Tutut ihmiset nauroivat minulle ollessani laitoksella, kun jaksoin laittaa hiuksia ja meikata. Sama jatkui kotiutuksen jälkeenkin. Nämä naurajat eivät ymmärtäneet, miten minulla voi olla aikaa laittaa itseäni, kun on pieni vauva. Toisin sanoen, koin olevani huono äiti, kun pynttäydyn. ""Naurajat"" olivat juuri niitä, jotka eivät meikkaa eivätkä laita hiuksia arkena.
Kerran eräs tuttavani antoi ymmärtää, että huolehdin ensin itsestäni ja vasta sitten lapsesta, kun joka päivä meikkaan ja laitan hiukset. No voi h... oisko pitänyt lähteä sinä päivänä kauppaan naama ja hiukset kuin petolinnun p....Ja toisekseen olen aina huolehtinut lapsesta ensin ja sitten itsestäni. Lapsi ei ole koskaan joutunut huutamaan jaloissani kun olen laittautunut.
Puhuin tästä miehelleni ja hän sanoi, että älä kuuntele muiden puheita vaan tee niinkuin koet itse parhaaksi. Viihdyn huoliteltuna.
Olen murrosiästä saakka huolehtinut ulkonäöstäni ja se on ollut ilmeisesti joillekin rankkaa. Uskon, että eräät ihmiset kihertelivät mielessään, että kyllä se nyt lopettaa itsensä laittamisen kun tekee lapsen. Minun annettiinkin ymmärtää, että lapsen jälkeen mikään ei ole kuin ennen. Toisin kävi. Nautin vanhemmuudesta ja myös itsestäni huolehtimisesta. Ei lapsi vienyt kaikkea omaa aikaani, vaan löydän kiireisenkin päivän keskeltä edes pienen hetken itselleni.
Ja miksi jotkut pitävät meikkaavia ja hiuksiaan laittavia pinnallisina. Olisiko se kateutta...