mamman silmäterä saanut tehtyä, mitä tosin en ihmettele; jo yksi välivuosi voi kadottaa opiskelirutiinin ihan tyystiin. "

On yrittänyt, mutta ei ole päässyt. Se ei ole mikään ihme, sillä yliopistoon ei ole helppo päästä. Halveksiva sävy sun kirjoituksessa, kun puhut "mamman kullannupusta".

Jossain vaiheessa pitää sitten myös hyväksyä se, että kyseinen ala ei ole se itselle sopiva.

 

[QUOTE="bibi";29967673]Kyllä tossa on jo lukutekniikka päin honkia jos ei vielä kolmannellakaan kerralla paikka aukea. Pitäisi vähän laajentaa niitä kiinnostuksen kohteita tai sitten ei oikein voi mitään. Tunnen yhden tyypin, joka on hakenut oikikseen 11 kertaa. Ei missään vaiheessa tullu mieleen, että ois senkin y11 vuotta voinut käyttää johonkin muuhun. Sen 11 kerran jälkeen luovutti...[/QUOTE]

Oletko muuten itse ollut koskaan yliopiston pääsykokeissa?