Aamuvirkku taapero

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Unettaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Unettaa

Vieras
Apua, äiti on nyt vähän väsynyt! Meidän kohta 1,5-vuotias poika on koko ikänsä ollut aamuvirkku. Harvat ovat ne aamut, jolloin meillä on nukuttu kahdeksaan asti, ehkä joskus ihan pikkuvauvakuukausina. Viime keväänä poika heräsi pitkään säännönmukaisesti heti viiden jälkeen aamulla ja voitte uskoa, että hiukan äitiä väsytti. Kesällä tahti tasaantui niin, että joinakin aamuina nukuttiin jopa seitsemään, joka tuntuu ihan luksukselta. Mutta nyt tahti on taas ruvennut pikkuhiljaa aikaistumaan. Puoli kuuden, kuuden kieppeillä viimeistään ylös, tänä aamuna taas jo ennen viittä. Haukotus. Syvä haukotus.

Poika nukkuu parin tunnin päikkärit puolenpäivän aikaan. Menee illalla nukkumaan puoli kasin - kasin aikoihin. Päiväunien lyhentämistä on kokeiltu, mutta se vaikuttaa lähinnä siihen, että poika menee illalla heti puoli kasilta väsyneenä nukkumaan - herätäkseen vain taas aamulla ennen kukonlaulua! Poika nukkuu omassa pinnasängyssään meidän makkarissa ja makkarissa on pimentävät, peittävät verhot eli valosta tai läheisyydenkaipuusta tms ei pitäisi olla kyse. Nukkuu pääsääntöisesti hyvin ja nukahtaa nopeasti itsekseen.

Mikä avuksi? Onko kenelläkään kokemusta siitä, kuinka lapsen unia saisi aamulla pidennettyä edes tunnin? Ja kaikki vinkit myös siitä, mitä tuolloin aamun (mun mielestä aamuyön!) tunteina voi taaperon kanssa tehdä? On todella rasittavaa herätä päivästä toiseen silmät sikkuralla viiden aikana sysipimeään aamuun jotain sub-tv:n chattia katsomaan, kun eihän silloin mitään järjellistä tule teeveestä, eikä muutenkaan voi kauheasti kerrostalossa ruveta leikkimään ja kolistelemaan uloslähdöstä nyt puhumattakaan. Vertaistuki olisi tarpeen!
 
Mä ehdotan, että menet itsekin ajoissa nukkumaan, jotta jaksat nousta ylös aamulla.
Sellaista se on pienen lapsen kanssa ainakin meillä. Tosin minä olen ollut töissä 11kk lähtien, lapsi nyt 2v. Viikonlopuisin haluaisin itsekin nukkua esim. kasiin mutta kyllä meillä viimeistään klo 7 noustaan, useimmiten klo 6 jälkeen. Nukkumaan mennään samaan aikaan kuin lapsikin eli klo 20.30-21.
 
Myöhemmin nukkumaan! Lapsellasi tuntuu olevan säännöllinen rytmi suunnilleen 19.30-5.30 tai 20-06. Miksi se ei voisi olla 21-07? Meidän 1,5 vuotias on mennyt aina nukkumaan vasta 21 tai sen jälkeen.
 
Olisi voinut olla mun "kynästä" juttusi. Samalla rytmillä mennään kuin tekin. Samaan aikaan nukkumaan ja samaan aikaan päikkärit. Ei auta mennä myöhemmin nukkumaan, herätys on aina samaan aikaan. Ja mun mielestä se, että pitäisi mennä itse aikaisemmin nukkumaan on oman vapaa-ajan tappamista. Iltaisin on ihanaa kun saa olla muutaman tunnin miehen kanssa kaksin. Parisuhdekin voi paremmin. Välillä tietenkin voi suurinta univajetta lyhentää menemällä aikaisemmin sänkyyn.

Luulen, ettei tähän vaihvaan auta kuin aika. Mielelläni myös minä kuulisin, jos jollain on konsteja. Kateellisena kuuntelen äitejä, jotka joutuvat repimään lapsensa ylös ehtiäkseen kerhoon 9.30. Mielenkiinnolla odotan kun kelloja taas kohta käännetään!!!

