Abortin jäljet - mikä pahinta?

Elämää ja elettyjä vuosia on vierähtänyt tovi sitten oman henkilökohtaisen katastrofini. Olin 17-vuotias tyttö, lukiolainen, elämäni johdannossa. Poikaystävän kanssa huolimaton ehkäisy johti raskauteen ja aborttiin - muuta ei edes harkittu.

Näen itseni yhä nuorena, raikkaana, pienenä naisenalkuna - kun kaikki oli edessä ja maailma oli mahdollisuuksineen jalkojeni juuressa. Sitten putosi pommi - raskaana! Abotti tehtiin heti, lääkäri tuomitsi, puisteli päätään. Sairaanhoitaja kietoi käsivartensa ympärilleni; "älä tuomitse itseäsi, tässä ajassa ja maassa sinä saat päättää omasta kehostasi" itkin lohduttomasti. Tuomitsin itse itseni. Kuvittelin, että kunhan pääsen sairaalasta kaikki on paremmin, suru ja häpeä jäävät sinne. Niin ei käynyt. Olin paha, huono, kelpaamaton. Rankaisin itseäni. Masennuin.

Opintojen alkamisen keväässä tapahtui jotain - vajosin mustaan ja tahmeaan, jäin sängynpohjalle. Kukaan ei hakenut sieltä pois. Vuoden verran makasin sängyssä - jälkeenpäin joku sanoi että psykoottisena. En osannut sanoa mikä on. Muistan haparoineeni eteenpäin, tiesin että eteenpäin on mentävä. Hain apua, sain sitä, ja nyt 16 vuotta kaiken jälkeen, kun 10v intersiivistä terapiaa on takanani voin sanoa, että enää en ole vaarassa syöksyä kuiluun. Jäljet jotka näkyvät katselijalle: surupilkkuja silmissä, itsetuhoisissa ja sekavissa tunnelmissa otettu tatuointi ja sen poistoyritelmästä jäänyt arpi - arpi joka muistuttaa elämästä joka olisi voinut olla. Selviääkö tästä? Kyllä selviää. Unohdanko? En koskaan. Kaipaanko lastani? Ei ollut mitään lasta.

Ansaitsenko kaiken jälkeen vielä kokea äitiyden?

 

ansaitset,ja rangaistus oli liian kova.

 

Olen samaa mieltä juun kanssa. Tietenkin ansaitset äitiyden ja olit todellakin liian ankara itsellesi :hug:

 

Tottakai !

 

Tottakai !

 

Ehdottomasti ansaitset kokea äitiyden :hug:

 

Itse olen ollut melko samanlaisessa tilanteessa, tosin kukaan ei tuominnut silloin päätöstäni, mutta nyt kun ole naimisissa eri miehen kanssa kun silloin ja aloimme yrittää lasta tulin heti raskaaksi raskaus sujui hyvin jne.. sen jälkee olen kokenut 2 kamalaa keskenmenoa, toinen todella myöhäisillä viikoilla, olen tullut miettineeksi että tämänkö saan maksaa teostani? mutta sen tiedän että silloin kun abortin päätin en olisi millään voinut toimia muuten ja näin en ajattele että mitä jos se lapsi eläisi nyt kanssamme..

 

Voi vitsi, itku tuli täällä.

Kyllä ansaitset.

Halaus.

 

Kaduttaako?

