9v poika pelkää että joku päivä tulee koulusta kotiin ja löytää meidän koiran kuolleena

["vieras"]

Koira siis pian 14v tipsu, jolla ei sinänsä muuta "vikaa" ole kuin se että tietysti ikää on jo. Vaikka toisaalta tipsut voi elää kyllä hyvinkin vanhaksi. Hyväkuntoinen ja terhakka koira on, syö, juo, nukkuu, ulkoilee, leikkii jne ihan reippaasti toki tietysti ei nyt mikään pentu ole enää.

Mutta poika pelkää silti. Pelkää ylipäätään sitä miten kestää sen, että koiraa ei jonain päivänä ole. Mutta suuri pelko on myös se, että hän löytää koiran kuolleena. Nytkin itki sängyssä asiaa ja juteltiin siitä. Koitin vakuutella, että vaikka ensin tuntuukin että siitä ei selviä niin silti sitä vaan lopulta selviää ja myöhemmin pystyy miettimään kaikkia kivojakin juttuja koirasta eikä aina heti ala surettaa.

Mutta ihan kauheaa, että pojalla on tuollainen pelko. Ja olen ihan varma, että poika tulee joka päivä koulusta kotiin tuon pelon kanssa. Sen verran hyvin lapseni tunnen.

 

["vieras"]

Kannattaisko hommata pojalle ikäisiään kavereita niin ei miettis koiraa koko ajan.

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";27931921]Kannattaisko hommata pojalle ikäisiään kavereita niin ei miettis koiraa koko ajan.[/QUOTE]

No jo oli taas vastaus... No kerrottakoon, että pojalla on ikäisiään kavereita runsaasti ja hän harrastaa aktiivisesti. Tänäänkin ollut pelaamassa 1,5 tuntia lentopalloa ja silti sen jälkeen jaksoi miettiä vielä rakasta koiraakin. Varmaan jotenkin tunnevammanen vai mitä?

 

["vieras"]

[QUOTE="alkup";27931928]No jo oli taas vastaus... No kerrottakoon, että pojalla on ikäisiään kavereita runsaasti ja hän harrastaa aktiivisesti. Tänäänkin ollut pelaamassa 1,5 tuntia lentopalloa ja silti sen jälkeen jaksoi miettiä vielä rakasta koiraakin. Varmaan jotenkin tunnevammanen vai mitä?[/QUOTE]

Kysyt minulta joka en tunne tai tiedä teistä mitään onko lapsesi tunnevammainen? Oletko tosissas??

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";27931935]Kysyt minulta joka en tunne tai tiedä teistä mitään onko lapsesi tunnevammainen? Oletko tosissas??[/QUOTE]

AI minä katsos luulin, että sinä tiedät tälläisiä juttuja kun tiesit senkin ettei pojalle ole kavereita. EIkun jaa se menikin pieleen sulla... Sori!

 

[Saraldo]

[QUOTE="vieras";27931921]Kannattaisko hommata pojalle ikäisiään kavereita niin ei miettis koiraa koko ajan.[/QUOTE]

Pitäiskö tästä vetää se johtopäätös, että mitä enemmän kavereita, sitä vähemmän kiinnostaa onko lemmikki elossa vai ei? Ihme vastauksia taas .

Mä ymmärrän ap sua hyvin. Meillä on jyrsijä joka alkaa olla elämänsä ehtoopuolella, mutta myös koira, joka toivottavasti elää vielä vuosia. Ja kyllä täälläkin on jo valmiiksi itketty sitä, että mitä sitten kun jompi kumpi kuolee. Mä olen yrittänyt opettaa tytölle, että murehditaan asioita vasta sitten jos ja kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Että kyllä, meidän lemmikit todennäköisesti kuolevat ennen meitä, mutta jos me käytämme kaiken ajan siihen, että murehdimme niiden tulevaa kuolemaa, emme pysty nauttimaan niiden olemassaolosta silloin, kun ne ovat vielä elossa.

Samaa olen käyttänyt myös ihmisten kanssa ja esim. tulipalon. Turha elää niin, että pelkää tulipaloa koko ikänsä, siinä menee elämä ihan hukkaan. Murehditaan sitä tulipaloa sitten jos sellainen joskus tulee eteen. Eikä myöskään kannata murehtia sitä, että me kuollaan todennäköisesti ennen häntä. Meillä on (todennäköisesti) vielä kymmeniä vuosia yhdessä eikä kannata pilata niitä vuosia murehtimalla, jotain, mikä tapahtuu vasta joskus.

