A-studiossa vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula vaatii itärajan avaamista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En katsonut ohjelmaa. Anna puhuu aina asiaa.
Ps. Henkilöistä käytetään hän pronominia.
Näin on sovittu joskus sata vuotta sitten kuulin jostain kieliaiheisesta radio-ohjelmasta.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
En katsonut ohjelmaa. Anna puhuu aina asiaa.
Ps. Henkilöistä käytetään hän pronominia.
Näin on sovittu joskus sata vuotta sitten kuulin jostain kieliaiheisesta radio-ohjelmasta.
Juuri näin!❤️
Ihminen ei ole mikään asia tai esine!

Minulla särähtää hyvin pahasti korvaan kun nykyään on täysin unohdettu ed. main!😦
 
Katson kohta tuon A-Studion, kiitos vinkistä.❤️

Sain muutama vuosi sitten huomata kuinka hiivatin fiksu nainen Anna Kontula on!😦 Siis minä, ent. PersKokkare!😁
Aikaisemmin niputin kaikki vassarit samaan kimppuun.😳

Uskaltauduin puolueettomaksi ja se on avartanut näkemystäni poliittisesti aika erikoisen paljon! Ihanan vapaa olo!❤️ Sekin on plussaa, että kun lopetin itseni lokeroimisen niin kukaan muukaan ei voi lokeroida minua.🤗

Vaikka minun kannattaisi periaatteessa äänestää Kokoomusta niin enpä äänestä. Lapsistani saattaa tulla duunareita ja haluan heillä olevan työntekijänä joitain etuja ja kohtuullinen palkka!💪
 
Katopa vanhoja suomi-filmejä, niissäkin 30-40-luvuilla monesti käytetään ihmisestä "se", eli ei ihan uusi ilmiö kuitenkaan. Riippuu tosin leffasta ja hahmoista myös.
Taidatpa olla oikeassa.
Juu, olenhan minä niitä katsellut, mutta en muistanut, enkä saa päähäni missä leffoissa.
 
Anna Kontula on sanonut olevansa kommunisti ja kommunistit ovat pahempia kuin natzit
Latetaas teille äärettömän hyvä keskustelu Anna Kontulalta!

Moni ihminen on mennyt ihan solmuun Sarasvuon kanssa, mutta ei Kontula - päin vastoin.😦

Tämä video muutti jotakin minussa:

Monella on muuten Kontulasta ihan väärä käsitys.🤔
 
Latetaas teille äärettömän hyvä keskustelu Anna Kontulalta!

Moni ihminen on mennyt ihan solmuun Sarasvuon kanssa, mutta ei Kontula - päin vastoin.

Tämä video muutti jotakin minussa:

Monella on muuten Kontulasta ihan väärä käsitys.
Kommunistit ovat valmiita vaikka mihin hirmutekoihin ja Kontula on kertonut olevansa kommunisti ja kaikista pahinta on se, jos Kontula on älykäs kommunisti.
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
Nonni.

Hyvä, että Anna otti esiin että turvapaikanhakijat kyllä pääsevät Suomeen, oli raja kiinni tai ei!
Persut ovat mitä ilmeisimmin halunneet antaa sellaisen kuvan, että rajat ovat kiinni turvapaikanhakijoilta - no ei ole.
Kaikki laittomasti maahantunkeutuvat käsitellään. En tosin ymmärrä millä mandaatilla koska tph tulee turvallisesta maasta, ja tekee rikoksen astuessaan luvattomasti Suomen puolelle. Eli kaikki tph:t jotka hakevat tällä hetkellä tp:aa, ovat rikollisia.

Kontula ei ilmeisesti ymmärrä, että niin kauan kuin ”latu on auki”, turvapaikanhakijoita tulee, ja, heikoimmat saattavat matkalla jopa menehtyä. Tästä on aivan turha Maria tai Persuja syytellä rajojen sulkemisesta.

