Ä
"äippä"
Vieras
Vauva 8kk.. Yöt menevät loistavasti, nukkuu 10h kuin tukki, mutta päivällä ei nuku sitten niin millään! Nukuttamisen yhteydessä hän raivoaa ja karjuu rättiväsyneenä 30min-1h. Sitten kun on vihdoin nukahtanut niin herää 30min-45min päästä taas karjumaan. Tällä hetkellä menee antibiootti toisen korvan tulehdukseen, mutta siitä on enää tämän illan lääke jäljellä, eli pitäisi kaiketi olla parantunut. Muutenkin mietin, ettei kyse varmaan ole korvatulehduksesta enää koska illalla nukkumaan mennessä ja nukkuessa ei vaivaa mikään.
Olen koittanut nukkua samassa sängyssä vauvan kanssa vierekkäin jos kyse olisi eroahdistuksesta, mutta ei, ei auta yhtään. Herää huutamaan ihan samalla tavalla eikä halua nukahtaa. Nyt siirryttiin omasta sängystä vaunuihin alakertaan ja voimakkaan heijaamisen ja tuutulaulujen voimalla sain vielä nukkumaan. Oli niin väsynyt edelleen, ettei kyse voi olla siitäkään, ettei vaan yksinkertaisesti nukuttaisi.
Periaatteessa kai voisi olla hammasvaivaa, mutta ikenissä ei näy mitään viitteitäkään uusiin hampaisiin. Osaako joku kertoa mistä tässä voisi olla kyse?!