 

["Vieras"]

Kurjaa, varsinkin se ettei asialle mitään voi.

Voihan yrittää kannustaa poikaa miettimään asiaa mahdollisimman vähän, jottei ilo koiran loppuvuosina mene hukkaan. Jos elää vielä kaksikin vuotta, niin onhan se pitkä aika "etukäteissurra". Itsekin olin aikoinani hieman samoilla mielin koirani vanhetessa ja heiketessä.

 

["alkup"]

Pitäiskö tästä vetää se johtopäätös, että mitä enemmän kavereita, sitä vähemmän kiinnostaa onko lemmikki elossa vai ei? Ihme vastauksia taas .

Mä ymmärrän ap sua hyvin. Meillä on jyrsijä joka alkaa olla elämänsä ehtoopuolella, mutta myös koira, joka toivottavasti elää vielä vuosia. Ja kyllä täälläkin on jo valmiiksi itketty sitä, että mitä sitten kun jompi kumpi kuolee. Mä olen yrittänyt opettaa tytölle, että murehditaan asioita vasta sitten jos ja kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Että kyllä, meidän lemmikit todennäköisesti kuolevat ennen meitä, mutta jos me käytämme kaiken ajan siihen, että murehdimme niiden tulevaa kuolemaa, emme pysty nauttimaan niiden olemassaolosta silloin, kun ne ovat vielä elossa.

Samaa olen käyttänyt myös ihmisten kanssa ja esim. tulipalon. Turha elää niin, että pelkää tulipaloa koko ikänsä, siinä menee elämä ihan hukkaan. Murehditaan sitä tulipaloa sitten jos sellainen joskus tulee eteen. Eikä myöskään kannata murehtia sitä, että me kuollaan todennäköisesti ennen häntä. Meillä on (todennäköisesti) vielä kymmeniä vuosia yhdessä eikä kannata pilata niitä vuosia murehtimalla, jotain, mikä tapahtuu vasta joskus.

Tuollaisia asioita minäkin olen yrittänyt selittää. Poika tuntuu ne käsittävänkin, mutta pelko siitä että hän juuri löytää koiran ekana on kova. Mielestäni se juuri pelottaa kaikkein eniten. Koitin sanoa, että hyvin todennäköistä on, että koiralle tulee jokin vaiva jonka takia me joudumme itse tekemään sen vaikean päätöksen, että koira täytyy nukuttaa. Tietysti ikinä ei voi tietää, mutta toivon todella sydämestäni että tässä maailmassa on sen verran oikeutta ettei tuon pojan tarvitse sellaista kokea.

En tiedä miettiikö poika näitä nyt vielä enemmän ja raskaammin, kun isälläni todettiin juuri syöpä ja asiat on olleet vähän pinnalla enemmänkin ja surumielistä ollut tämä meno välillä.

 

[Saraldo]

[QUOTE="alkup";27931986]En tiedä miettiikö poika näitä nyt vielä enemmän ja raskaammin, kun isälläni todettiin juuri syöpä ja asiat on olleet vähän pinnalla enemmänkin ja surumielistä ollut tämä meno välillä. [/QUOTE]

Lapset rupee usein ajattelemaan tällaisia asioita silloin kun aihe on ajankohtainen muutenkin. Vaikkei isäsi (toivottavasti) ole kuolemassa syöpään, hän kuitenkin tietää että kyseessä on vakava sairaus ja että siihen voi kuolla. Ja kun kuolema pyörii päässää isoisän vuoksi, tulee sitten myös mieleen että tuo meidän koirakin on jo aika vanha jne jne. Olishan se ihan hirveää lapsen löytää se kuollut eläin . Vaikea tuohon kyllä on mitään fiksua keksiä... En tiedä, onko vähän latteaa selittää, että "Musti varmaan halusi, että sä löydät hänet, koska Musti tiesi että sä välität siitä niin kovasti" tai "sä olit varmaan Mustille kaikkein tärkein, kun Musti halus että sä löydät sen".