Olemme aina ensimmäisinä puistoissa, koska aika nopeasti lapsi rupeaa tuomaan kenkiä äidille, että nyt lähdetään. Luulin, että kun on aamulla pimeämpää, niin saattaisi nukkuakin pidempään, mutta ihan kukkua. Lapsi ilmeisesti tekee niin kuin parhaaksi katsoo ja äiti menee sen rytmin mukaan. Toivottavasti teillä kuitenkin nukutaan kokonaisia öitä?
 
Meillä oli ihan sama juttu pojan ollessa 10 kk:den ikäinen. Heräsi 05 aamulla. Päivällä vaivasi välillä tekemisen puute, koska 09 mennessä olin tehnyt kaikki kotityöt, leiponut, leikittänyt vauvaa jne. :) Lastenhuoneen ikkunaan virittelin illalla mustat roskasäkit siinä toivossa, että herääminen olisi edes 06. :) Onneksi kukonlaulun aikaan heräämistä kesti tovin ja loppui aikanaan.

Nyt vauva herää 06.30 ja esikoinen 7.15. Jostain luin, että lapsilla olisi "sisäinen kello", joka herättää. Meillä ainakin se pitää paikkaansa. Molemmat lapset heräävät suunnilleen minuutilleen samaan aikaan. Puolen tunnin myöhemmällä nukkumaanmenolla ei ole ollut vaikutusta.

Tsemppiä ja jaksamista.
 
Eikö sisäistä kelloa / rytmiä saa siirrettyä vaikka toimisi tooodella hitaasti, vaikkapa nukkumaan meno 10 min aikaisemmaksi per viikko (muutama minuutti per päivä)? Ja samalla rytmillä tietenkin muun päiväohjelman uudelleen ajoitus.

^Ei toimi ainakaan meillä, kun emme me muutenkaan ihan kymmenen minuutin tarkkuudella kuitenkaan elellä. Ehkä tunnin tarkkuudella toimii päivärytmi meille ulkoiluineen, ruokailuineen ja nukkumaanmenemisineen.

Meillä on samat kokemukset Tilkun kanssa: ei auta yöunien pituuteen, vaikka illalla mentäisiin myöhemmin nukkumaan. Esimerkiksi eilen illalla oli touhua ja toimintaa, saunavuoroa yms ja poika pääsi pehkuihin vasta kasin jälkeen tosi väsyneenä. Toiveajattelin, että tänään olisi nukkunut vaikka seitsemään asti, mutta ei, viideltä pystyyn...
 
Viimeksi muokattu:

10 min aikataulun muutos oli melko kärjistäen, ei meilläkään niin eletä :) Mutta eikö teillä todellakaan vaikuta rytmiin, jos tuon tunnin myöhäistyksen tekee vaikka viikon tai parin ajan? Me saimme vastaavalla sinnikkyydellä rytmiä ruuvattua paremmin meiädän perheelle sopivaksi.

Joka tapauksessa tsemppiä ja hyvä hermoja. Toivottavasti saat edes vähän muutettua aikataulua ennen talviaikaan siirtymistä! Eipä näihin valitettavasti mitään patenttiratkaisuja ole :(
 
Viimeksi muokattu:
No on siinä mulla aikuinen, ei osaa mennä nukkumaan vaikka nukuttaa. Lapsi ei osaa nukkua aamulla, äiti ei illalla. Kummalta voi odottaa kykyä ottaa toisen rytmi huomioon ja sovittaa oma nukkuminen siihen? Niinpä.
 
Olisi voinut olla mun "kynästä" juttusi. Samalla rytmillä mennään kuin tekin. Samaan aikaan nukkumaan ja samaan aikaan päikkärit. Ei auta mennä myöhemmin nukkumaan, herätys on aina samaan aikaan. Ja mun mielestä se, että pitäisi mennä itse aikaisemmin nukkumaan on oman vapaa-ajan tappamista. Iltaisin on ihanaa kun saa olla muutaman tunnin miehen kanssa kaksin. Parisuhdekin voi paremmin. Välillä tietenkin voi suurinta univajetta lyhentää menemällä aikaisemmin sänkyyn.

Luulen, ettei tähän vaihvaan auta kuin aika. Mielelläni myös minä kuulisin, jos jollain on konsteja. Kateellisena kuuntelen äitejä, jotka joutuvat repimään lapsensa ylös ehtiäkseen kerhoon 9.30. Mielenkiinnolla odotan kun kelloja taas kohta käännetään!!!

