Meillä tytöllä napsahtaa suu kiinni aika usein, jos lusikkaruokaa tarjoaa. Ei siis sylje mitään pois, vaan ei yksinkertaisesti edes avaa suutaan edes millään pelleilyillä. Lusikkalakkoilua on jatkunut jonkin asteisena varmaankin kolmisen kuukautta nyt, mutta eipä ennen sitäkään kovin noiden kiinteiden perään ollut. Reilun puolen vuoden iässä aloiteltiin kunnolla noita kiinteitä. Nyt tyttö on 11kk ja oli hiljattain taas pitkä kausi, ettei syönyt lainkaan lusikkaruokia (vähimmillään suostui syömään 5-6 pientä lusikallista/pvä ), mutta nyt on taas alkanut kiinteät eväät maittaa siten, että syö lähes joka aterialla ainakin tuon kuutisen lusikallista ja pari kertaa päivässä syö ihan kunnon ateriankin (n. puolikkaan pienen pilttipurkillisen verran). Sormisapuskat meilläkin on aina maittaneet. Itse olen ajatellut, että suurin osa tuosta lakkoamisesta olisi ns. oman tahdon näyttämistä; lapsi on tajunnut, että tämä on asia, minkä hän voi päättää täysin itse. Raivostuttavaahan tuo taistoaminen välillä on, mutta eiköhän se jossain vaiheessa asetu... Tsemiä sinnekin ruokakarkeloihin! :hug: