V
vierailija
Vieras
Jo kaksi tätä aihetta koskevaa keskustelunavaustani poistettiin vauva.fi-palstalta (enkä TODELLAKAAN tiedä, miksi). Mutta tilanteeni on todella ahdistava ja toivoisin kokemuksia/vertaistukea. Kokeillaan täällä siis. Kysymyksessä on nimittäin se, että kumppanini yrittää pakottaa minut äänestämään tiettyä ehdokasta vaaleissa.
Mieheni on normaalisti kultainen ja huomioiva. Kuitenkin politiikasta puhuttaessa hän muuttuu täysin eri ihmiseksi kuin normaalisti. Hänestä tulee hyökkäävä ja piikikäs, eikä hän tunnu suvaitsevan mitään eriäviä mielipiteitä. Riitamme alkoi kun puhimme presidentinvaaleista. Sanoin, että voisin äänestää Niinstöä tai Haavistoa. Hän suuttui minulle todella paljon, enkä ollut tunnistaa miestäni. Olen kuulemma itsekäs ja kylmä porvari, jos äänestän ketä tahansa muuta ehdokasta kuin Merja Kyllöstä. Kun sanoin, että teen äänestyspäätökseni itse, hän jopa uhkaili erolla. Tiesin, että hän on vankkumaton Vasemmistoliiton kannattaja, mutta en tiennyt, että minun kuuluisi olla hänen kanssaan noin tarkasti kaikesta samaa mieltä (suurimmassa osassa olemme ainakin itseni mielestä). Onko muilla vastaavia kokemuksia? Onko muita painostettu äänestämään jotain tiettyä ehdokasta/puoluetta?