[QUOTE="mimmuli";29100607]Arvasin että tämä vedetään tähän. En siis ole ap, mutta minunkin mieheni oli työtön, lapsi päiväkodissa ja itse töissä. Mies etsi aktiivisesti töitä työttömäksi jäätyään, kävi haastatteluissa päivisin paikoissa jonne ei olisi voinut ottaa lasta mukaan. Ja aloitti työn muutaman päivän päästä työpaikan saamisesta. Täällä ei todellakaan päivähoitopaikkaa löydy edes siinä kahdessa viikossa mikä on lakisääteinen, täällä joutuu odottamaan useamman viikon. Työpaikka olisi jo silloin mennyt sivu suun.
Lapsi on lisäksi niin iso että olisi tylsistynyt vaan kotona, mielestäni sen ikäinen kaipaa jo ikäistensä seuraa. Lisäksi lapsi oli miehen työttömyyden aikana hoidossa klo 9.30-14.30, lisäksi piti joka viikko eri päivinä 1-2 vapaapäivää. Kerroimme ihan avoimesti päiväkodissa tilanteestamme, ja nuo hoitoajat sovittiin yhdessä. En tajua miksi täällä oletetaan heti että kaikki työttömät vaan makaavat kotona laiskuuttaan.
Kyllä jopa päiväkodeissa sanotaan että jos toinen vanhempi jää työttömäksi, päivähoitopaikasta ei kannata kokonaan luopua missään tapauksessa koska uuden saanti on vaikeaa. Me jonotimme omasta kaupunginosastamme hoitopaikkaa kaksi vuotta, ennen sitä veimme lapsen aina kauemmas, jopa 12 kilsan päähän, ennen kuin saimme muutaman kilsan päästä hoitopaikan.[/QUOTE]
En mielestäni kritisoinut sitä, että lapsi on päiväkodissa vaikka toinen vanhempi on kotona. Suhteetonta on silti, että töissäkäyvä osapuoli herää viidelta aamulla kuntoilemaan ja tuntee siitäkin huonoa omaatuntoa, jos toinen vanhempi on kotona ja vie lapsen päiväkotiin oman harrastuksensa ajaksi. Harva 2-vuotias sentään vallan tylsistyy kotona...