 

["alkup"]

Lapset rupee usein ajattelemaan tällaisia asioita silloin kun aihe on ajankohtainen muutenkin. Vaikkei isäsi (toivottavasti) ole kuolemassa syöpään, hän kuitenkin tietää että kyseessä on vakava sairaus ja että siihen voi kuolla. Ja kun kuolema pyörii päässää isoisän vuoksi, tulee sitten myös mieleen että tuo meidän koirakin on jo aika vanha jne jne. Olishan se ihan hirveää lapsen löytää se kuollut eläin . Vaikea tuohon kyllä on mitään fiksua keksiä... En tiedä, onko vähän latteaa selittää, että "Musti varmaan halusi, että sä löydät hänet, koska Musti tiesi että sä välität siitä niin kovasti" tai "sä olit varmaan Mustille kaikkein tärkein, kun Musti halus että sä löydät sen".

Tänään sanoin pojalle, että jos sattuisi käymään niin kurjasti, että poika löytäisi koiran kuolleena niin sanoin, että muista että sillä ei ole sitten enää mitään hätää. Että vaikka poikaan sattuukin ja tuntuu sillä hetkellä, että se tuska on liikaa niin koiralla on sitten jo kaikki hyvin eikä sitä satu eikä mitään. Poika kysyi myös, että saako sen ottaa syliin tai silittää, vaikka se onkin kuollut ja vakuutin, että jos tahtoo niin ihan rauhassa saa koskea ja ottaa syliinsä. Sanoin kyllä, että se hetki voi olla niin pelottava ja surullinen ettei uskalla yksn sitä tehdä.

Kauheinta on että itse pelkään noita samoja asioita yhtä paljon ja noi pojan kysymykset kuristaa oikein vatsalaukkua.

 

[taasko]

sun 9v poikasi on pelko perseessä? Kuinkahan monta pelkoa sillä onkaan. Äsken Arttu nyt sit koiran kuoolema Vaihda nyt jo ikää ja sukupuolta ,ettet oli ihan niin läpinäkyvä

 

["alkup"]

sun 9v poikasi on pelko perseessä? Kuinkahan monta pelkoa sillä onkaan. Äsken Arttu nyt sit koiran kuoolema Vaihda nyt jo ikää ja sukupuolta ,ettet oli ihan niin läpinäkyvä

En tiä alanko itse seota vai joku muu, mutta en käsitä yhtään mitään mitä tuossa ylempänä yritetään sanoa. Ehkä olen siis itse sekoamassa...

 

[ssss]

Olin ehkä 10 kun löysin hamsterini kuolleena, en pystynyt itse siihen koskemaan tai enää katsomaan vaan soitin kaverin apuun joka laittoi hamsterin laatikkoon.. Olin yläasteella kun tulin koulusta kotiin ja koiramme makasi surkeana ja ei päässyt nousemaan, oli jalat kipeät, en edes taida tietää mikä tarkalleen oli tullut, mutta koira oli 9 vuotias. Se oli tosi kamalaa ja nyt tuli itku kun tätä muistelen ja kirjoitan. Koira lopetettiin seuraavana päivänä eläinlääkärissä, mutta olin reilu viikon pois koulusta, kun olin niin sekaisin ja itkin vain. Edelleen siis itken muutamia kertoja vuodessa kun muistelen koiraa ja sitä miten surkea se oli kun tulin koulusta.

 

["alkup"]

Olin ehkä 10 kun löysin hamsterini kuolleena, en pystynyt itse siihen koskemaan tai enää katsomaan vaan soitin kaverin apuun joka laittoi hamsterin laatikkoon.. Olin yläasteella kun tulin koulusta kotiin ja koiramme makasi surkeana ja ei päässyt nousemaan, oli jalat kipeät, en edes taida tietää mikä tarkalleen oli tullut, mutta koira oli 9 vuotias. Se oli tosi kamalaa ja nyt tuli itku kun tätä muistelen ja kirjoitan. Koira lopetettiin seuraavana päivänä eläinlääkärissä, mutta olin reilu viikon pois koulusta, kun olin niin sekaisin ja itkin vain. Edelleen siis itken muutamia kertoja vuodessa kun muistelen koiraa ja sitä miten surkea se oli kun tulin koulusta.

Mulla on itselläni ollut lapsena ja teininä useitakin gerbiileitä ja hamstereita. Niin ja yksi marsu. Aina se järkytti ja itketti hirveästi, kun sellaisen löysi kuolleena. Tilanteet oli erilaisia. Mutta en minä niitä silti ottanut niiiin raskaasti. Se itketti ja järkytti sen hetken, mutta en surrut niitä sen pidempään sitten. Koskemaan en itsekään pystynyt koskaan niihin kuolleisiin jyrsijöihin.