 

Mä en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi,jos oisin päätynyt aborttiin.
Olin 17 vuotias vasta,kun aloin odottamaan lasta.
Vanhemmat melkeinpä pakotti abortiin.
Raskaus selvisi vasta viikolla 17 kun vatsa alkoi näkyä.
Lääkärin kanssa,kun juttelin hän sanoi,että joutiisin synnyttämään lapseni.
Tiesin heti,että en pysty siihe.
En voisi tehdä sitä lapselleni,että riistäisin häneltä hengen.
Olin silloin jo viikolla 20.
Sain luvan,että voitaisiin tehdä vielä abortti.
Itkin puhelimessa äidilleni ja sanoin,etten pysty siihen.
Ette voi pakottaa minua tekemään sitä.
Kyllä me pärjätään.
Ollen maailamn onnekkain tällä hetkellä,kun en tehnyt aborttia.
Nyt meillä on ihana 3 vuotias poika ja kaikki on mennyt hyvin =)
Koulut jäivät kesken,mutta ehtiis itä myöhemmälläkin opiskella,ei elämä lapsen saantiin lopu.
Jos oisin tehnyt abortin,en pysyisi enää ikinä toista lasta tekemääm,niin pahalta se tuntui.

 

Olet tehnyt päätöksen sen ikäisellä olevien tietojen ja taitojen perusteella. Ehkä nyt tekisit toisin, mutta aikaakin on kulunut, elämänkokemus lissäntynyt ja olet "aikuinen".

Älä ole itsellesi liian ankara.

 

Mä en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi,jos oisin päätynyt aborttiin.
Olin 17 vuotias vasta,kun aloin odottamaan lasta.
Vanhemmat melkeinpä pakotti abortiin.
Raskaus selvisi vasta viikolla 17 kun vatsa alkoi näkyä.
Lääkärin kanssa,kun juttelin hän sanoi,että joutiisin synnyttämään lapseni.
Tiesin heti,että en pysty siihe.
En voisi tehdä sitä lapselleni,että riistäisin häneltä hengen.
Olin silloin jo viikolla 20.
Sain luvan,että voitaisiin tehdä vielä abortti.
Itkin puhelimessa äidilleni ja sanoin,etten pysty siihen.
Ette voi pakottaa minua tekemään sitä.
Kyllä me pärjätään.
Ollen maailamn onnekkain tällä hetkellä,kun en tehnyt aborttia.
Nyt meillä on ihana 3 vuotias poika ja kaikki on mennyt hyvin =)
Koulut jäivät kesken,mutta ehtiis itä myöhemmälläkin opiskella,ei elämä lapsen saantiin lopu.
Jos oisin tehnyt abortin,en pysyisi enää ikinä toista lasta tekemääm,niin pahalta se tuntui.

Kuinka vanhempasi ovat reagoineet lapseen?

 

Mä en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi,jos oisin päätynyt aborttiin.
Olin 17 vuotias vasta,kun aloin odottamaan lasta.
Vanhemmat melkeinpä pakotti abortiin.
Raskaus selvisi vasta viikolla 17 kun vatsa alkoi näkyä.
Lääkärin kanssa,kun juttelin hän sanoi,että joutiisin synnyttämään lapseni.
Tiesin heti,että en pysty siihe.
En voisi tehdä sitä lapselleni,että riistäisin häneltä hengen.
Olin silloin jo viikolla 20.
Sain luvan,että voitaisiin tehdä vielä abortti.
Itkin puhelimessa äidilleni ja sanoin,etten pysty siihen.
Ette voi pakottaa minua tekemään sitä.
Kyllä me pärjätään.
Ollen maailamn onnekkain tällä hetkellä,kun en tehnyt aborttia.
Nyt meillä on ihana 3 vuotias poika ja kaikki on mennyt hyvin =)
Koulut jäivät kesken,mutta ehtiis itä myöhemmälläkin opiskella,ei elämä lapsen saantiin lopu.
Jos oisin tehnyt abortin,en pysyisi enää ikinä toista lasta tekemääm,niin pahalta se tuntui.

Sinä et voi tietää mitä elämä olisi eteesi tuonut abortin jälkeen. Olisitko jossain vaiheessa antanut itsellesi anteeksi vai et. Olisitko tehnyt toisen lapsen vai et.

Turhaa jossittelua.

