Aamuteetä ihan kaikessa rauhassa...ja outoja pohdintoja*turhis*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja IhanaValo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

IhanaValo

Vieras
Käsikipu nosti ylös, kuuntelin kun mies lähti töihin, lapset tuhis vieressä ja inhottava kipu tykyttää ranteessa..turvottaa taas niveltä:(

Pakko oli nousta ja nyt vaan ootellaan, josko se menis kohta pois.

Aloin tuossa miettimään, tuli mieleen Jonnan Tyytyväinen..etenkin kohta, "elän elämää, omana itsenä..entä sä?"
Heräs kysymys, että kukahan minä olen. Oonko minä oikeesti se ujo nössö, joka ei uskalla lähteä mihinkään mukaan, vai voisko se olla vaan "kuori" minun "oman itseni" edesä...kun en haluais olla tämmöinen. Ei miusta tunnu tältä "sisältä"..tiiättekö?

Välillä aattelen että kyllähän mie uskallan, vaikka nyt esim. soittaa jonnekin selvittääkseni/varatakseni aikaa henkilölle joka kertois vaikka koulutus/työasioista..ne kun alkaa mietinnät senkin osalta painaa pian päälle..Mutta en vaan pysty.
Tuntuu että elämä on niin jumissa, kaikinpuolin. Tuntuu että minä oon jumissa. :ashamed:

Höhlältä tuntuu ees tämmösiä ajatella, saatika kirjotella tänne..älkää soittako valkotakkisia. :snotty:
 
Mä elin muutamia vuosia kuin sumussa. Sitten siinä 25. ikävuoden korvilla heräsin, ettei tää voi mennä näin. Tuollainen mietiskely sekä tyytymättömyys omaan itseen toimii hyvänä patistajana muutokseen. Elämä on sitä mitä me siitä teemme; ainakin suurelta osin.

Be who you are and say what you feel, because those who mind don't matter, and those who matter don't mind.--Dr. Seuss

Eli vapaasti kääntäen: Ole oma itsesi ja sano, mitä tunnet, sillä ne, jotka pahastuvat, eivät merkitse mitään ja ne, jotka merkitsevät, eivät pahastu.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Mä elin muutamia vuosia kuin sumussa. Sitten siinä 25. ikävuoden korvilla heräsin, ettei tää voi mennä näin. Tuollainen mietiskely sekä tyytymättömyys omaan itseen toimii hyvänä patistajana muutokseen. Elämä on sitä mitä me siitä teemme; ainakin suurelta osin.

Niinhän sitä luulis, ei kai passais valittaakaan kun ei itse pysty mitään tekemään elämälleen ja itselleen.
Tämmösiä kausia tulee aina välillä, mietin että mitähän hittoa oikeen meinaan tehdä.
Haluaisin olla enemmän ku äitini, kuulostaa joistain ehkä kauheelta mutta hän on semmoinen rempseä ja rohkea ihminen. Ja mie taas kaikkea muuta. Hällä on kavereita paljon, myös tosi hyviä ystäviä..uskaltaa mennä harrastuksiin ja töissään saanut kiitosta kun on jotain uutta keksinyt, mikä piristää jne..
 
Alkuperäinen kirjoittaja IhanaValo:
Alkuperäinen kirjoittaja Kimalle84:
Mä olin monia vuosia sellasessa "kuoressa", sit mä rempasin itteni ulos siitä ja elämä on vaan parantunut vuosi vuodelta ;)

Mistä aloitit?

Mulla on varmaankin ollut ihan erilainen tilanne kuin sulla, mä häpesin jo ulkonäköäni syvästi. Olin mielestäni lihava, haiseva ja ruma, laihdutin reilut 30 kiloa, ostin vaatteita joita en olisi koskaan voinut ajatella ostavani, kireitä pikkutoppeja ym. opettelin meikkaamaan "oikeaoppisesti", menin kampaajalle pistämään uuden tyylin tukkaan. Yhtäkkiä huomasinkin olevani tyytyväinen itseeni :) Tosin aluksi sokaistuin siitä että olin niin eri ihminen, toisin sanoen mulla tais pissa nousta vähän päähän, sitten se tasoittui kuitenkin kun pääsin jonkinnäköiseen tasapainoon...

Mä myös oon useaan työhön mennyt niin että kävellyt vaan ovesta sisään ja kysynyt mitä hommia mulle olis :D Olen tehnyt useita töitä mitkä on tuntuneet "omilta". Mutta myös pitänyt taustalla yhden ammattini voimissaan. Entinen pomo oli myös jättämässä firmansa mulle kun lopettaa, mua ei sitten loppujen lopuksi kiinnostanutkaan se homma enää..

Nyt, mä olen taas "lihava ja ruma", eli ylipainoinen ja meikittä, ilman seksikkäitä toppeja... Mutta, mulla ei ole mitään ongelmaa olla tällainen, koska tunnen voivani olla mitä vain jos vaan halua löytyy :D Uuteen ammattiin meinasin lähteä kouluttautumaan kotiäitiyden jälkeen....
 
Kimalle; Periaatteessa joo, en tykkää ulkonäöstäni ja ylipainoa löytyy. Aina tuntenut olevani "isompi" enkä oo oppinut olemaan sinut ulkonäköni kans muutenkaan.
Meikata en oo ikinä osannut, ei aikoinaan kiinnostanut ees opetella ja miehenkin "pyydystin" periaatteella ;jos en kelpaa näin niin antaapa olla".