Mutta toi koira on siis pian 14v ja oli 4,5vuotias pojan syntyessä eli se on ollut pojan elämässä aina. Itselläni ei lapsuudessa ollut yhtäkään noin pitkäaikaista lemmikkiä. SIlloin olin noin 9 tai 10 kun äitini ja isäni päättivät myydä meidän vuoden vanhan koiran, koska eivät ehtineetkään hoitaa sitä. Silloin olin surusta ja raivosta sekaisin pitkän aikaa. En voinut millään käsittää ja hyväksyä sitä. Se oli ehkä raskain luopuminen lemmikistä mitä mulla lapsuudessa oli, vaikka lemmikki ei kuollutkaan niin silti jouduin siitä luopumaan.

 

[W.S]

En tiedä haluatko neuvoa lapsellesi, miten toimitaan jos koira on kuollut?

Muistan vaan, että tulin lapsena koulusta kotiin ja kissa oli joutunut onnettomuuteen. Soitin äidille ja hän neuvoi, mitä pitää tehdä. Se rauhoitti, eikä pelottanut enää. Sen vuoksi olettaisin, että lapsesi pelko voi olla turvattomuutta ja kun hän tietää äidin tai isän olevan soiton päässä voi luottaa vanhempien apuun. Tai mummon tai kivan naapurin tai miten nyt teillä toimitaan.

Kuolemalle ei vaan voi mitään. Kyllä mekin itkimme silmät päästämme kolmen lemmikin menetyksen takia, mutta äitini oli aika realisti ja sanoi niin kuin asia on eläimistäja niiden haavoittuvuudesta.

 

["alkup"]

En tiedä haluatko neuvoa lapsellesi, miten toimitaan jos koira on kuollut?

Muistan vaan, että tulin lapsena koulusta kotiin ja kissa oli joutunut onnettomuuteen. Soitin äidille ja hän neuvoi, mitä pitää tehdä. Se rauhoitti, eikä pelottanut enää. Sen vuoksi olettaisin, että lapsesi pelko voi olla turvattomuutta ja kun hän tietää äidin tai isän olevan soiton päässä voi luottaa vanhempien apuun. Tai mummon tai kivan naapurin tai miten nyt teillä toimitaan.

Kuolemalle ei vaan voi mitään. Kyllä mekin itkimme silmät päästämme kolmen lemmikin menetyksen takia, mutta äitini oli aika realisti ja sanoi niin kuin asia on eläimistäja niiden haavoittuvuudesta.

Joo ollaan kerrottu, että sitten heti vain soittaa isälle tai äidille. Ja pojalla on myös minun työnumeroni johon saa soittaa ellen vastaa kännykkään ja on hätä. Siitä minut saa taatusti kiinni, vaikka minulla olisi töissä millainen tahansa työ kesken. Kännykkään en aina pääse vastaamaan.

 

["vieras"]

Olisiko mahdollista, että pokasi pelkää koiran näkemistä kuolleena eikä tiedä mitä tehdä? Meidän koira kuoli jonkin aikaa sitten, mutta minua ainakin auttoi kun kävin katsomassa koiraa ja silitin sitä vielä kerran. Voit kertoa pojallesi, että kuolleeseen koiraan voi koskea ja sille voi sanoa hyvästi. Voitte käydä läpi sitä mitä sitten tapahtuu kun koira kuolee niin pojalla on tavallaan suunnitelma valmiina.

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";27932424]Olisiko mahdollista, että pokasi pelkää koiran näkemistä kuolleena eikä tiedä mitä tehdä? Meidän koira kuoli jonkin aikaa sitten, mutta minua ainakin auttoi kun kävin katsomassa koiraa ja silitin sitä vielä kerran. Voit kertoa pojallesi, että kuolleeseen koiraan voi koskea ja sille voi sanoa hyvästi. Voitte käydä läpi sitä mitä sitten tapahtuu kun koira kuolee niin pojalla on tavallaan suunnitelma valmiina.[/QUOTE]

Näitä juttuja juu on käyty läpi ja mun mielestä poika kyllä hienosti kertoo, että mitkä asiat pelottaa. Mutta siis pelottaa moni asia. Tuota poika tänään kysyikin juuri, että saako ottaa syliin ja koskea ja kerroin, että tietysti saa mutta kerroin myös että se saattaa pelottaakin. Ja sanoin, että on ehkä vaikea etukäteen tietää miltä sitten siinä tuntuu. Ja korostin tosiaan sitä, että koiralla ei sitten enää ole mitään hätää eikä sitä satu mihinkään eli sellaista ei tarvi siinä tilanteessa enää pelätä, että sillä olisi jokin hätä ja se tarvisi apua.