 

Elämää ja elettyjä vuosia on vierähtänyt tovi sitten oman henkilökohtaisen katastrofini. Olin 17-vuotias tyttö, lukiolainen, elämäni johdannossa. Poikaystävän kanssa huolimaton ehkäisy johti raskauteen ja aborttiin - muuta ei edes harkittu.

Näen itseni yhä nuorena, raikkaana, pienenä naisenalkuna - kun kaikki oli edessä ja maailma oli mahdollisuuksineen jalkojeni juuressa. Sitten putosi pommi - raskaana! Abotti tehtiin heti, lääkäri tuomitsi, puisteli päätään. Sairaanhoitaja kietoi käsivartensa ympärilleni; "älä tuomitse itseäsi, tässä ajassa ja maassa sinä saat päättää omasta kehostasi" itkin lohduttomasti. Tuomitsin itse itseni. Kuvittelin, että kunhan pääsen sairaalasta kaikki on paremmin, suru ja häpeä jäävät sinne. Niin ei käynyt. Olin paha, huono, kelpaamaton. Rankaisin itseäni. Masennuin.

Opintojen alkamisen keväässä tapahtui jotain - vajosin mustaan ja tahmeaan, jäin sängynpohjalle. Kukaan ei hakenut sieltä pois. Vuoden verran makasin sängyssä - jälkeenpäin joku sanoi että psykoottisena. En osannut sanoa mikä on. Muistan haparoineeni eteenpäin, tiesin että eteenpäin on mentävä. Hain apua, sain sitä, ja nyt 16 vuotta kaiken jälkeen, kun 10v intersiivistä terapiaa on takanani voin sanoa, että enää en ole vaarassa syöksyä kuiluun. Jäljet jotka näkyvät katselijalle: surupilkkuja silmissä, itsetuhoisissa ja sekavissa tunnelmissa otettu tatuointi ja sen poistoyritelmästä jäänyt arpi - arpi joka muistuttaa elämästä joka olisi voinut olla. Selviääkö tästä? Kyllä selviää. Unohdanko? En koskaan. Kaipaanko lastani? Ei ollut mitään lasta.

Ansaitsenko kaiken jälkeen vielä kokea äitiyden?

Et ansaitse. Lisäksi psyykkinen terveytesi ei kestäisi sitä. Ajattele nyt tulevaa lastasikin, joka mahdollisesti syntyisi niin halutessasi.

 

Kyllä ansaitset lapsia! Olet ollut kohtuuttoman ankara itsellesi!!! Minä olen tehnyt abortin kolmen lapsen jälkeen. Ei, en sure enkä kadu.

Voimia sinulle!!!!!

 

Mä en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi,jos oisin päätynyt aborttiin.
Olin 17 vuotias vasta,kun aloin odottamaan lasta.
Vanhemmat melkeinpä pakotti abortiin.
Raskaus selvisi vasta viikolla 17 kun vatsa alkoi näkyä.
Lääkärin kanssa,kun juttelin hän sanoi,että joutiisin synnyttämään lapseni.
Tiesin heti,että en pysty siihe.
En voisi tehdä sitä lapselleni,että riistäisin häneltä hengen.
Olin silloin jo viikolla 20.
Sain luvan,että voitaisiin tehdä vielä abortti.
Itkin puhelimessa äidilleni ja sanoin,etten pysty siihen.
Ette voi pakottaa minua tekemään sitä.
Kyllä me pärjätään.
Ollen maailamn onnekkain tällä hetkellä,kun en tehnyt aborttia.
Nyt meillä on ihana 3 vuotias poika ja kaikki on mennyt hyvin =)
Koulut jäivät kesken,mutta ehtiis itä myöhemmälläkin opiskella,ei elämä lapsen saantiin lopu.
Jos oisin tehnyt abortin,en pysyisi enää ikinä toista lasta tekemääm,niin pahalta se tuntui.

