Adhd-aikuisen kanssa eläminen..

[avuton]

Onko kellä lähipiirissään aikuista adhd-ihmistä?

Omalla puolisollani on adhd (ei lääkärin diag,mutta 100% varmuus siitä on) sekä ilmeisesti touretten syndrooma tai muu pakkoliikejuttu. Olen aivan hukassa, että mitä teen hänen kanssaan. Oma pääni ei kestä sitä jatkuvaa säntäilyä (ja vuoroin hirveää masentuneisuutta), hän ei jaksa kiinnostua mistään työstä/opiskelusta kun hetken, on kamalan tempperamenttinen, ei pysty noudattamaan mitään järjestelmällistä kaavaa (ei kiinnosta/unohtaa laskut, myöhästyy aina, keksii jatkuvasti uusia juttuja ja entiset unohtuu ja jää kesken).. ym ym ym. Miten tämän luonteen saa toimimaan sitten perhe-elämässä? Meille syntyy pian lapsi ja pelottaa mitä tästä tulee kun hän ei halua asettua aloilleen minnekkään työhön tai mitään...

Toisaalta hän on taas hyvin kätevä käsistään, empaattinen, kiltti, odottaa lasta hirveän paljon ja on varmasti rakastava isä. Itse sanoo että tietää kyllä että on adhd,mutta hänestä se on kuulema vaan hauskaa eikä halua elää siinä yhteiskunnan plääplää 7-17 työ, asuntolaina ym. kaavassa.

mitä perkelettä tässä oikein tekee?

 

[joku]

kuulostaa musta ihan Maanis-depressiiviseltä?!?

 

[ap]

mikähän nämä kaksi sairautta sitten erottaa selkeästi toisistaan? Hän on kokoajan näitä ääripäitä samaan aikaan, ei siis mene mitenkään jaksoissa..

 

[hmm]

Toivottavasti hän löytää työn / yrittäjyyttä jota tekee omin ehdoin ja sopeutuu siihen.. Lapselle hän on varmasti tärkeä ihminen sellaisena kuin on. Voisiko hän harkita lääkitystä? Kerro miten paljon kaipaat elämään yhteisiä sääntöjä tuomaan turvaa ja järjestystä?

 

[ap]

Toivottavasti hän löytää työn / yrittäjyyttä jota tekee omin ehdoin ja sopeutuu siihen.. Lapselle hän on varmasti tärkeä ihminen sellaisena kuin on. Voisiko hän harkita lääkitystä? Kerro miten paljon kaipaat elämään yhteisiä sääntöjä tuomaan turvaa ja järjestystä?

Hän haluaisi opiskella,mutta vielä se ei ole mahdollista meidän tilanteessa kun saan vain minimi äitiysrahan ja joutuu siksi tekemään hommaa mitä löytyy.. Opiskeli vielä pari kk sitten oppisopimuksella mutta kiinnostus lopahti taasen.

On sanonut jyrkän ei:n lääkkeille. Olen yrittänyt kertoa kyllä ja hänkin aina yrittää kovasti esimerkiksi pitää asuntoa siistinä-mutta se kestää vain ehkä kaksi päivää. Siivotessa hän löytää aina jonkin mielenkiintoisen vaikkapa komeron ja keskittyykin sen järkkäämiseen erittäin antaumuksella ja näin muu jää... Kai hänestä on jotenkin kivaa olla semmoinen erilaisista asioista kiinnostuva ja menevä, luulee että lääkitys tekisi hänestä jonkun robootin.

 

[tsemppiä]

lääkitys.. se on ainut keino..

hirveän paljon ja on varmasti rakastava isä. Itse sanoo että tietää kyllä että on adhd,mutta hänestä se on kuulema vaan hauskaa eikä halua elää siinä yhteiskunnan plääplää 7-17 työ, asuntolaina ym. kaavassa.

mitä perkelettä tässä oikein tekee?[/quote]

 

[minulla myös]

Puolisona täälläkin adhd- mies Helppoa yhteiselo ei tosiaan ole, mutta eipä myöskään tylsää.. Me olemme puhuneet josko yritettäisiin saada hänelle lääkitys tasaamaan oireita. Meillä mies ei ole masentuneisuuteen taipuva, mutta vaikeuksia muuten monella tasolla. On juuri perustamassa omaa toiminimeä, jospa sitten helpottaisi kun pääsee omaksi pomokseen.. Tyttäremme on 2- vuotias, ja toivoisin todellakin että rauhoittuisi ennen kuin tyttö on isompi. Ikävä kyllä tunnen erään aikuisen adhd miehen, joka sanoo että lääkityksestä ei hänellä mitään hyötyä :/ Olisi myös mukava tietää miten adhd:ta voisi "hoitaa" muuten kuin lääkityksellä? Kurjaa jos olen hänen "äitinsä" vielä 50- vuotiaanakin Tulipas sekava kirjoitus, pahoittelen

 

[Santtu81]

Tunne erään ja lääkityksellä on hoidossa.