Poika on miettinyt paljon tätä asiaa jo vuoden ja monelta eri kantilta ja kysymykset hiukan vaihtelee. Vuosi sitten koiralla oli suussa sellainen kasvain ja asia piti ottaa vakavasti esille.

 

[Poitsun äiti myös]

Mun 11v poika miettii samoja asioita, ensin kuoli tuttavien koira, sitten hönen rakas gerbiilinsä (5v melkein)
Itkua tihrusten sanoi että elämä on pelkkää kuolemaa. Otti kyllä tosi koville tuon lemmikin kuolema, vähän häntä siihen pystyin pohjustamaan kun hiiri ei enää syönyt eikä juonut niin tiesin että kohta kuolee.

Vaikeita asioita, mutta koita painottaa pojallesi että toiaan luultavasti ensin koiralle tulee jotain vaivaa josta tietää ettei se voi hyvin ja että yleensä koirat keritään viedä piikille nukkuen kuolemaan ennenkuin kuolevat kipuun

 

["vieras"]

Kerro sille lapselle ettei koirat kuole vanhuuteen noin vain koulupäivän aikana.

Kyllä se kuolema hiipii pikkuhiljaa ja koira heikkenee, kyllä sen edellisenä iltana jo huomaa jos koiralla on viimeiset hetket lähellä. Ja usein koira viedäänkin armeliaasti piikille ettei kärsi turhaan.

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";27932462]Kerro sille lapselle ettei koirat kuole vanhuuteen noin vain koulupäivän aikana.

Kyllä se kuolema hiipii pikkuhiljaa ja koira heikkenee, kyllä sen edellisenä iltana jo huomaa jos koiralla on viimeiset hetket lähellä. Ja usein koira viedäänkin armeliaasti piikille ettei kärsi turhaan.[/QUOTE]

Juuri noin kerroinkin. Toivottavasti ei huomenna enää pohdi yhtä paljon. Nämä kuitenkin vähän heittelehtii. Aloitin koiralle tänään antibioottikuurin ientulehdukseen ja se on sellainen 2kk välein tehtävä rutiini ja kun kysyin että senkö takia asia alkoi nyt vaiva niin poika myönsi. Selitin sitten sitäkin asiaa tarkemmin.

 

["vieras"]

Oisko kuolemanpelko jotenkin ikään liittyvää tuossa vaiheessa? Meinaan meillä 8v. tyttö selvästi käy näitä asioita mielessään. Yks päivä kysyi miltä tuntuu kun kuolee. Vähän tän jälkeen oli koulussa uskontotunnilla puhuttu kuolemasta. Kotona tyttöä itketti ja sanoi, ettei tykkää puhua asiasta. En ole mitenkään uskovainen, mutta kuulutaan kirkkoon. Selitin sitten, ettei kuollut tunne mitään, mutta meidän uskonnon mukaan kuoleman jälkeen henki pääsee taivaaseen, missä kaikilla on hyvä olla.

 

["vieras"]

Kannan nyt omankin korteni kekoon: meillä lapsi joka pelkää elokuvateattereita -> jos se syttyy palaamaan! On muutaman kerran aiheuttanut koomisia/kaoottisia tilanteita.

Tätä tulipalo pelkoa littyy muihinkin paikkoihin ja tiettävästi perheemme ei ole ollut vielä tulipalon kanssa konkreettisesti tekemisissä.

 

[Minuli]

[QUOTE="vieras";27932462]Kerro sille lapselle ettei koirat kuole vanhuuteen noin vain koulupäivän aikana.

Kyllä se kuolema hiipii pikkuhiljaa ja koira heikkenee, kyllä sen edellisenä iltana jo huomaa jos koiralla on viimeiset hetket lähellä. Ja usein koira viedäänkin armeliaasti piikille ettei kärsi turhaan.[/QUOTE]

Aikamoista huijaamista tuokin, kuolema ei pidä välttämättä mitään tiedoitustilaisuutta edellisenä päivänä.