Äidit hoi!!

  • Viestiketjun aloittaja Jaahas
  • Ensimmäinen viesti
Mä jaan tätä referaattia eräästä artikkelista nyt vähän joka paikkaan, jossa mun mielestä on paljon asiaa. Toivottavasti luette :)


Äitiys on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anna Tuliharju on mm. tuota mieltä vuoden 2001 joulukuun Gloriassa.

Tuliharjun mielestä tärkeämpää on myös huolehtia alle yksi- ja kaksivuotiaista, jotka viedään kymmeneksi tunniksi päiväkotiin kuin koululaisista, jotka viettävät iltapäiviään yksin. Hän toteaa, että kahdeksanvuotiaalla on paljon paremmat valmiudet olla iltapäivä yksin kotona kuin vuoden ikäisellä totaalisesti uudessa maailmassa, missä aikuiset ja lapsiryhmät vaihtuvat.

Haastattelussa Tuliharju sanoo myös, että suurin osa äideistä nauttii pienen vauvan hoitamisesta, jaksaa herätä yöllä ja antaa jakamattoman huomionsa. On palkitsevaa olla täydellisen tarvittu, välttämätön. Mutta kun lapsukainen kasvaa ja ryhtyy tekemään asioita "itse", ei olekaan yhtä helppoa jaksaa olla hänessä kiinni kaiken aikaa. Kuitenkin lapsi tarvitsee äitiään yhtä paljon kuin ennenkin, vain eri tavalla. Monet nuoret äidit ovat ristiriitatilanteessa - pyydetään, jopa vaaditaan tulemaan töihin eivätkä he ehkä omasta mielestään saa toista tilaisuutta, jos nyt kieltäytyy. Tuliharjun mukaan asia, mistä varmasti putoaa pois töihin mennessä, on oman lapsen kehitys.

Nykyisin Tuliharjun mukaan lapsen paras on hukassa, ja sitähän useimmat vanhemmat lapselleen haluavat. Hänen mukaansa vanhemmat uskovat liian vähän omaan arvoonsa. Mikä tahansa muu asia tuntuu olevan tärkeämpää omalle lapselle: virikkeet, kaverit, ryhmä, harrastukset. Kuitenkin lapsi kehittyy lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella ikävuodella syntyy perusta itsetunnolle, arvoille ja vastuun kantamiselle. Pienen lapsen kehitys on riippuvainen lähimmästä ihmissuhteesta, jossa hän elää. Alle kolmivuotiaana lapselle päivittäinen ero ensisijaisesta hoitajasta on aina stressi. Sitä kautta se on riski kehitykselle.

Toki Tuliharjukin ymmärtää, että kaikilla vanhemmilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia hoitaa lapsiaan kotona kolmivuotiaaksi. Sen vuoksi hän on ollut mukana Auta lasta kasvamaan -hankkeessa, jossa tärkeimpinä pointteina on omahoitaja päiväkodissa, vanhempien pitäminen mielessä päiväkodissa esim. kuvia katselemalla, ikävän yllättäessä huomiota ei yritetä kääntää muualle, vaan lasta lohdutetaan.

Ikävä tunteena on tärkeä, sillä jos vanhemmat ajattelevat, että päivähoito on hyvä aloittaa aikaisin, kun lapsi ei vielä osaa ikävöidä. Jos lapsi ei vielä osaa ikävöidä, hänellä on kiintymyssuhteen kasvaminen vielä kesken. Ja kesken se voi jäädä, jos tätä asiaa ei ymmärretä.

Hän puhuu artikkelissa myös syyllisyydestä ja syyllistymisestä, josta tälläkin palstalla aika ajoin keskustellaan. Hän sanoo, että joka ikinen tekee virheitä. Semmoista äitiä tai isää ei ole, joka ei tekisi.
Hän muistuttaa tunnetusta termistä riittävän hyvä vanhemmuus, joka tarkoittaa sitä, että elämässä on enemmän rakkautta kuin vaikeuksia. Tiedetään myös, että yksi kehityksen edellytyksistä on se, että ei ole täydellistä. Jos lapsillamme olisi täydellinen palvelu, ei yksikään heistä kehittyisi. Täytyy olla myös jotain, mitä puuttuu Tuliharju toteaa. Ei lapsia pidä pitää pumpulissa, vaan auttaa vaikeuksien yli.
Hyvä vanhemmuus edellyttää kykyä myös syyllisyydentunteen kestämiseen. Jokainen kokee sitä joskus. Jos se kielletään, kipeät asiat eivät korjaannu. Sanotaan, että vanhempia ei saa syyllistää, mutta syyllistäminen on Anna Tuliharjun mukaan jo käsitteenä mahdoton. Syyllisyys on terveessä ihmisessä valmiina oleva tunne, sitä ei voi ulkopuolelta toiseen istuttaa. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihminen ilman syyllisyydentunnetta on psykopaatti. Ja joku toinen on sanonut, että syyllisyys on rakkauden vartija. Terveen syyllisyydentunteen kestäminen on lapsen etu, silläkin voi tehdä lapselleen vahinkoa, että jää syyllisyyteen kiinni ja ajattelee, että mitään ei ole enää tehtävissä.

Tärkeää on myös eriytyminen aikanaan, joka on elämänkaaren keskeinen ja kipeä asia. Se on yhtä vaikeaa äidille kuin itseään haltuun ottavalle lapselle. Ja silti se on välttämättömyys. Mutta ei voi eriytyä, jos ei ole mistä eriytyä.
 
vieras
monessa muussa maassa äitiyslomat ovat tyyliin 6 viikosta 3:een kuukauteen ja sitten mennään oikeasti töihin. miten lie niissä maissa nämä syyllistävät nettikeskustelut?
 
