9v ei hyväksy ollenkaan sitä, että minulla on mies. Olen eronnut kun oli 2v

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mitä tehdä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mies ei juuri muuta teekkään kun touhuaa lapsen kanssa. Heti jos lopettaa ja antaa minulle välillä huomiota, lapsi skitsahtaa ja tämä haukkuminen alkaa. Sitten voi taas ihan yhtäkkiä olla oma itsensä kun on aikansa kiehunut. Ei me oikein voida antaa pelkästään lapselle sitä huomiota 24 7. Yritetään välttää pussaamista, mutta pelkkä kosketus saa lapsen kiehumaan. Ei raukka ole tottunut mutta luulisi pikkuhiljaa tottuvan
 
Mun ehdotus on, että nyt aluksi hieman harvennatte niitä tapaamisia. Ja sitten annatte ajan kulua ja sen jälkeen vähitellen alatte tapaamisia lisäämään. Ja voisi olla hyvä, jos kaikki kolme yhdessä vietäisitte aikaa jossain muualla kuin teillä eli muualla kuin lapsen "reviirillä". Mies ei ehkä silloin tuntuisi ainakaan miltään tunkeilijalta. Jos vasta pari kuukautta on mennyt, niin en olisi asiasta kamalan huolissani. Vuoden päästä tilanne voi olla jo ihan toinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22037014:
Mun ehdotus on, että nyt aluksi hieman harvennatte niitä tapaamisia. Ja sitten annatte ajan kulua ja sen jälkeen vähitellen alatte tapaamisia lisäämään. Ja voisi olla hyvä, jos kaikki kolme yhdessä vietäisitte aikaa jossain muualla kuin teillä eli muualla kuin lapsen "reviirillä". Mies ei ehkä silloin tuntuisi ainakaan miltään tunkeilijalta. Jos vasta pari kuukautta on mennyt, niin en olisi asiasta kamalan huolissani. Vuoden päästä tilanne voi olla jo ihan toinen.

Ja lisään vielä, että 9-vuotiaan mielestä alkaa olla jo vähän ällöttävää, jos äiti nuolee jotain äijää :D Varsinkin, jos ei ole tottunut näkemään moista.
 

Yhteistyössä