Adhd:sta ja add:sta -mietiskelen vain...

[Frau Maria]

Katsoin tuossa vapaapäivän kunniaksi tuon ohjelman "Meille tulee vauva", ja minua jäi mietityttämään yksi asia. Minusta ohjelman isä oli aikas tavallinen, tunsi hienosti omat rajansa, yritti parhaansa. Hän oli onnellinen lapsistaan ja jaksoi uskoa tulevaisuuteen. Nuoren äidin energia meni miehensä tekemisiä seuratessa ja moittiessa.

Ymmärrän omasta kokemuksestani, että adhd/add lapsen tai aikuisen kanssa vastuun/tehtävien jakaminen on välistä kovan työn takana -omat vaikeudet esim. tunnetilat vielä vaikeuttavat yhteiseloa, koska keskittymisvaikeuksista kärsivä on oppinut tarkkailemaan ympäristöään niin, että poimii, suorastaan imee negaatiot itseensä -on herkkä, kuten ohjelmassa todettiin.

Tämä ohjelma sai minut miettimään ympäristön suhtautumista herkkään, välillä keskittymiskyvyttömään lapseeni, joka kuin menee lukkoon, kun ihmiset yrittävät saada hänet "oppimaan", "muistamaan", "tajuamaan" ym. Toinen lapseni, joilla on samoja vaikeuksia, menestyy koulussa nyt hyvin, koska hänellä on ammattitaitoiset opettajat, jotka ymmärtävät, että on erilaisia oppimismekanismeja -mutta nuorimmaiseni, joka on päiväkodissa, jolta vaaditaan vielä erilaisten testien tekemistä ym. on aivan lukossa ja jatkuvasti tuntosarvet pystyssä -hän jopa arveli kavereiden ihmettelevän erilaisuuttaan! En ole ennen törmännyt pieneen lapseen, joka miettii osaamisensa vaikutusta kaverisuhteisiin!

Voinko vaatia testien tekemisen keskeyttämistä ja siirtämistä neurologin vastaanotolle, pois kaverien silmistä? Selvyytenä, että meillä erityislastentarhanopettaja tekee testejä päiväkodissa ja ne tuntuvat vain jatkuvan ja jatkuvan... Tuntuu, että saan valtavasti paheksuntaa tältä elto:lta, sanoinpa mitä hyvänsä. Pyysin miestänikin olemaan puolellani, kun tapaamme tyypin. Kokemuksia ja selviytymisiä -ennen kaikkea! Kiitos!

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Totta hemmetissä voit lopetuttaa testit ja antaa asian neurologille!

Itselläni on adhd-lapsia, jotka myös analysoivat omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan ja niiden vaikutusta sosiaaliseen elämäänsä. Se on raskasta.

Omat epelin (kouluikäiset)i käyvät pientä koulua, jossa ymmärretään oppimisprosessien erilaisuudet ja neuropsykologi on antanut kunkin opettajalle perehdytyksen kyseisen lapsen vahvuuksiin ja miten niillä voi kompensoida vaikeuksia.

Tärkeintä on turvata itsetunnon normaali kehitys, se suojaa lasta nuoruudessa.

*sanoo se, jolla on myös itsellään F90.0-diagnoosi*

 

[Frau Maria]

Kiitos vastauksesta. Uskon, että käynti neurologilla auttaa meitä kovasti ja saamme täsmätietoa poikamme auttamiseen. Tehtiinkö sinun lapsillesi paljon testejä? Oliko se rankkaa aikaa teille? Vaadittiinko teiltä yhtäaikaisia testejä toimintaterapeutin, lastentarhanopettajan ja puheterapeutin tahoilta? Meillä listassa on myös fysioterapeutti ja lapsemme on aivan väsynyt. Kieltäydyimme jo puheterapeutin testeistä -joita ne istunnot todellakin vain ovat! Eräskin äiti kertoi, että hänen lastaan testattiin vuosi, tulokset tyrkättiin kouluun ja mitään ei ole sen jälkeen tapahtunut, koska opettajat eivät osaa tai pysty soveltamaan terapeutin saamia tuloksia käytäntöön.
Itse koen tämän ajan rasittavana, koska en edes saa aikoja terapeuteille! Ja neurologin aika, johon nämä testit pitäisi jotenkuten olla tehtynä on jo tiedossa...ja erityislastentarhan opettaja syyttää minua, tai siltä minusta tuntuu. Haluan hyvää opetusta lapsilleni, en tätä testausrumbaa. Miten tämän kestää?

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Meillä päästiin helpolla: ensin perustestit psykologilla, kasvatus- japerheneuvolan kautta. Tulokset mukaan ja neuropsykologille, joka jatkoi niiden pohjalta. Kaikkinensa meni muutama kuukausi. Esikoinen oli toisella luokalla, kun aloitettiin tutkimukset. Toinen tutkittiin myös toisen luokan aikana ja kolmas ekan luokan alussa.

Ja lapset ottivat testit siltä kannalta, että on mielenkiintoista tietää, miten he ajattelevat, sillä kaikki ovat erilaisia. Eivät siis kokeneet niitä juurikaan rasitteena.

Eikä testejä ole pakko tehdä yhtään enempää, kuin mistä selviää perusasiat. Diagnoosiakaan ei ole pakko kirjoittaa lapsen papereihin...MUTTA silloin on oltava todella hyvät opettajat, jotka ymmärtävät tilanteen. Jos diagnoosi on virallisena papereissa, se kulkee siellä aina. Asiassa on puolensa ja puolensa. diagnoosiin voi vedota saadakseen lapselle laillisesti kuuluvan avun.

 

[Frau Maria]

Olen itsekin tuota mieltä, että diagnoosista on ehkä enemmän hyötyä kuin haittaa, vaikka siltikin on hankalaa saada kaikkia lääkärin mainitsemia apuja. Mutta meidän kohdalla ei ole haitannut, vaikka esikoiselta jäi avustaja saamatta. Hyvin on pärjännyt, vielä.

Viestistäsi rohkaistuneena soitin vielä kerran toimintaterapeutille ja lastenneurolle ja toivoin arvioinnin tekemistä neurolla. Kaipa se onnistuu ja siitä tuli helpottunut olo. Soitin myös elto:lle ja kyselin hänen metodeistaan ja suunnitelmistaan poikamme suhteen. Eipä kummoisia suunnitelmia ollut, ja sekin helpotti! Sanoin, että haluaisimme käydä neurologilla ensin ja miettiä sitten vasta jatkoja ja terapian tarvetta -eikä tuo ollut vastaankaan.

Että näin niillä asioilla on tapana sitten kuitenkin setviytyä ihan inhimillisesti, vaikka ne ensin tuntuvat niin ehdottomilta. Olen varma, että tästä selvitään ja pojastani kasvaa hieno mies. Kun vain saisin itse voimia tähän äitiyteen, tähän palapelin rakentamiseen.