tultiin lenkiltä (kyllä, minä joka niin harvoin itse ulkoilen lasten kanssa, kävin lenkillä nyt ihan tostavaan lasten kans!! ). lapset sai sit pyöräillä loppu matkan edellä. no, tyär ehti koti pihaan ennen poikaa ja jätti pyörän pihaan ja lähti juoksemalla mua vastaan. tästähän poika sit veti ihan perinpohjaiset itku-potku-pyöritään maassa- raivarit, kun hän ei ehtiny ekana kotiin ja sit äitiä vastaan..normaalisti mie olisin alkanu karjuun tässä vaiheessa, että ei enää ikinä käydä lenkillä kun nuin aletaan sit raivoaan..mutta ei! nyt mie pysyin ihan tyynenä, ja sanoin, että nyt rauhotut tai joudut sisälle. poika ei rauhottunu, ja mie komensin sen sit sisälle (normaalisti tässä vaiheessa mie olisin verenpaine tähtitieteellisissä lukemissa napannu pojan kainaloon ja kantanu sisälle.. ). sain pojan siis ihan korottamatta ääntäni, tai koskematta koko poikaan, sisälle, riisumaan ulkovaatteet ja sänkyyn raivoaan!!! JA kun poika oli aikansa purkautunu, mie menin ihan säyseänä kysymään, tehtäiskö jo sovinto!!! siinä sit juteltiin asia selväksi, ja tehtiin sovinto ja poika pääsi tyären kanssa pihalle leikkimään!!!
mulla on ihan älyttömän hyvä fiilis!!! mie toimin just päinvastoin, ku mitä mun vanhemmat ois toiminu mun kohalla, kun mie olin pieni!!! siis tää on niin mahtava olo!!!!
en siis ollenkaan etes korottanu ääntäni, vaan jotenki mie sain itteni pysymään rauhallisena, ja kas kummaa; kaikki meni noin helposti?!!!!
mulla on ihan älyttömän hyvä fiilis!!! mie toimin just päinvastoin, ku mitä mun vanhemmat ois toiminu mun kohalla, kun mie olin pieni!!! siis tää on niin mahtava olo!!!!
en siis ollenkaan etes korottanu ääntäni, vaan jotenki mie sain itteni pysymään rauhallisena, ja kas kummaa; kaikki meni noin helposti?!!!! 
ei oo käyny mielessä et kaikkien ei tarvii huutaa lapsillen, jollain nyt vaa sattuu olemaan pitempi pinna kun toisilla ja lapsetkin nyt sattuu olee eriluontosia