Miisa
Tärkeintä on tajuta, että kyse on todellakin puhtaasti valinnasta, prioriteeteista, arvoista. Ne voi jokainen päättää omalta kohdaltaan.

Jos joku päättää toisin kuin minä, se on ok. Kuitenkaan en ole koskaan tajunnut, miksi vauvoina lapsensa hoitoon vieneet puolustautuvat jyrkästi aina sanomalla, että muuta mahdollisuutta ei ole ollut. Valhetta. Aina on, mutta se puolustuskanta paljastaa huonon omantunnon sen todistelun takana.


Itse olen jäänyt leskeksi, kun odotin kolmatta lasta. Jäin kotiin, ja mitään kiirettä ei mihinkään ole. Lapset ensin. Talo piti myydä ja paljosta luopua, mutta valintoja kaikki tyynni. Älkää koskaan tulko sanomaan enää että muuta vaihtoehtoa ei ole. Te vaan valitsette mieluummin työnteon ja uran ja korkeamman elintason ja sitten huomaatte 15 vuoden kuluttua, että mitä teidän lapsillenne onkaan tapahtunut. Kun teillä itsellänne ehkä olisi aikaa, lapsillanne ei enää ole. Lapsuus on ohikiitävän lyhyt aika.
 
vieras
Minusta osapäivähoito olisi paras ratkaisu niin lapselle kuin äidillekin, mutta valitettavasti se on taloudellisesti kehno yhtälö. Toivoisin, että tätä vaihtoehtoa kehitettäisiin paremmin.
 
Musta taas lapselle on parempi, että vanhemmat on onnellisia ja tasapainoisia, vaikka sen takia joutuisikin uhraamaan yhteistä aikaa ja laittamaan lapsen hoitoon alla 3-vuotiaana. En usko, että pitkässä juoksussa on hyväksi uhrata mielenterveyttään lapsen takia. Voin tietysti olla väärässäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaahas:
Hoitakaa ne alle 3veenne kotona, jos suinkin mahdollista. Muutama vuosi kannattaa "uhrata" lapsen tähden ja pärjää vähemmälläkin. Sitä aikaa kun lapsi pieni ja elämän tärkeimpiä vuosia elää, et enää takaisin saa. Alle 3vuotiaan paikka on kotona äidin tai isän kanssa. T:Hoitotäti Jotenkin näin luki mielipidekirjoituksessa yhen päivän lehdessä.
joo mut meijän pojan paikka ei ois ollu skitsoilevan äidin kanssa jonka päänuppi olis räjähtänyt jos ei olis päässy välillä töihin... miut on luotu äidiksi muttei kotiäidiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sörhipöykerö:
Musta taas lapselle on parempi, että vanhemmat on onnellisia ja tasapainoisia, vaikka sen takia joutuisikin uhraamaan yhteistä aikaa ja laittamaan lapsen hoitoon alla 3-vuotiaana. En usko, että pitkässä juoksussa on hyväksi uhrata mielenterveyttään lapsen takia. Voin tietysti olla väärässäkin.

samaa mieltä :wave:
 
Miisa
Tuosta Wilkinsin lähettämästä referaatista voin sanoa, että allekirjoitan sen täysin. Tuo on tutkittua tietoa, mitä tulee lapsen erostressiin ja siihen liittyvään psyykkiseen kuormitukseen sekä kehitysviivästymiin. Lisäksi se, että kaikilla äideillä ei ole YHTÄLÄISIÄ mahdollisuuksia hoitaa lasta kotona pitää paikkaansa. Eikä siis se, että toisilla ei ole LAINKAAN MITÄÄN mahdollisuuksia, kuten täällä moni antaa ymmärtää. Paradoksi on usein vielä siinä, että ne kaikkein kovatuloisimmat ovat valitettavan usein niitä, joiden korkea elintaso vaatii säilyäkseen molempien vanhempien työssäkäyntiä. Lapselle riittäisi vähempikin, ja äidin läsnäolo ja vuorovaikutussuhde.
 
näinpä
Alkuperäinen kirjoittaja niko06:
meidän perhees oisin saanu kuus tukia bruttona 300e+LL100e ja töissä 1700e/kk
valitsin tuon vakituisen työn ja ihan hyvin lapseni voi niinkuin monen muunkin työtä tekevän äidin :D
Mulla tää meni niin, että tuet oli samat, mutta palkka bruttona nyt 3100 euroa. Valitsin sen, ettei tarvitse pelätä joka ikinen kuukausi sitä miten selvitään laskuista ja mitä saadaan syötyä. On siis paitsi enemmän rahaa, myös enemmän rentoutta ja varmuutta siitä, että asiat järjestyy. Ne pakolliset asiat siis, kuten asuminen, vaatettaminen, syöminen jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja näinpä:
Alkuperäinen kirjoittaja niko06:
meidän perhees oisin saanu kuus tukia bruttona 300e+LL100e ja töissä 1700e/kk
valitsin tuon vakituisen työn ja ihan hyvin lapseni voi niinkuin monen muunkin työtä tekevän äidin :D
Mulla tää meni niin, että tuet oli samat, mutta palkka bruttona nyt 3100 euroa. Valitsin sen, ettei tarvitse pelätä joka ikinen kuukausi sitä miten selvitään laskuista ja mitä saadaan syötyä. On siis paitsi enemmän rahaa, myös enemmän rentoutta ja varmuutta siitä, että asiat järjestyy. Ne pakolliset asiat siis, kuten asuminen, vaatettaminen, syöminen jne.
Täysin samaa mieltä :wave:

 

Yhteistyössä