Mari puhui ihan asiaa.👍

Ja mitä tuohon Puolan tilanteeseen tulee:
Puolan tyyli olisi meille ihan sopiva.👍
Puolassa kunnioitetaan puolalaisia ja omaa kulttuuria. Maa aiotaan pitää turvallisena puolalaisille.
Puolalaiset ovat ymmärtäneet millainen on kansallisvaltio. Moni on unohtanut, että kansallisvaltiossa on tarkoitus toimia kansallisvaltion kansan parhaaksi, ja varmistaa kansalaisten turvallisuus erilaisin keinoin. Tästä päättää kansa itse tai heidän valitsemat kansallisvaltiota kannattavat päättäjät!❤
Montako päättäjää meillä on, jotka aidosti kannattavat kansallisvaltiota ja se näkyy heidän teoissa?

 
Jatkan:

Anna Kontula ei hyväksy tph:n säilöönottoa sillä perusteella, että he eivät ole syyllistyneet rikokseen. Kyllä he ovat syyllistyneet rikokseen kun tunkeutuvat laittomasti Suomeen. Anna ei yhtään ota huomioon aikaisempaa! Kuinka moni tyttö ja nainen raiskattiin/poltettiin jopa elävältä/murhattiin/tapettiin jne. Meillä oli myös terroristihyökkäys jossa viidakkoveitsi heilui Turussa! Onko nämä kaikki asiat unohtuneet? Eikö mitään opittu?

Miksi meidän pitäisi päästää kenet tahansa kulkemaan meidan maahan? Etenkin kun seuraukset olivat viime kerralla järkyttäviä.

Nyt vasta tulleista ainokaisen perheen isä ei uskalla päästää tytärtään ulos koska samassa asumisyksikössä on niin huolestuttavan oloista miesväkeä!

Kontulan mielestä haisee kolonialismi jos turvapaikasta päätetään kolmansissa maissa. Eli hän ei hyväksy, että turvapaikanhakijoilta evätään pääsy maahan (raja-asemat) jolloin rajan ylitys vaikeutuu ja tässä voi joku heikko menehtyä, mutta hän ei myöskään hyväksy sitä, että turvapaikanhakijat hakisivat turvapaikkaa turvallisesti. Hmmm, tähän olisi hyvä saada selkeyttä Kontulalta.

Marilta hyvää asiaa tähän: jokaiselle kategorialle omat mekanismit, nythän kaikkea toteutetaan samalla mekanismilla.

Turvapaikanhakijat ja pakolaispolitiikka ovat Kontulalla selkeästi sokea kohta. Ymmärrän, että halutaan tarjota parempi elämä muillekin, mutta meidän kansallisvaltiot perustuvat siihen, että me turvaamme suomalaisten elon ja olon, sekä tarjoamme Suomessa asuville suomalaisille turvaa ja hyvinvointia. Me myös itse maksamme tästä maksamalla veroja!

On kaiken kaikkiaan väärin, että tarjoamme ulkopuolisille ja samaan aikaan kurjistamme omia. Tämä on ihan kestämätön tilanne!
 
Noudata Lispetti mokkasiiniohjettasi ja kuvittele itsesi itärajan ylittämistä yrittäväksi pakolaiseksi.
Luin muistaakseni Hesarista muutama päivä sitten jutun pakolaistilanteesta Iso-Britanniassa. Samasta aiheesta on raportti radio Yle 1:ssä. Radiojutussa isoisä oli päättänyt päivänsä pakolaisille tarkoitetussa asuntolaivassa. Hän oli yöllä huutanut apua, mutta vartija oli käskenyt hänen olla hiljaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Noudata Lispetti mokkasiiniohjettasi ja kuvittele itsesi itärajan ylittämistä yrittäväksi pakolaiseksi.
Luin muistaakseni Hesarista muutama päivä sitten jutun pakolaistilanteesta Iso-Britanniassa. Samasta aiheesta on raportti radio Yle 1:ssä. Radiojutussa isoisä oli päättänyt päivänsä pakolaisille tarkoitetussa asuntolaivassa. Hän oli yöllä huutanut apua, mutta vartija oli käskenyt hänen olla hiljaa.
Itse kannatan juuri tuota turvallisempaa turvapaikanhakumenettelyä.
Surin aikoinaan kovasti myös välimereen hukkuneita.😞