Olemme aina ensimmäisinä puistoissa, koska aika nopeasti lapsi rupeaa tuomaan kenkiä äidille, että nyt lähdetään. Luulin, että kun on aamulla pimeämpää, niin saattaisi nukkuakin pidempään, mutta ihan kukkua. Lapsi ilmeisesti tekee niin kuin parhaaksi katsoo ja äiti menee sen rytmin mukaan. Toivottavasti teillä kuitenkin nukutaan kokonaisia öitä?

No meillä parisuhde jää kyllä siinä tapauksessa hoitamatta. Mies ainakin on jo niin väsy, että lähes aina nukahtaa jo ennen kuin lapsi, kun herätys on klo 4. Enkä minäkään jaksaisi juuri pidempään valvoa.
 
Viimeksi muokattu:
Pari viikkoa menee suunnilleen, tai meillä on mennyt aina rytmien vaihdossa. Eli yhdestä illasta ei voi päätellä, että ei nuku aamulla vaikka valvoi myöhään. Jos jaksaa pari viikkoa niin pitäisi jo vaikuttaa.
 
Auttaisiko omaan huoneeseen siirtyminen? Monesti vanhemmat häiritsevät lapsen unta tahtomattaan/tietämättään jos koko perhe nukkuu samassa huoneessa. Meillä koko perhe nukkuu mökillä samassa huoneessa ja poika herää siellä aina aikaisemmin kuin kotona, saman olen huomannut jos olemme hotellissa yhdessä huoneessa.

Meillä käytetään edelleen taaperolle "pakkonukutuskeinona" maitopulloa jos herää aamulla liian aikaisin. Maidon sängyssä juotuaan poika jatkaa vielä uniaan, joko omassa sängyssä tai vanhempien välissä. Tällä keinolla ei kyllä pidennetä unta kuin 45min-1,5h mutta se on usein riittävästi. Tässä ritualissa ei saa puhua lapselle mitään, vain viedä pullo ja olla itse nukkuvinaan vaikka lapsi yrittäisi maidon juotuaan jutella tms.

Aamuyön puuhasteluksi nauhottaisin lastenohjelmia, joita katsotaan jos mahdollista sängyssä/sohvalla jolloin äiti ja/tai isä voi samalla vielä lepäillä.
 
Olen ollut lapsesta asti ollut aamuvirkku sirkku ja siihen on melko vaikea vaikuttaa kun potkii ylös n.04.30..Päiväunet ovat tärkeät silloin kun ei ole töissä. Ja välillä tulee toimeen 4-5 tunnin unillakin. Aamuvirkkuja ovat myös isäni ja äitini ja aika monet kuten isoäitini..varmaan perintönä kulkee.
 
^Ei toimi ainakaan meillä, kun emme me muutenkaan ihan kymmenen minuutin tarkkuudella kuitenkaan elellä. Ehkä tunnin tarkkuudella toimii päivärytmi meille ulkoiluineen, ruokailuineen ja nukkumaanmenemisineen.

Meillä on samat kokemukset Tilkun kanssa: ei auta yöunien pituuteen, vaikka illalla mentäisiin myöhemmin nukkumaan. Esimerkiksi eilen illalla oli touhua ja toimintaa, saunavuoroa yms ja poika pääsi pehkuihin vasta kasin jälkeen tosi väsyneenä. Toiveajattelin, että tänään olisi nukkunut vaikka seitsemään asti, mutta ei, viideltä pystyyn...

No ei kai se nyt voi yhden kerran toimia! Jos aiot siirtää rytmiä myöhemmäksi, niin tulokset näkyvät vasta viikon, parin päästä. Suosittelen kans laittamaan lapsi yksinkertaisesti myöhemmin nukkumaan. Hän nukkuu siis 10h yössä mikä on ihan fine tuon ikäiselle, ja siinähän se unentarve täyttyy eikä häntä yksinkertaisesti enää nukuta kymmenenen tunnin yöunien jälkeen. Joten siirrä nukkumaanmeno iltayhdeksään. Silloin luulisi lapsen nukkuvan klo7 asti. Mutta huom, ei siis HETI seuraavana aamuna vaan siihen menee aikaa. Eiväthän lapset mitään koneita ole.
Ja jos lapsesi on kotihoidossa, niin ota hyvä ihminen itse päikkärit samaan aikaan. Ja mene tietysti aikaisemmin nukkumaan! Silloin kun meillä herättiin 5:30, niin mä ja mun mies mentiin aina viim 21:30 nukkumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä