Adoptiolapsi biolasten sisaruksena?

Samoin onneksi meillä. Ja mitä ansiosidonnsaiseen tulee, on mielestäni ansiosidonnainen luokiteltu palkkatuloiksi. Hoitovapaa on eri asia ja jokainenhan voi päättää jääkö hoitovapaalle vai ei (jos kyseessä pieni lapsi) ja sillä ei ole enää adoptionkannalta merkitystä, koska lapsihan on jo saatu siinävaiheessa. Olipas aika dokumentti eilen Kiinan kaapatuista lapsista! Sain vihdoin soitettua ja meillä antaisi adoptioneuvontaa oma kunta.

 

No hyvä että ansiosidonnainen luokitellaan palkkatuloksi. Sitten ei ole mitään ongelmaa. Mulla menee noi äitiysvapaat, vanhempainvapaat, hoitovapaat jnejnejne sekaisin (vaikka olen kaksi kertaa äitiyslomalla jo ollut ), mutta ite oon ajatellut, että olisi sen n 8 kk ansiosidonnaisella jos adoptioon päädymme. Mutta sen näkee tietenkin tarkemmin sitten. Jos tarve olisi pidemmälle ajalle kotona, todennäköisesti mies jäisi kotiin joksikin aikaa...

Hienoa kansku, että sait aikaiseksi soittaa adoptioneuvonnasta! Me vielä mietitään ja kattellaan "syssymmällä".. Välillä kyllä ehtii vähän haaveilla kolmannestakin vaikka nämä kaksi on nyt pitänyt aika kiireisenä kun on flunssakautta..

 

En lukenu kaikkia vastauksia, mutta tuttava sanoi, että "on ihanaa, kun voi sanoa lapselle tunteiden myllertäessä tulevaisuudessa, että hänet on todella haluttu meille asumaan, että me ehkäisimme tahallaan, jotta saisimme teidät". Eli biologisia lapsia jo oli, eivät halunneet biolapsia enää lisää vaan adoptoituja. Joten se voi olla myös valttikortti perheessä, jossa on bio ja adoptiolapsia.

 

Toki Kutku kommenttisi on varmasti totta, mutta kuinka kaivattu lapsi on perheessä jossa ei ole biolapsia? Ja saa jakamattoman huomion, kun taas perheessä jossa on muitakin lapsia, joutuu jakamaan huomion sisarusten kesken. Toisaalta adoptiolapsi tulee perheeseen nuorimmaiseksi. Nämä on varmasti vaikeita asioita, mutta varmasti molemmissa perrhemuodoissa on plussat ja miinukset. Perheen biolapset eivät joudu pohtimaan, miksi ovat syntyneet juuri tähän perheeseen, ovathan omat vanhemmat ne ainoat ja "oikeat", kun taas adoptiolapsi joutuu pohtimaan tätä asiaa elämänsä aikana paljon....kyllä siinä varmasti tulee eteen monenlaisia tilanteita, joihin ei aina ole vastausta valmiina. Mutta onneksi ne tilanteet eivät tule yhtä-äkkiä eteen, vaan niitä aletaan miettimään jo adoptioneuvonnassa.

 

Sitä tarkotinkin tuossa vaan, että ei se ole aina mitenkään huono juttu, että biolapsia jo on. Kun taas adoptiolapsi voi joskus olla turhautunut ja sanoa, että "te ette olis edes halunnu mua, te olisitte halunneet biologisen lapsen", siis tilanteessa, jossa biolasta on toivottu ja sitä ei ole saatu. Niin taas vahvuutena bioadoptioperheessä on se, että niitä biologisiakin olis tod. näk. saatu lisää, mutta niitä ei haluttu enää vaan haluttiin just se adoptiolapsi. Siis ymmärrätkö mitä tarkotan

 

Siis joo ymmärsin...., ja niitä tilanteita varmasti tulee. Mutta toisaalta voi tulla tunne, että vanhemmat rakastavat enempi omia lapsiaan (vaikka näin ei olisi). Eli, lapsi voi kokea sitä ulkopuolisuuden tunnetta, jota nini vee tarkoitti kun aloitti tämän ketjun.

 

Täytyy sanoa, että mä olen ajatellut olemassa olevia lapsiamme pelkkänä plussana adoption kautta tulevalle kuopuksellemme. Mutta onhan se totta, että adoptoitu lapsi voi tuntea epäilystä siitä, kuuluuko hän oikeasti perheeseen jne. Mä kuitenkin uskon, että vanhemmat luo hyvin pitkälti lastensa sisaruussuhteet. Lapsille pitää opettaa pienestä pitäen veljen tai siskon arvostaminen, kannustaa heitä yhteistoimintaan ja vastavuoroisuuteen. Meillä lapsille yritetään iskostaa päähän se, että veli on myös paras kaveri, elämän mittainen sellainen. Samaa taktiikkaa jatketaan tulevan pikkusisaruksen kanssa. En epäile yhtään, etteikö meidän lapset ota pikkusisarusta porukan jatkeeksi ja kohtele yhtä hyvin tai huonosti kuin toisiaankin. Sisarusten väliset seikkailut, nujakoinnit ja hellyyden osoitukset ankkuroivat adoptoidun lapsen perheeseen. Näin toivon.