Mieleen paloi kuinka isä lähti hakemaan perheineen uusia hampaita mahdollisuuksien maasta. Perheen hyvin pieni lapsi huuhtoutui rantaan, hän makasi kuolleena siinä rannalla.

Tämä on ihan kestämätön tilanne! En ymmärrä päätöksiä mitkä ajavat tällaiseen.
 
"Kaikki laittomasti maahantunkeutuvat käsitellään. En tosin ymmärrä millä mandaatilla koska tph tulee turvallisesta maasta, ja tekee rikoksen astuessaan luvattomasti Suomen puolelle. Eli kaikki tph:t jotka hakevat tällä hetkellä tp:aa, ovat rikollisia."

Maastorajan saa ylittää, jos on hakemassa turvapaikkaa. Kuuntele noita sanamuotoja. Sisä tutkitaan maahantulorikoksena. Sitä harvemmin uutisoidaan, että se raukeaa, kun tp hakemus on tehty
 
Maastorajan saa ylittää, jos on hakemassa turvapaikkaa. Kuuntele noita sanamuotoja. Sisä tutkitaan maahantulorikoksena. Sitä harvemmin uutisoidaan, että se raukeaa, kun tp hakemus on tehty
Nii-i, tätä juuri ihmettelin.
Eikö olekin melko hölmöä?

Maastorajan saa käytännössä ylittää kuka vain sanktiotta.

Ja, kiinni jää jos jää.🤷‍♀️
 
"Kaikki laittomasti maahantunkeutuvat käsitellään. En tosin ymmärrä millä mandaatilla koska tph tulee turvallisesta maasta, ja tekee rikoksen astuessaan luvattomasti Suomen puolelle. Eli kaikki tph:t jotka hakevat tällä hetkellä tp:aa, ovat rikollisia."

Maastorajan saa ylittää, jos on hakemassa turvapaikkaa. Kuuntele noita sanamuotoja. Sisä tutkitaan maahantulorikoksena. Sitä harvemmin uutisoidaan, että se raukeaa, kun tp hakemus on tehty
Turvallisesta maasta? Tähän olet juuttunut asiaa tarkemmin ajattelematta. Venäjä käyttää turvattomia ihmisiä hyväkseen sodan käynnissä. Tällaista tilannetta ei ole aiemmin ollut eikä sitä siksi ole kirjattu lakiin. Omatunto, oikeudentaju, ihmisrakkaus ovat monelle tällä palstalla kirjoittavalle tuntemattomia käsitteitä.
Meille suomalaisille voi tulla lähtö ulkomaille mikä päivä tahansa. Sisareni soitti minulle, kun hän hätääntyi kun en vastannut viestiinsä. Hän tosissaan pelkää Venäjän hyökkäystä eikä luultavasti ole ainut tässä maassa. Brittinaiset tuntevat myötätuntoa proomuissa viruvia kohtaan ja ovat antaneet pakolaisille lämpimiä vaatteita ja kenkiä. Niin myös suomalaiset ovat antaneet Ukrainan pakolaisille.
En ole vielä seurannut aamun uutisia.
Kuuntelin radiosta musiikkia ja uusinnan ohjelmasta Irti itsekritiikistä, koska suoraan lähetykseen tuli ohjelmanmuutos sairastapauksen vuoksi. Lispetti mainitsi viestissään meren rantaan huuhtoutuneen lapsen. Muistan tuon kuvan. Se oli pitkään esillä mediassa ja kai oli vuoden lehtikuva kisassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Yhteistyössä