 

[ap]

Puolisona täälläkin adhd- mies Helppoa yhteiselo ei tosiaan ole, mutta eipä myöskään tylsää.. Me olemme puhuneet josko yritettäisiin saada hänelle lääkitys tasaamaan oireita. Meillä mies ei ole masentuneisuuteen taipuva, mutta vaikeuksia muuten monella tasolla. On juuri perustamassa omaa toiminimeä, jospa sitten helpottaisi kun pääsee omaksi pomokseen.. Tyttäremme on 2- vuotias, ja toivoisin todellakin että rauhoittuisi ennen kuin tyttö on isompi. Ikävä kyllä tunnen erään aikuisen adhd miehen, joka sanoo että lääkityksestä ei hänellä mitään hyötyä :/ Olisi myös mukava tietää miten adhd:ta voisi "hoitaa" muuten kuin lääkityksellä? Kurjaa jos olen hänen "äitinsä" vielä 50- vuotiaanakin Tulipas sekava kirjoitus, pahoittelen

Niin, auttaakohan sitten joku terapia siihen? On itse sanonut että haluaisi käydä puhumassa jollekkin, mutta sitten se jää siihen puhumisen tasolle niinkun miljoonat muutkin asiat. Minun pitää jatkuvasti muistuttaa että pitää soittaa sinne ja sinne,käy siellä, ja ne vaan jää..sitten hermostuu kun "komentelen"
Kuulostaa varmaan ulkopuolisen korvaan ihan kamalalle pikkukakaralle,mutta ei hän semmonen kuitenkaan ole....ainakaan kokonaan.

Ei hänkään sillain masennu, mutta pettymykset on hirveitä yleensä kun odotuksia ja suunnitelmia on vaikka muille jakaa. Ne pettymyksetkin kyllä usein sitten unohtuu pian.

 

[minulla myös]

Puolisona täälläkin adhd- mies Helppoa yhteiselo ei tosiaan ole, mutta eipä myöskään tylsää.. Me olemme puhuneet josko yritettäisiin saada hänelle lääkitys tasaamaan oireita. Meillä mies ei ole masentuneisuuteen taipuva, mutta vaikeuksia muuten monella tasolla. On juuri perustamassa omaa toiminimeä, jospa sitten helpottaisi kun pääsee omaksi pomokseen.. Tyttäremme on 2- vuotias, ja toivoisin todellakin että rauhoittuisi ennen kuin tyttö on isompi. Ikävä kyllä tunnen erään aikuisen adhd miehen, joka sanoo että lääkityksestä ei hänellä mitään hyötyä :/ Olisi myös mukava tietää miten adhd:ta voisi "hoitaa" muuten kuin lääkityksellä? Kurjaa jos olen hänen "äitinsä" vielä 50- vuotiaanakin Tulipas sekava kirjoitus, pahoittelen

Niin, auttaakohan sitten joku terapia siihen? On itse sanonut että haluaisi käydä puhumassa jollekkin, mutta sitten se jää siihen puhumisen tasolle niinkun miljoonat muutkin asiat. Minun pitää jatkuvasti muistuttaa että pitää soittaa sinne ja sinne,käy siellä, ja ne vaan jää..sitten hermostuu kun "komentelen"
Kuulostaa varmaan ulkopuolisen korvaan ihan kamalalle pikkukakaralle,mutta ei hän semmonen kuitenkaan ole....ainakaan kokonaan.

Ei hänkään sillain masennu, mutta pettymykset on hirveitä yleensä kun odotuksia ja suunnitelmia on vaikka muille jakaa. Ne pettymyksetkin kyllä usein sitten unohtuu pian.

Taidan ottaa lääkärille puheeksi että mihin voisi edetä seuraavaksi, psykiatrille mies ei suostu enkä tiedä auttaako sekään. Mutta lääkitys asia pitäisi hoitaa, ilmeisesti ensin saatava mies neurologille(?) tutkimuksiin ja sieltä kautta.. Minunkin puolisoni kuulostaa aina muista kakaralta, tyhmältä ja laiskalta, älä välitä Kun vain itsekin muistaisin ottaa asioista selvää, kun mies ei muista Yhdellä tuttavalla (mies35v) on olemassa joku ns. tukiverkosto kelle puhua, joka koostuu useammasta tahosta. Tilanne tiedetään muutenkin työkkärissä ym. niin osaavat auttaa paremmin. Anteeksi jälleen sekava tekstini