Lisäksi on otettava huomioon se, että me vanhemmat emme ole aina lapsen tukena. Mitä vain voi tapahtua (vrt. tapaus Mylläri) ja se vanhuuskin tulee vastaan väistämättä. Silloin lapsella on hyvä olla oman ikäisiä lähisukulaisia, joiden kanssa on yhteinen, pitkä historia.

Enemmän olen huolissani muista sukulaisista. Joutuuko adoptoitu lapsi kuulemaan huolimattomuuksissa lausuttuja kommentteja hyväntekeväisyydestä, "omista" lapsista ja muista tms., osaako isovanhemmat antaa adoptoidulle lapsenlapselle yhtä paljon ja yhtä vilpittömästi rakkautta kuin biologisille? Mutta nämä ovat huolenaiheena varmasti muillakin adoptoijilla kuin vain meillä, joilla on biolapsiakin!

 

Minäkään en ole huolissani meidän perheensisäisestä rakkaudesta, koska yhteen sitä kasvetaan ennemmin tai myöhemmin. Oma sisko tai veli hänestä tulee lapsillekin.

Sukulaisten suhteen pitää ehkä tehdä enemmän töitä. Varmasti adoptiolapsi jää suvulle etäiseksi ja esim. kuolemantapauksessa suku ei tuntisi sydämessään lasta omaksi sukulaisekseen ellei yhteistä historiaa olisi ehtinyt kertyä. Ajattelisin että suvunkin on siis saatava viettää aikaa adoptiolapsen kanssa ja hoitaa häntä, side voi syntyä hitaammin mutta on toivottavasti lopulta yhtä vahva.

Itsekin pelkään että loukkaannun kommenteista ja ehkä suojaan sitten adoptiolasta niin etten anna häntä hoitoon näiden kommenttien sanojille, mutta täytyy ymmärtää että asia on monille uusi eikä suku useinkaan pahaa tarkoita.

 

Samoin kuin seelia77, enemmän huolestuttaa tällä hetkellä omien (lähi)sukulaisten reaktiot ja suhtautuminen. Että osaavatko he ottaa adoptiolapsen yhtä rakkaaksi lapsenlapsekseen kuin muutkin lapset. Kaipa ajan kanssa ja hoitamalla lasta kuten muitakin. Yksi mietityttävä asia vain tämäkin.

Sitä vielä miettii, ettei toisaalta adoptiolapsi kokisi olevan "vähempiarvoinen" kuin biologiset lapset, mutta toisaalta myös, ettei alkaisi liikaa lelliä adoptiolasta ja kohdella tätä silkkihansikkain. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Kai sitä osaisi olla ihan "normaali". Ensin ehkä lapsi voisi tuntua vieraalta, mutta uskon, että ajan kanssa se rakkaus löytyisi ja osaisi suhtautua lapseen kuten biologisiinkin.

 

Sukulaisten suhteen pitää ehkä tehdä enemmän töitä. Varmasti adoptiolapsi jää suvulle etäiseksi ja esim. kuolemantapauksessa suku ei tuntisi sydämessään lasta omaksi sukulaisekseen ellei yhteistä historiaa olisi ehtinyt kertyä. Ajattelisin että suvunkin on siis saatava viettää aikaa adoptiolapsen kanssa ja hoitaa häntä, side voi syntyä hitaammin mutta on toivottavasti lopulta yhtä vahva.

Itsekin pelkään että loukkaannun kommenteista ja ehkä suojaan sitten adoptiolasta niin etten anna häntä hoitoon näiden kommenttien sanojille, mutta täytyy ymmärtää että asia on monille uusi eikä suku useinkaan pahaa tarkoita.

Hyvä pointti! Siis tuo, ettei ala suotta suojaamaan lasta, vaan sallii ja rohkaisee suhdetta sukulaisiin ihan niinkuin sisaruksiinkin.

 

En lukenut koko keskustelua, vastaan vaan aloitukseen.

Mie oon kolmen isosisko, nuorin meistä on kansainvälisesti adoptoitu. Hän on tullut meille vauvana eikä siis muista muuta perhettä. Kysymyksiä on toki sadellut, miksi erinäköinen, miksi muilla äitin silmät tai isin nenä, jne jne. Meijän äiti vastas siskolle, että muut on syntyny vaa äitin mahasta, mutta sie oot syntyny äitin sydämestä.

Kauniimmin ei varmaan pysty sanomaan. <3

 

Oletteko harkinneet suomalaista sijaislasta. Heidän kohdallaan saa toivoa aika montakin asiaa. Me halusimme nimenomaan tytön, eikä meille poikaa edes esitetty

 

Mun yks kaveri on adoptoitu intiasta ja sillä on 2 isompaa sisarusta ja 2 pienempää jotka on ihan biolapsia. Mutta Nia-Adelén on adoptoitu sieltä Intiasta kun Adelén oli 2v. ja vanhin perheestä on Alexis joka on 15v ja nuorin Marié joka on 2v. Adelén on nyt 10v