"äidinpoika ja isintyttö" - perheen tuhoava kuvio?

Kiitos Kirsille perusteellisesta vastauksesta. Tosiaan, ei ongelma ole jos lapsi valikoi,mutta jos äiti valikoi lapsistaan, se tuntuu rajulta. Olen sen verran psykaa lukenut, että varsinkin samastuminen tyttäreen voi olla vaarallista, jos äiti ei tajua että tytär ei ole miniminä, vaan yksilö. Kirsi kirjoitti, että äitinsä ei halannut; hän ei kaiketi tajunnut, että tytär ei ole sama henkilö kuin hän itse. Se oli lohdullista, että veljesi oli puolellasi ja että suosiminen teki pahaa hänellekin.

 

Meillä on isintyttö ja äidintyttö ja äidinpoika.

Se mulle jäi epäselväksi että mitä sä ap tarkoitit perheen tuhoavalla kuviolla?? Miten tuollainen asia voisi perheen tuhota? Muuten kuin siten että sitä ei hyväksytä luonnollisena osana perhettä ja sitä nousee isompi haloo kuin tarve on.

Otsikko oli siis provokatiivi, jotta aihe erottui paremmin. Taustalla oli ajatus, että ehkä joskus äidinpoikaa suositaan ja isintyttöjä, jolloin perhe klikkiytyy, mutta ei mtn vakavaa, otsikko oli siis huomiohakuinen.

 

Mulla on kaksi tyttöä. Molemmat yhtä rakkaita, mutta esikoinen on kuin itseni kopio ja se joskus ärsyttää. On siis esimerkiksi hyvin arka ja herkkä, kuten itsekin olen. Kuopus taas on rohkea ja reipas ja ihailen siis hänessä näitä piirteitä, joita itsessäni olisin toivonut olevan. Mä siis ajattelen, ettei nämä tämmöiset ole sukupuolisidonnaisia asioita vaan myös lapsen luonteesta riippuvaisia.

Eli siis tällä viitaten tuohon, että äidit odottaa paljon tyttäriltään ja isät pojiltaan, mikä on omiaan kiristämään välejä. Eli siis mä patistan ja painosta esikoista rohkenemaan kun taas kuopusta ei tarvitse patistella kun on jo rohkea. Välillä vaan itseäni sätin, että olen tiukempi esikoiselle ja tiedostan sen, että se johtuu siitä että näen hänessä itseni ja haluaisin korjata hänen kohdalla omat puutteeni. Tosin kyllä muitakin ihmisiä tuntuu välillä "häiritsevän" lapsen ujous ja arkuus.. ja silloin mä taas saan päinvastaisen reaktion, tekisi mieli huutaa että antakaa mun lapsen olla sellainen kuin on, ei sen pitäis olla mikään ongelma kenellekään!

 

Viimeisin oli hyvä pointti. Ehkä tämäon ennen korostunut erityisen paljon, jos äiti on tuntenut ominaisuutensa arvottomiksi. Mieheni ottaa pojan kanssa yhteen yhden jaetun ominaisuuden vuoksi, minua se vain liikuttaa. Mies näkee itsensä pojassa. Mutta kaikki ei edes tiedosta tunteitaan!

 

Olisiko vielä lisää kertomuksia?

 

Mullahieman erilainen kokemus. Olin aina äidintyttö, jos määritelmänä on se keneenminä luotin ja turvasin ja halusin viettää aikaa. Mutta! Äitini ei ymmärtänyt tätä,vaan monesti sanoi ääneen,miksi en voisi olla enemminkin isän perään. Joskus vanhempi ei syystä taitoisesta edes nauti saamastaan suosiosta. Nykyisin välit on viileät, koska tunsin riittämättömyyttä. Oma tyttöni onminun perään ja se on musta ihanaa, otan siitä kaiken irti.

 

Kiitos kommenteista, vielä sanoisin tuosta kissabussin kertomuksesta, että hyvä että olet antanut asian olla, sekin on selviytymiskeno, mutta minusta tuntuu, että kyllä lapsi huomaa tuollaisen veljeä ihannoivan käytöksen. Miten veljesi suhtautuu oloon mammanpoikana? Jostain syystä itsekin huomaan, että äidit joilla poika ja tyrtö joskus, eivät kylläkään aina, esim. puhuvat pojasta enemmän. Varsinkin huonosti koulutetut.

 

Meillä on isäntyttö ja isänpoika. Äiti taitaa vaatia kasvatuksellisesti enemmän, isä tekee enemmän lasten mielestä kivoja juttuja.

 

Tuli vaan mieleen, että jos äiti hehkuttaa vain veljeä eikä siskoja, niin eikö se ole äiti joka menettää eniten?

Meillä äitintyttö on myös isintyttö

 

Mulla on kyllä niin mammanpoika, kuin voi vain olla. Tosin meillä taitaa syynä olla se, että oon ollut pojan varhaislapsuuden yh. Isän luona kyllä poika mieluusti käy (harvakseltaan tosin) ja uusi mieheni on pojalle tärkeä. Äiti on kuitenkin ollut pojalle aina ykkönen, ikävöi minua jo jos olemme muutaman tunnin erossa. Yksi yö mummolassa tai isillä menee vielä, mutta kaksi on liikaa. Poika on nyt 6-vuotias.

Jos uuden mieheni kanssa joskus toisen lapsen saamme, uskon, että hänestä tulee sukupuolesta huolimatta enemmän isinlapsi. Tietysti rakastaisimme kumpikin lasta yhtä paljon, mutta jotenkin mulla on tämän esikoisen kanssa niin tiukka symbioosi, että vaikea kuvitella, että täysin erilaisessa elämäntilanteessa voisi samanalaista tulla. Jotenkin toivonkin, että mahdollinen kakkonen ei olisi näin täydellisen mammari.

 

Mulla on kyllä niin mammanpoika, kuin voi vain olla. Tosin meillä taitaa syynä olla se, että oon ollut pojan varhaislapsuuden yh. Isän luona kyllä poika mieluusti käy (harvakseltaan tosin) ja uusi mieheni on pojalle tärkeä. Äiti on kuitenkin ollut pojalle aina ykkönen, ikävöi minua jo jos olemme muutaman tunnin erossa. Yksi yö mummolassa tai isillä menee vielä, mutta kaksi on liikaa. Poika on nyt 6-vuotias.

Jos uuden mieheni kanssa joskus toisen lapsen saamme, uskon, että hänestä tulee sukupuolesta huolimatta enemmän isinlapsi. Tietysti rakastaisimme kumpikin lasta yhtä paljon, mutta jotenkin mulla on tämän esikoisen kanssa niin tiukka symbioosi, että vaikea kuvitella, että täysin erilaisessa elämäntilanteessa voisi samanalaista tulla. Jotenkin toivonkin, että mahdollinen kakkonen ei olisi näin täydellisen mammari.

Minulla sama, olin miehen reissutyön vuoksi yh arkisin kaksi vuotta, ja elämäntilanne tosi erakoitunut, nyt toisen lapsen kanssa ei vain ole samaa symbioosia. Äitinpoika esikoinen on, mutta tuli sellaiseksi olosuhteiden vuoksi.

 

Minä luulen, että tuo haitallisuus on toisinpäin.
Jos tytöt ovat äidintyttöjä ja pojat isänpoikia, eivät he opi tuntemaan ja luontevaan kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa.

 

[QUOTE="jojo";26217216]Meillä tuntuisi olevan isin tyttö ja isin poika, äiti toimii vain huoltojoukkona. [/QUOTE]

Ihana