Todella hienoa ja hatunnosto sinulle, mutta kaikki eivät ole valmiita äitiyteen noin nuorena

 

Kunpa nuoret huolehtis ehkäisystä paremmin. Kyllä abortti monesti jättää syvät haavat sisimpään, varsinkin sellaiselle joka on melkein lapsi itsekin. Sitä ajattelee etukäteen ettei abortti missää tunnu tai, että pikkujuttu, mutta eipä se usein ihan niin olekaan.

 

Kaiken lisäksi ap on marttyyri. "Kukaan ei hakenut minua pois" jne. Makasin psykoottisena. Näitkö harhoja paljonkin, kuulitko ääniä paljonkin. Tällöin ihminen kuuluu mielisairaalaan akuutille osastolle. Ihminen, joka reagoi vastoinkäymisiin näin, ei todellakaan ole valmis ottamaan äitiyden vastuuta. Tai sitten sen lapsen kasvattaa joku muu.

 

Onko sulla nyt jälkikäteen olo, että olisi pitänyt harkita lapsen pitämistä? Oletko katkera poikaystävällesi?

 

No nyt vahmenpani ovat lapsen syntymästä asti, tykänneet lapsesta.
Äitini oli jopa mukana synnytyksessä ja kävi katsomassa meitä sairaalassa päivittäin =)
Ihan on poika isovanhempiensa sydänmet varastanut.
Olihans e tietty shokki vanhemmilleni,kun niin nuorena aloin odottamaan lasta.
Mutta luulisi äitini ymmärtävän,kun hän itsekin sai 18 vuotiaana lapsen.
Minäkin täytyin 18 ennen kuin lapsi syntyi.
Olihan se aika pommi,mut kaikesta on selvitty hyvin =)
Itsellän ei edes ollut yhtään kokemusta lapsista.
Mutta eihän kukaan ole valmis äidiksi,siihen kasvetaan lapsen mukana.

 

Kaiken lisäksi ap on marttyyri. "Kukaan ei hakenut minua pois" jne. Makasin psykoottisena. Näitkö harhoja paljonkin, kuulitko ääniä paljonkin. Tällöin ihminen kuuluu mielisairaalaan akuutille osastolle. Ihminen, joka reagoi vastoinkäymisiin näin, ei todellakaan ole valmis ottamaan äitiyden vastuuta. Tai sitten sen lapsen kasvattaa joku muu.

Mielenterveyshäiriöistä voi parantua tai ne voi vähintäänkin hoitaa niin että niiden kanssa voi elää normaalia elämää. Siksi melkoisen kova tuomio sanoa ettet ansaitse koskaan lapsia etkä kykene heistä huolehtimaan.

 

Tuota, anteeksi kun nyt kysyn, mutta kenties asiassa on mukana muutakin kuin "vain" abortti. Oliko persoonallisuutesi muutenkin hauras ja arka rikkoontumiselle ja tuo aborttikokemus sitten murensi sinut? Sinänsä ymmärrän täydellisesti ratkaisusi - mutta tuo yksi kokemus ei kyllä mielestäni koko elämää voi tuhota, jos on jotain mille rakentaa muuten. Anteeksiantoa itsellesi, sille nuorelle naiselle joka olit. Ja äitiyden ansaitset tottakai!

 

Älkää mielellään provosoituko Blumen eli nyt harmaana nimimerkin Netta porvoon tervehdyksiin

eli siis kyseessä ei iahn terve ihminen joten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos

 

Älkää mielellään provosoituko Blumen eli nyt harmaana nimimerkin Netta porvoon tervehdyksiin

eli siis kyseessä ei iahn terve ihminen joten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos

Nyt meni yli minunkin hilseen ja minä olen kuitenkin sairaalassa se, jolla ne avaimet on taskussa, en se, joka psykoottisena makaa sängyn pohjalla.
Mikä Blume, mikä porvoo? Täällä on vissiin enemmänkin psykoottisia ihmisiä kuin ap?

 

ap hävisi?