"Faith"
Kaipaan kokemuksia muilta leikki-ikäisten vanhemmilta, joilla on vaikeuksia lastensa kanssa. Onko meidän 2-vuotias mielestänne potentiaalinen ADHD-lapsi vai vaan uhmassa?
-Käy holtittomasti toisten lasten päälle
-Saa valtavia raivokohtauksia, pakko raahata toiseen huoneeseen ja odottaa siellä, että raivo laantuu, ei voida mennä kauppaan tms. sillä julkisilla paikoilla meno vaan yltyy
-Kotona mäiskii tavaroita päin seiniä, naarmuttaa lattiat, rikkoo lelut, lyö itseäänkin holtittomasti, esim. päätä seinään, kiellettäessä vaan yltyy tällainen käytös...
-Puheenviivästymä, ääntäminen todella epäselvää, osaa kuitenkin jonkin verran toistaa sanoja perässä ja kahden sanan lauseitakin tulee mutta "omalla kielellä"
-Kotona kaikessa rauhassa tai tiiviisti television ääreen istutettuna rauhoittuu kyllä mutta heti jos tulee vieraita, hyppii seinillä
-On hetkiä, jolloin paijaa pienempiä lapsia tai osoittaa kiintymystä halaamalla tai sanomalla heipat, ei siis ole koko ajan sekaisin :/
Mitä tää voi olla?? Käytöstä on kestänyt jo ainakin vuoden ja tuntuu, että pahenee vaan.