Ja tuo ammattipuoli, en ees tiedä mikä haluaisin olla. Mihinkään fyysiseen en pysty reuman takia, se jo hankaloittaa mietintää ja kun mikään ammatti ei sen kummemmin kiinnosta, eikä oo taitojakaan mitä vois hyödyntää työtä mietittäessä.
Kotiäitinä oon vielä miekin, ens vuonna kuopuskin täyttää sen 3v. ja pakko olis lähteä ansaitsemaan omalta osaltani leipää pöytään..
 
Alkuperäinen kirjoittaja IhanaValo:
Kimalle; Periaatteessa joo, en tykkää ulkonäöstäni ja ylipainoa löytyy. Aina tuntenut olevani "isompi" enkä oo oppinut olemaan sinut ulkonäköni kans muutenkaan.
Meikata en oo ikinä osannut, ei aikoinaan kiinnostanut ees opetella ja miehenkin "pyydystin" periaatteella ;jos en kelpaa näin niin antaapa olla".

Ja tuo ammattipuoli, en ees tiedä mikä haluaisin olla. Mihinkään fyysiseen en pysty reuman takia, se jo hankaloittaa mietintää ja kun mikään ammatti ei sen kummemmin kiinnosta, eikä oo taitojakaan mitä vois hyödyntää työtä mietittäessä.
Kotiäitinä oon vielä miekin, ens vuonna kuopuskin täyttää sen 3v. ja pakko olis lähteä ansaitsemaan omalta osaltani leipää pöytään..

Lastentarhaan oppisopimuksella?
 
Ei se työ aina kiinnosta edes kutsumustyötä tehdessä. Katselet vaan avoimia työpaikkoja ja seurailet koulutustarjontaa ja isket kiinni sellaiseen, mikä ei tunnu todella inhottavalta ja jota voisit fyysisesti sietää tehdä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Ei se työ aina kiinnosta edes kutsumustyötä tehdessä. Katselet vaan avoimia työpaikkoja ja seurailet koulutustarjontaa ja isket kiinni sellaiseen, mikä ei tunnu todella inhottavalta ja jota voisit fyysisesti sietää tehdä.

Näin kai pitäis tehdä, oppisopimusta oon miettinyt kun ei oo oikeen lukupäätäkään. Harvaan työpaikkaan kai otetaan ilman koulutusta, niin vissiin turha haaveillakaan että suoraan töihin pääsis.

Kiitos paljon kaikille vastaajille! :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja IhanaValo:
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Ei se työ aina kiinnosta edes kutsumustyötä tehdessä. Katselet vaan avoimia työpaikkoja ja seurailet koulutustarjontaa ja isket kiinni sellaiseen, mikä ei tunnu todella inhottavalta ja jota voisit fyysisesti sietää tehdä.

Näin kai pitäis tehdä, oppisopimusta oon miettinyt kun ei oo oikeen lukupäätäkään. Harvaan työpaikkaan kai otetaan ilman koulutusta, niin vissiin turha haaveillakaan että suoraan töihin pääsis.

Kiitos paljon kaikille vastaajille! :flower:

Kannattaa kysellä, joskus tarjoutuu yllättäviä tilaisuuksia. Joskus joku työpaikka voi toimia silmienavaajana ainakin sen suhteen, mitä ei ehdottomasti halua tehdä. Sen jälkeen on helpompi navigoida siihen suuntaan, mikä vois olla ominta alaa.
 
Mä sain KELAlta joululahjaksi päätöksen, että mun tarapiahakemus on hyväksytty. Kaikkien pitäisi miettiä itseään ja elämäänsä, sitä kuka on, onko tyytyväinen siihen ja mitä muuttaisi, mikä muuttumisen estää ja miten ne esteet voisi poistaa. Näitä mä toivon saavani miettiä.
Ammatinvalintapsykologi voisi olla ap:lle avuksi, jos sellaisetkin tulevaisuuden jutut ovat pohdinnassa. Kirjoittele mietteitä, sekin selkiyttää aina omaa päätä ;) Jokainen on arvokas ja hyvä itsenään, näin naivisti minä ainakin yritän jaksaa ajatella. Jos saisi ulkopuolelta tulevat paineet jotenkin kimmottua takaisin, ja saisi rauhassa kehittyä omaksi itsensä näköiseksi ihmiseksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ooo:
Mä sain KELAlta joululahjaksi päätöksen, että mun tarapiahakemus on hyväksytty. Kaikkien pitäisi miettiä itseään ja elämäänsä, sitä kuka on, onko tyytyväinen siihen ja mitä muuttaisi, mikä muuttumisen estää ja miten ne esteet voisi poistaa. Näitä mä toivon saavani miettiä.
Ammatinvalintapsykologi voisi olla ap:lle avuksi, jos sellaisetkin tulevaisuuden jutut ovat pohdinnassa. Kirjoittele mietteitä, sekin selkiyttää aina omaa päätä ;) Jokainen on arvokas ja hyvä itsenään, näin naivisti minä ainakin yritän jaksaa ajatella. Jos saisi ulkopuolelta tulevat paineet jotenkin kimmottua takaisin, ja saisi rauhassa kehittyä omaksi itsensä näköiseksi ihmiseksi...


Onnittelut! Millaiseen terapiaan pääsit?

Joskus jo aikaa sitten kävin ammatinvalintapsykologilla joka tyrkkäs miut vaan yhelle kurssille jonka piti muka helpottaa valintaa tms. No, menin sitä kautta yhteen työharjoitteluun mutta sekään ei oikeen ollut..sopiva. Eikä miulla sillon ollut ees reumaa ajateltavana.
Päiväkodissa oon kans ollut työharjottelussa, se oli periaatteessa ihan kivaa, mutta en tiiä jaksaisinko sitä työtä kun kotona oottais sitten vielä kaksi omaakin hoidettavaa.
 

Yhteistyössä